Lahden kuukausimarkkinoilla puhutti jengirikollisuus – Myös huoli sähkönhinnasta oli monien mielessä

Blogi, keskiviikkona 02.11.2022

Syyskiertueeni jatkui tänään keskiviikkona 2.11.2022 Ben Zyskowiczin kanssa Lahden kuukausimarkkinoille. Lämmin syyssää näyttää jatkuvan ja toisaalta hyvä niin. Moni muuten tänäänkin nimittäin oli huolissaan pakkaskaudesta ja sen aiheuttamista menolisäyksistä sähkölaskuihin. Lahden Kuukausimarkkinoilla ei nimittäin ollut yksi eikä kaksi vaan kymmenet, jotka tulivat nimenomaan tuomaan viestiä ja kertomaan huolta kohonneista sähkölaskuistaan. Eräskin rouva kertoi jääneensä leskeksi ja sanoi, että tulevan talven pakkasista ei selvitä millään. Kertoi, että nyt ei tuosta talosta tule enää kuin yksi ääni, mutta se tulee kuulemma varmasti. Otin osaa suruun ja kiitin tuesta.

Ja toinen yrittäjänä toimiva kertoi, että yritykset on täysin nyt unohdettu näiden kohonneiden sähkölaskujen kanssa ja tulevasta talvesta tulee vakava, jos apuja ei pian saada.

Ministeri ja ystäväni Iiro Viinanen kävi moikkaamassa Benkkua ja minua Kokoomuksen teltalla. Iiron Nato-lippis oli tullut vuosien odotuksen toteen ja käyttöön.

Ihmisten energiakustannusten huoliin olikin helppo yhtyä ja kerroin ihmisille mitä ratkaisuja me kokoomuksesta olemme Marinin hallitukselle energiatilanteen helpottamiseksi tarjonneet. Ratkaisuja ja toimia on siis olemassa ja nyt kysymys on vain siitä onko niitä halua ja valmiutta tehdä. Yksi iso kohderyhmä näissä on myös maatilat ja nekin hallitus näyttää unohtaneen isojen sähkölaskujen kanssa yksin. Nyt pitäisi kiireisesti tehdä talvelle päätös sähköverosta luopumiseksi talvikuukausiksi ja myös samalla ottaa laajasti täydessä mittakaavassa käyttöön kaikki liikenevä sähköntuotanto ja tuotantoreservit. Itse myös kiirehtisin nyt tekemiämme toimia myös sähkön siirtohintojen suitsimiseksi ja tämä ennen muuta niin, että voisimme varautua paremmin tulevaan ja pitää sähkönhintoja pitkälläkin aikavälillä kurissa.

Lahden markkinoilla puhutti myös jengirikollisuus ja kuulemma myös Lahdessa on nähtävissä tässä huolestuttavia kehityssuuntia. Kerroinkin ottaneeni asian esille myös eduskunnan kyselytunnilla ja toistaneet meidän esittämiä toimia jengirikollisuuden suitsimiseksi ja kuriinsaamiseksi. Nyt nimittäin ei enää ns. pehmeät ja ennaltaehkäisevät keinot riitä vaan tarvitaan myös niitä kovempia keinoja. Näitä ovat esimerkiksi poliisimäärän nostaminen vähintään 8000, jengirikollisuuden lisääminen rikoslakiin ns. omaksi koventamisperusteeksi ja myös ampuma-aserikosten tuomioiden selvä kiristäminen. Ja yksi konkreettinen esityksemme on ollut myös luvattomien aseiden kantamisen ja kuljettamisen tuomitseminen aina törkeänä ampuma-aserikoksena. Toimia on siis olemassa ja tässäkin kyse on nyt vain ja ainoastaan siitä halutaanko toimia ja katsellaanko kun maamme lipuu kohti Ruotsin mellakoita?

Keskusteluissa esillä myös velkaantuminen ja verotus. Moni toivoi, että pitäisimme kiinni lupaamastamme veronkevennyksestä pieni- ja keskituloisille ja myös eläkeläisille. Korkea inflaatio on syönyt rajusti kaikkien ostovoimaa ja nyt tähän kyllä kaivattiin lisää apuja. Myös yritysverotukseen toivottiin uudistusta ja jälleen esille nostettiin yritysverotuksessa ns. Viron malli. Kasvua meidän meidän yritykset nyt tarvitsevat.

Yritysten kohdalla esille nousi myös työvoimapula ja osaavan työvoiman saanti. Panostuksia toivottiin niin koulutukseen kuin myös työhön tähtäävään maahanmuuttoon. Tekijäpula näyttää olevan laaja ja ilmeinen lähes alalla kuin alalla. Ja oli muuten yksi aivan äärettömän mielenkiintoinen keskustelu myös meidän peruskoulujemme tilanteesta. Ja tässä tultiin myös samaan lopputulokseen mitä itsekin olen esillä pitänyt; inkluusio ei tällä tavalla toteutettuna toimi. Tarvitaan siis askel takaisin päin ja lisää myös pienryhmiä kouluihin, mutta myös panostuksia varhaiseen puuttumiseen heti varhaiskasvatuksesta lähtien. Toistinkin vetoomukseni, että ensi vaalikaudella käyttöön otettaisiin kaksivuotinen esiopetus kaikille lapsillemme ja vanhemmille nuorille sitten tukemaan myös terapiatakuu.

Hieman jopa hämmentyneen kiitollisena keskustelin ihmisten kanssa. Olimme Benin kanssa torilla kolmisentuntia ja koko ajan luokseni ja juttusilleni oli jonoa ja joku aina odottamassa vuoroaan. Ja uskomattoman paljon sain kiitosta mm. tv-esiintymisistäni ja myös salikeskusteluista ja tulipa yksi kaveri sanomaan kiitoksia myös minun twitter-kirjoittelustani. Palaute oli kahta keskustelijaa lukuunottamassa myönteistä ja kannustavaa. Toinen vihasi kokoomusta ja toinen oli pettynyt johonkin Lahden sisäiseen asiaan ja päätti purkaa kiukkunsa minuun. Otin vastaan.

Mutta uskomattoman upea päivä ja kymmenia ja kymmeniä keskusteluja. Ja samaan aikaan kokoomuksen väki jakoi hodareita meidän teltalla napsahtavien nakkien kanssa. Hyvin tekivät kauppansa. Mutta päivä taas osoitti sen, että ei tässä työssä ja politiikassa tekeminen lopu. Lämmin kiitos Benille visiitistä Päijät-Hämeessä ja Lahden markkinoilla. Ja iso kiitos Lahden Kokoomukselle ja kampanjaväellemme erinomaisista järjestelyistä ja kovasta työstä. Teitä ilman ei olisi kokoomusta.

Lahteen kun tulee niin tuntee kuin tulisi kotiin. Matka jatkuu. Yhdessä ja yhteistyöllä.

Niin ja olihan se mukava, kun tänäänkin useampikin tuli ilmoittautumaan tiimiini. Lahden ja Päijät-Hämeen Timon Tiimi kasvoi siis tänään useammallakin uudelle tekijällä. Kiitos!

Kommentit