Tällä kaudella olen vastannut liikenneinvestointiemme ja myös korjausvelka ja asfaltointitöiden rahoituksia käsittelevän eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston toiminnasta. Liikennejaoston puheenjohtajana olen halunnut korostaa tällä kaudella myös erityisesti valtion alemman tieverkon korjausvelkaa ja… [ Lue lisää ]
Tagi: Lahden Kuukausimarkkinat
Hyvää heinäkuuta! Tänään uusi kuu ja vanhat kesäkujeet. Eli perinteiseen tapaan heinäkuu avattiin tälläkin kertaa Lahden kuukausimarkkinoilta. Lahden torilla siis vietetään ympäri vuoden jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kuukausimarkkinoita ja aina… [ Lue lisää ]
Eilen huhtikuun ensimmäisenä keskiviikkona vietettiin Lahdessa perinteiseen tapaan kuukausimarkkinoita. Huhtikuun kuukausimarkkinat keräsivätkin torille paljon väkeä, vaikka viikon lämpimimmäksi ennakoitu päivä avasikin pilvimuurin takana ja kolealla tuulella kuorrutettuna. Hieman puolenpäivän aikanaan… [ Lue lisää ]
”Yksittäisten harhautuneiden droonien kohdalla paras paikka on oma koti” Näin vastasin tänään Lahden kuukausimarkkinoilla, kun väki oli huolissaan Kaakkois-Suomen ja myös aina Päijät-Hämeeseen ulottuvan drooni-tilanteen takia. Yön aikana oli jälleen… [ Lue lisää ]
”Älkää antako periksi, talous pitää saada kuntoon” Näin totesi eräs mies eilen Lahden kuukausimarkkinoilla. Väkeä elokuun ensimmäisen keskiviikon markkinat vetivät valtavasti ja sääkin meitä suosi. Istuimme kahvittelemassa Lahden torin perinteikkäässä… [ Lue lisää ]
Kuukauden vaihtuminen heinäkuuksi tiesi taas uusia kuukausimarkkinoita. Jokaisen kuun ensimmäinen tiistai on kuukausimarkkinat Hämeenlinnan torilla ja vastaavasti ensimmäinen keskiviikko Lahden torilla. Se siis tietää aina mukavia toritapahtumia ja paljon tapaamisia… [ Lue lisää ]
Se ei ollut aprillipäivän juttu. Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus kertoi eilen huhtikuun ensimmäisenä päivänä, että maamme kasvattaa puolustusmäärärahat 3 prosenttiyksikköön bruttokansantuoteesta tulevien vuosien aikana. Yhden prosenttiyksikön korotus tarkoittaa noin… [ Lue lisää ]
Lahden kuukausimarkkina ja täysi pöhinä päällä. Kyllä, tämä oli tunnelma eilen, kun maaliskuu avattiin Lahden kuukausimarkkinoilla. Kuun ensimmäinen keskiviikko ja se tietää markkinoita ja myös sitä, että markkinoilla ollaan. Eilen… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen sai maaliskuun Lahden Kuukausimarkkinoilla kommentoida pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen suunnittelemaa uutta Itärataa. Hankeyhtiö Itärata Oy:n suunnitelma on ollut rakentaa uusi Lentorata-Porvoo-Kouvola raideyhteys.… [ Lue lisää ]
Ylen tammikuun presidenttigallupin mukaan vihreiden Pekka Haavisto on tällä hetkellä suomalaisten suosikki maamme seuraavaksi presidentiksi. Haaviston nimesi 25 prosenttia, Olli Rehnin 14 ja Mika Aaltolan 11 prosenttia vastaajista. Keskustan kestävyysmatkalle… [ Lue lisää ]