Hyvää heinäkuuta!
Tänään uusi kuu ja vanhat kesäkujeet. Eli perinteiseen tapaan heinäkuu avattiin tälläkin kertaa Lahden kuukausimarkkinoilta. Lahden torilla siis vietetään ympäri vuoden jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kuukausimarkkinoita ja aina yleensä väkeä hyvin paikalla. Niin tänäänkin, kun kesäkausi ja lomakausikin parhaimmillaan.
Aamusta varhain siis liikkeelle. Aamukahvit – ei vielä nurmikolla – mutta lasiterassilla aamuauringon lämmössä ja sitten siitä Nesteen parlamentin kautta Riihimäeltä Lahteen. Lahden torilla olikin jo kokoomuksen teltta valmiina ja väkeä hyvin liikkeellä. Alkuun siis iso kiitos Lahden Kokoomukselle jälleen kerran järjestelyistä ja hyvistä markkinatarjoiluista. Lahden kokoomuksen juttuihin aina mukana mennä mukaan, kun mukana paljon tuttuja ja myös monia vuosikymmeniäkin mukana olleita. Tänäänkin lukuisa määrä nauravaisia ja aurinkoisia halauksia ja kättenpuristuksia. Hyviä muistoja vuosikymmenten takaa, viime vuosilta ja totta kai myös paluuta vähän kesäkuulle ja Jyväskylän puoluekokoukseenkin. Mukavaa omaa jengiä.
Mutta totta kai paljon myös väkeä, mikä tullut vain markkinoille ja joka kerta muuten enemmän myös heitä, jotka tulevat varta vasten minua tervehtimään, tapaamaan ja terveisiä tuomaan tai jotain kysymään. Tänäänkin Lahen torilla puhutti mm. taksiuudistuksen korjaussarja ja nuorten ajokorttien tiukentuvat ehdot, mutta myös Fazerin jätti-investointi Lahteen ja Heinolan seudunkin kehittyminen.
Itse sain kiitosta mm. osoittamastamme erillisrahoituksesta Hälvälän ampumaradan kehittämiseen. Sinne olemme osoittaneet rahaa pari kertaa ja isoja kehitysjuttuja on saatu aikaan, mutta tarvetta kuitenkin jatkolle on kuulemme edelleen. Samalla puhetta riitti myös pienempien ratojen kehittämisrahoista mistä olemme tukeneet mm. Orimattilan ampumarataa ja nyt sain takataskuuni vähän uusiakin ideoita. Tarkoitus siis ainakin ensi vuonna vielä laittaa ampumaratojen kehittämiseen 1,5-2 miljoonaa euroa eli mukaan saadaan kolme isompaa rataa 300 000 euron tuin ja sitten nippu pienempiä ratojen kehittämishankkeita.
Lahdessa puhutti myös tämä lyijykieltojuttu. Siinä saavutimmekin yhden tämän kauden ison EU-vaikuttamisen työvoiton…
EU:n REACH-asetuksesta työvoitto
EU:n jäsenvaltiot ovat hyväksyivät kesäkuun lopussa 25.6. ns. REACH-asetuksen mukaisen lyijyhaulien käyttöä ja markkinoille saattamista koskevan rajoituksen. Rajoitusta koskeva säädös vaatii vielä EU:n neuvoston ja parlamentin hyväksynnän, mutta käytännössä kokonaisuus on nyt selvä.
Nyt tehty ratkaisu on pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmassa olevan lyijyn ammuskäyttöä koskevan tavoitteen mukainen. Teimme siis aktiivista vaikuttamistyötä rajoitusprosessin aikana ja korostimme, että kemikaalirajoitukset tulee toteuttaa tavalla, joka ei heikennä jäsenvaltioiden puolustuskykyä tai huoltovarmuutta. Alkuperäisestä rajoitusehdotuksesta poiketen rajoitus koskeekin nyt enää ainoastaan lyijyhauleja ja meidän vaatimuksen mukaisesti lyijyluotien käyttö ja markkinoille saattaminen saa jatkua nykyisellään. Näin ollen päätöksellä ei ole vaikutuksia maanpuolustukseen, mukaan lukien vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta tai kansalliseen turvallisuuteen liittyviin valmiuksiin. Saimme siis turvattua huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen tarpeet, samalla kun pienennämme lyijyn ympäristölle aiheuttamaa kuormitusta.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) olikin tyytyväinen lopputulokseen. Hän totesi ison vaikuttamistyön jälkeen, että ”Äärimmäisen tiukka äänestystulos kertoo siitä, kuinka haastavasta asiasta on kyse”. Ministeri totesi olevansa tyytyväinen siihen, että ”aktiivisen vaikuttamistyön jälkeen saavutettu ratkaisu vähentää lyijyhaulien käytöstä aiheutuvia ympäristöhaittoja heikentämättä maanpuolustusta, huoltovarmuutta tai reserviläistoiminnan mahdollisuuksia. Tämä on esimerkki siitä, kuinka oikea-aikaisella vaikuttamisella saadaan Suomen kannalta vaikuttavia tuloksia aikaan”.
Iso juttu ja voisi sanoa, että EU-vaikuttamisen jackpot.
No, Lahdessa puhutti moni muukin asia. Sain terveisiä edelleen myös huonokuntoisten valtion asfalttiteiden varsilta. Toki kiitostakin tuli mm. Asikkalaan osoittamistamme asfalttirahoista. Mutta palaute kertoo siitä, että tehtävää edelleen riittää ja tätä valtion alemman tieverkon korjausvelkatyötä lupasinkin edelleen jatkaa.
Myös isommat tiehankkeet olivat keskusteluissa mukana ja Päijät-Hämeen valtatieverkoston kehittäminen. Ja omana isona asiana sitten myös Lahden urheiluinfran kehittämishankkeet. Olemme esityksestäni rahoittaneet tällä vaalikaudella mittavasti Lahden Salpausselän talviurheiluinfran kehittämistä. Rahoituksella Salppurille saadaan mm. rullahiihtorata ja näin siis ympärivuotinen infra hiihdon harjoitteluun ja valmennukseen. Nyt tälle vuodelle osoittamallemme erillisrahoituksella uudistetaan stadionin ns. aurinkokatsomoa ja saadaan Lahteen myös arvokisatason ampumahiihto-olosuhteet. Tästäkin hankkeesta tänään juttelimme ja vähän myös jatkoaskelmerkeistä.
Ja mukava palaute tuli myös virtavesijutuista ja koskien ennallistamisesta. Hämeenkosken Koskenkosken padon purku siis yksi sellainen mitä olemme nyt rahoittaneet ja urakka oli merkille pantu. Aiheestahan muuten kirjoitin täälläkin muutama päivä sitten eli kannattaa kurkata blogini 27.6.2026.
Mutta ei kuitenkaan vain kiitosta ja kehuja tullut. Parikin napakkaa keskustelua myös työllisyytemme vaikeasta tilanteesta ja siitä miten nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyyskin nyt kiusaa. Ja olen kyllä palautteen tuojan kanssa samaa mieltä, että tässä tehtävää riittää ja vaikka nyt talous kasvaakin ja kiihtyvällä tahdilla, niin sen vaikutuksen työllisyyteen näkyvät viiveellä. Todennäköisesti, jos nyt ei enää uusia ulkopuolisia shokkeja tule, niin tänä vuonna taloutemme vahvistuu ja myös työllisyys kääntyy kasvuun vuoden nyt alkaneella jälkimmäisellä puolikkaalla. Mutta on totta, että työllisyys vaatii nyt täsmä toimia ja siksi nyt mm. nuorten työllistysmistä tuetaankin erityistoimin mm. työllistämissetelein.
Edelliskerralla Lahden kuukausimarkkinoilla puhutti paljon myös silloin akuutit drooni-tapahtumat merellämme ja myös Kaakkois-Suomen ja Päijät-Hämeen taivaalla. Tänäänkin aiheesta hieman puhuimme ja kerroin myös toimistamme niin valvonnan, mutta myös varoitusjärjestelmien kehittämisen osalta. Nyt mm. ohjeet löytyvät Suomi.fi-varautumisoppaasta. Se kannattaa myös katsoa. Myös Cell broadcast -järjestelmä on tässä yksi olennainen ja tavoite saada kokonaisuus kuntoon loppuvuoden aikana. Tämän hetken tiedon mukaan saamme järjestelmän käyttöön lokakuun 2026 loppuun mennessä. Uusi FI-Alert -järjestelmä täydentää nykyistä vaaratiedottamista tuomalla matkapuhelimiin nopeammat ja paremmin kohdennetut alueelliset varoitukset.
Uusi FI-Alert -järjestelmä perustuu siis juuri tähän Cell Broadcast -teknologiaan ja EU Alert -konseptiin ja sen rakentamista on vauhditettu hallituksen toimin. Hallitus on myöntänyt järjestelmän kehittämiseen ja käyttöönottoon rahoituksen.
Mutta tämänkin jälkeen meillä väestön varoittaminen perustuu ns. monikanavaisuuteen. Viranomaiset varoittavat väestöä monilla eri tavoilla ja uusi FI-Alert -järjestelmä täydentää nykyistä vaaratiedottamista, ei korvaa sitä. Tällä hetkellähän vaaratiedote julkaistaan 112 Suomi -sovelluksessa, radiossa, teksti-tv:n sivulla 112 ja tarvittaessa myös televisiossa. Lisäksi se julkaistaan esimerkiksi Yle-sovelluksessa, 112.fi, pelastustoimi.fi ja yle.fi -sivustolla sekä Hätäkeskuslaitoksen Facebook-sivuilla. FI-Alert nopeuttaa vaaratiedottamista ja kohdentaa sitä entistä paremmin. Järjestelmä nopeuttaa vaaratiedottamista, sillä viestit välittyvät matkapuhelimiin lähes reaaliaikaisesti. Järjestelmä lisää vaaratiedottamisen kattavuutta ja toimintavarmuutta, sillä se ei vaadi erillisen sovelluksen asentamista. Myös ulkomaisten vierailijoiden matkapuhelimet saavat samat vaaratiedotteet oleskellessaan Suomessa. FI-Alert järjestelmä- soveltuu poikkeustilanteisiin hyvin, koska viestitys ei ruuhkauta verkkoa vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi massatekstiviestijakelu.
Cell Broadcast -teknologiaan ja EU Alert -konseptiin perustuvia vaaratiedotejärjestelmiä on käytössä tai rakenteilla monissa Euroopan maissa. Se on muodostumassa yleisimmäksi matkapuhelimia hyödyntäväksi väestönvaroitusjärjestelmäksi.
Mutta tällaista tänään Lahdessa.
Iso kiitos kaikille Lahden kokoomuksen teltalla piipahtaneille ja myös juttusille tulleille. Ensi viikolla sitten vuorossa Hämeenlinnan kuukausimarkkinat ja sinne myös tarkoitus mennä. Mutta sitä ennen tänään vielä lähdemme Pirkanmaalle ja Valkeakoskella luvassa odotettu Katri Helena -musikaali.










