Pääministeri Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallituksen ja Suomirata Oy:n mestäratalinjaukset puhuttavat. Ihmiset ovat eivät enää vain ihmeissään vaan jopa vihaisia. Suomiradan junaratalinjaukset halki Hämeen kultamaiden aiheuttaa suuttumusta, kun pahimmillaan kolmenkin uuden raidelinjauksen alle on jäämässä niin vuosisataisia sukutiloja, koteja ja mökkirantoja, yritystoimintaa ja teollisuutta ja luonnonkauniita luontokohteita. Ja nythän kukaan ei tiedä kuinka kauan nämä ratalinjaukset karttapohjissa roikkuvat ja sehän tarkoittaa sitä, että kiinteistökauppa, kehittäminen ja kaikki muukin Hämeessä seisoo.
Aihe puhutti tänään myös Hämeenlinnan kuukausimarkkinoilla ja sanoin suoraan, että oma tavoitteeni on, että kevään 2023 hallitusneuvotteluissa nämä metsäratasuunnitelmat haudataan nykyisen pääradan rantapenkkaan. En tiedä onko niistä sielläkään hyötyä, mutta pois ne pitää saada pöydiltä ja siirtää samalla kaikki panokset päärataan. Uuden hallituksen hallitusohjelmaan tulee kirjata, että ”Tampere-Helsinki -raideyhteyttä kehitetään osana päärataa nykyisessä Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere -raidekäytävässä”.
Sainkin torilla runsaasti kiitos kannoistani ja myös kirjoituksistani mm. Hämeen Sanomissa ja Aamupostissa ja mielelläni otin vastaan tittelin olla ”Metsäradan jarrumies” ja itse ehdotin, että nimeä voisi jalostaa vielä muotoon ”Metsäradan kuoppaaja”. Parhaani teen ystävät hyvät! Me haluamme junaan!
Markkinoilla puhutti myös holtiton velanotto, Marinin hallituksen leikkaukset mm. ammatillisen koulutuksen vuosittaisiin rahoituksiin, puolustuksemme tilanne ja myös jengirikollisuuden huolestuttava kehityssuunta. Mutta aivan ehdoton ykkösaihe oli Suomirata Oy:n Metsäratahanke ja sain kyllä 110% tuen jatkaa työtä hankkeen kaatamiseksi ja kuoppaamiseksi. Periksi ei anneta.
Väkeä oli jo mukavasti aamulla ja päivällä liikkeellä ja monta mukana kohtaamista. Huomenna sitten menemme Benin kanssa Lahden Kuukausimarkkinoille. Katsotaan mikä siellä sitten päällimmäisenä ihmisiä puhuttaa ja mielessä on.
Tänään aamulla kävimme vielä Aino-Kaisa Pekosen kanssa tapaamassa kv-kurssin opiskelijoita Hyrialla. Vauhtia siis tähänkin viikkoon saatu ihan kiitettävästi. Nyt kello kohta kolme ja tänään ajattelin mennä koppiin. Vapaa ilta ja se menee Erkkilässä. Saa nähdä, liikkuuko valkohäntäpeurat tänä iltana. Kyytimies on valmiina sakolaisen kanssa.