Keskustan puheenjohtajan Aimo Alhon väitteet Aamupostissa 23.10.2008 ovat vaalikirjoittelua, pelottelua ja tahallista asioiden hämmentämistä. Alho väittää, että kokoomus ei tule Lopella hyväksymää veronkorotuksia. Väite on tuulesta temmattu. Esimerkiksi Hämeen Sanomissa… [ Lue lisää ]
Arkisto: lokakuu 2008
Arvoisa SENIORIFOORUMIN osallistujat. Hyvät senioriliiton Hämeen piirin toimijat. Haluan puheenvuoroni alkuun heti onnitella teitä neljännesvuosisadan taipaleestanne. Onnitella työstä senioreissa, mutta valtaosaa myös työstä – aktiivisesta työstä ja toimimisesta – yhteiskuntamme… [ Lue lisää ]
Kotitalousvähennystä kannattaa käyttää
Kotitalousvähennys alkaa pikkuhiljaa tulla entistä tutummaksi itsekullekin. Kyselin tuossa ihan ohimennen muutamilta tuttavilta ja ystäviltä ja itseasiassa yli puolet oli jo kokeilleet kotitalousvähennystä. Kyse on siis siitä, että kotona teetetyn… [ Lue lisää ]
Laajakaista jokaisen suomalaisen ”perusoikeudeksi”
Tuhansien järvien ja satojentuhansien kännyköiden maa. Olemme tottuneet pitämään Suomea tietotekniikan ja tietoliikenteen edelläkävijänä ja sitä olemme pitkään olleetkin. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että moni järjestelmänsä kokonaisuudessaan vasta myöhemmin rakentanut… [ Lue lisää ]