Kotitalousvähennys alkaa pikkuhiljaa tulla entistä tutummaksi itsekullekin. Kyselin tuossa ihan ohimennen muutamilta tuttavilta ja ystäviltä ja itseasiassa yli puolet oli jo kokeilleet kotitalousvähennystä. Kyse on siis siitä, että kotona teetetyn työn kustannukset voi osittain vähentää verosta. Vähennyksen voi saada verovelvollinen henkilö, joka teettää kotitalous-, hoiva- ja hoitotyötä tai asunnon kunnossapitoon ja perusparannukseen tähtäävää työtä joko kodissaan tai vapaa-ajan asunnossaan. Itseasiassa tätä etua voi käyttää myös vanhempiensa ja isovanhempiensa asunnoissa tehtyyn työhön, eli hankkia kotiapua vaikkapa iäkkäille vanhemmille. Suosittelen – kannattaa tutustua ja hyödyntää.
Kotitalousvähennys on siis jo aika monen hyväksi havaitsema keino helpottaa arkea tai isompaakin remonttia. Kotitaloustyötä ovat mm. ruuanlaitto, siivous, lumityöt ja nurmikon leikkaaminen. Vähennykseen oikeuttavaa hoiva- ja hoitotyötä on esimerkiksi lasten ja vanhusten hoitaminen ja päivittäisissä askareissa auttaminen, mikä helpottaa vaikkapa lastenhoitajan palkkaamista kotiin. Vähennystä voi käyttää myös esimerkiksi putki-, kylpyhuone-, sauna tai keittiöremontteihin. Teetetyn työn kustannuksista osan voi siis vähentää verotuksessa. On syytä kuitenkin muistuttaa, että vähennys koskee vain työn osuutta, ei esimerkiksi remontin materiaalikuluja.
Meillä eduskunnassa on nyt parhaillaan käsittelyssä kotitalousvähennyksen edelleen kehittämiseen tähtäävä lakiesitys. Tavoitteenamme on laajentaa ensi vuoden alusta lähtien kotitalousvähennyksen käyttöalaa edellä mainittujen töiden lisäki tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään työhön sekä nostaa samalla vähennyksen ylärajan 2 300 eurosta 3 000 euroon. Lisäksi haluamme, että vähennyksen sisällä olleista käyttörajoista luovuttaan ja näin myös tulemme tekemään. Eli vähennyksen saa tämän jälkeen käyttää haluamaansa kohteeseen joko kokonaan tai jakaa sitä usean eri käyttötarkoituksen kesken.
Vähennyksen laajennus koskisi jatkossa tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvää asennus-, kunnossapito- ja opastustyötä. Tavoitteena on nostaa maamme kilpailukykyä mahdollistamalla nykyaikaiset tietoliikenneyhteydet kaikille sekä auttaa kansalaisia tietotekniikkaan liittyvissä ongelmissa ja asennuksissa.
Kotitalousvähennysuudistuksen taustalla ovat vahvasti myös ympäristö- ja ilmastopoliittiset syyt. Uudituksilla pyrimme parantamaan energiatehokkuutta kannustamalla kotitalouksia energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin sekä muuttamaan asuntojensa lämmitystapaa ympäristöystävällisempään suuntaan. Tällaisia kotitalousvähennnyksen piiriin nyt uusina tulevia hankkeita ovat esimerkiksi talojen eristysten parantaminen sekä siirtyminen sähkö- tai öljylämmityksestä pelletti-, lämpöpumppu- tai aurinkoenergiajärjestelmiin tai ilmalämpöpumpun asentaminen kotiin tai vapaa-ajanasunnolle.
Uudistuksen jälkeen esimerkiksi remonttien työkustannuksiin ennen käytössä ollut enintään 1 150 euroa lähes kolminkertaistuu 3 000 euroon. Vähennys on henkilökohtainen, joten pariskunta voi käyttää vähennystä yhteensä 6 000 euroon asti. Ja julkisuudessa esitettyistä väitteistä poiketen kotitalousvähennystä saavat myös kerros- ja rivitaloasujatkin niihin heidän asuntoansa koskeviin remontteihin, jotka eivät kuulu taloyhtiölle. Eli esimerkiksi kylpyhuoneremonttiin tai lattiapintojen uusimiseen.
Itseasiassa tulemme ensi vuonna ohjaamaan myös lisää määrärahoja erityisesti rivi- ja omakotitalojen energiatehokkuuden parantamiseen. Ympäristöministeriön myöntämät energia-avustukset nousevat melkein kolmikertaiseksi ja näillä avustuksilla rahoitetaan kerros- ja rivitalojen taloyhtiöille kuuluvia energiaremontteja, joihin kotitalousvähennystä ei voi käyttää. Osa avustuksista varataan lisäksi niille pientalojen omistajille, jotka eivät voi hyödyntää kotitalousvähennystä esimerkiksi tulojensa pienuuden vuoksi.
Kotitalousvähennys on merkittävä apu niille, jotka käyttävät vähennykseen oikeuttavia palveluja. Kotitalousvähennyksen suosio onkin kasvanut tasaisesti. Kotitalousvähennystä käyttää reilusti yli 200 000 suomalaista vuosittain ja vähennyksen aiheuttama verotuoton menetys on arviolta 175 milj. euroa vuonna 2007. Vastineeksi kotitalousvähennysjärjestelmä luo työtä ja työpaikkoja, edistää toimivien palvelumarkkinoiden syntymistä sekä vähentää harmaata taloutta.
Ensi vuonna siis kannattaa kokeilla – jos et vielä ole näiden yli 200 000 suomalaisen joukossa.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)