Yle Hämeen radiohaastattelu räjäytti 108 vuotiaan Ullan Pakarin hurjaan kasvuun – Moni kakko päältä kaunis, mutta tämä sisältäkin suussa sulavaa

Blogi, maanantaina 11.02.2019

Vuonna 1911 pienessä Honkajoen kirkonkylässä Pohjois-Satakunnassa aloitti nykyisin Ullan Pakarina tunnettu leipomo toimintansa Pohjois-Satakunnassa. Tänään Ullan Pakarin legendaa Emmi-Mummun kakkoa, leivotaan myös Riihimäellä. Riihimäen uusi iso leipoma avattiin vuonna 2016 ja tänään se on jo koko yrityksen suurin toimipaikka. Kasvu on ollut hurjaa ja itseasiassa jo Riihimäen leipomon myötä käytöstä poistettu Hyvinkään vanha leipomo on nyt avattu uudelleen gluteenittomien tuotteiden lepomoksi. Suosittelen muuten maistamaan Ullan Pakarin gluteenittomiakin tuotteita. Ovat erinomaisen maukkaita ja näkkäri säilyy esimerkiksi hätävarana kaapissa pidempäänkin.

Riihimäen Ullan Pakari oli siis helmikuun ensimmäisen yritysvierailuni kohde.  Tänään Ullan Pakari pitää jo lähes 60 työntekijää, heistä valtaosa Riihimäellä, leivän syrjässä kiinni ja hyvää leipää saa laajalti ympäri Etelä-Suomen. Melkein kaikille sitä maistaneille siitä on tullut myös ehdoton suosikki. Niin meilläkin.

Ullan Pakarin hurja kasvu lähti liikkeelle yhdestä radiohaastattelusta Helsingin Senaatintorilla. YLE Hämeen toimittaja oli mennyt haastattelemaan yrityksen toimitusjohtaja Heikki Lankoskea ja yllätykseksi kakkoja käsitellyt haastattelu menikin suorana tuutista ulos. Lankoski oli hetken miettinyt, että mitähän sitä tuli sanottua. Loppuaika Satakunnan markkinointitempauksesta pyörikin sitten kakkojen ympärillä ja jonoa riitti aamusta iltaan. Myös muut mediat heräsivät YLE Hämeen jutusta ja pian oli täysi mediahärdelli päällä ja Etelä-Suomen valloitus alkanut.

Pakettiauto suhasi kauhealla kiireellä Porista Helsinkiin. Leivät vietiin kaupoista käsistä ja pakettiautot muuttuivat rekkoihin jne. Lopulta uusi neljäs yrittäjäsukupolvi teki ratkaisunsa ja Hyvinkäälle avattiin uusi leipomo. Se jäi pian pieneksi ja Riihimäen Teollisuuskylän Mika Herpiön aktiivisuus houkutteli Ullan Pakarin Riihimäelle. Tänään toimitusjohtaja totesi, että tämä paikka on Suomen paras.

Muistan kun aikanaan Shellin baarissa totisella naamalla puhuivat, että nyt autokorjaamoilla tulee tiukka paikka kun Riihimäelle tulee ihan vain pakoputkiin erikoistunut liike. Sellaisia ne murteiden kielimuurit ovat. Ullan Pakari tuli, mutta ei pakoputkia myymään, mutta monen mekaanikonkin leivän tekemään ja myös lounaan tarjoamaan. Tänään paikassa nimittäin tarjoillaan sadan asiakaspaikan ravintolassa myös lounasta ja sen kyytipojaksi kunnon leipää ja niitä pizzakakkojakin. Tänäänkin väkeä oli jonoksi asti lounaalle tulossa ja näytti, että tästä noutopöydästä lähti myös raavaammankin miehen nälkä. Käykää maistamassa.

Ullan Pakarin jo 108-vuotiaan historian ja menestyksen salaisuus onkin hyvä ja haluttu tuote. Nykyisen toimitusjohtaja Heikki Lankosken äidin isoäidin, Emmi Laineen reseptillä  kakkoja leivottiin siis ensin omaan kotiin ja siitä sitten pian myös myyntiin. Tänään Riihimäen ja Porin leipomot paistavat päivittäin jopa 10 000 täysin kotimaista, puhtaista raaka-aineista ja ilman lisäaineita tehtyä leipää. Leipomo on siis ollut yli 100 vuoden ajan tarkan uskollinen Emmi-mummin lyhyelle reseptille ja näin sadan vuoden salaisuus on siis kantanut ja kestänyt.

Erittäin hieno yritystarina ja suku on kehittänyt reseptien sijaan vain määrätietoisesti toimintaansa. Kasvua on haettu ja tehty rohkeita ja oikeiksi osoittautuneita investointeja. Tulo Riihimäelle  moottoritien varteen on ollut siis ehdottomasti yksi näistä.

Riihimäellä pidimme samalla seutumme kansanedustajien kokouksen yhdessä Sami Sulkon ja Mika Herpiön kanssa. Päivi Räsäsen ja Aino-Kaisa Pekosen kanssa olemme tehneet enemmän kuin hyvää yhteistyötä seutumme ja koko Hämeen hyväksi. Tänään pöydällä mm. pääradan kehitysyhtiö ja maakuntamme ja kaupunkiemme rooli ja mahdollinen mukanaolo siinä. Itse pidän mukaanlähtöä enemmän kuin tärkeänä. Pitää olla niissä pöydissä missä päätöksiä tehdään.

Toisena isona Suomen Lasimuseon valtakunnallinen status. Itse olen tässäkin vakuuttunut, että museon asema säilyy, mutta tärkeä tehdä nyt kaikki, että lopputulos on sitten tämä. Ja puhuimme myös junavuoroista ja seutumme ja Hämeen matkailun kehittämisestä ja muutaman sanan myös hoivalaitosten tilanteesta Hämeessä ja erityisesti Riihimäen seudulla.

Lopella vielä kotikunnan asioita, mutta tällä kertaa kunnanhallitus jäi minulta väliin. Hieman maakunnan asiat ny sotkevat ja sotekin. Ehkä siinäkin ratkaisuja tänään tai huomenna luvassa.

Kommentit