Heinäluoman ja Vanhasen kanssa turvallisuuspolitiikan seminaarissa – Pekkarinen kanssa SuomiAreenalla keskustelua politiikan tilasta

Blogi, tiistaina 12.02.2019

Tänään muutamia isompia juttuja. Illalla Maanpuolustusyhdistyksen suuri Timo Haapalan vetämä vaalikeskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Mikä olisikaan ollut sopivampi paikka tälle kuin Hotelli Presidentti.

Keskustelussa tänään mukana keskustasta Matti Vanhanen, SDP:stä Eero Heinäluoma ja minä edustin sitten tässä triossa kokoomusta.

Matti Vanhasen ja Eero Heinäluoman kanssa Hotelli Presidentinsä vaalien isossa ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaalikeskustelussa.

Tällaisten osaajien kanssa mukava käydä debattia ja varsinkin siksikin kun me kaikki olemme istuneet näissä päätöksenteon pöydissä tällä ja osittain myös viime kaudellakin. Itse olen saanut toimia niin ulkoasiainvaliokunnassa kuin nyt kahdeksan vuotta putkeen myös puolustusvaliokunnassakin ja aikalailla jutut tuttuja ja myös se taustat ja salaiset ja luottamuksellisetkin osuudet. Vanhanenhan johtaa nyt ulkoasiainvaliokuntaa ja Heinäluoma myös tuon pöydän ääressä.

Keskustelussa laajasti tänään mm. muuttunut ja nopeastikin muuttunut turvallisuustilanteemme. Uhkat ovat muuttuneet ja on tullut uusiakin uhkia ja myös osittain vanhatkin uhat ovat nousseet pintaan. On siis tarvittu uutta lainsäädäntöä, uudelleen reivausta ja myös uusia panostuksiakin on tarvittu. En nyt tämän laajemmin yksityiskohtiin mene, mutta näitä asioita olen täälläkin monet kerrat läpikäynnyt.

Me Kokoomuksessa olemme sitoutuneet ensi vaalikaudellakin pitämään huolta uskottavasta ja koko maan kattavasta maanpuolustuksesta. Emme siis tule olemaan valmiita sellaiseen hallitukseen mikä esimerkiksi päättyisikin siihen, että käytöstä poistuvien Hornetien suorituskykyä ei korvattaisikaan täysimääräisesti. Tällaistakin flirtailua on SDP:n vt. puheenjohtaja Sanna Marin esitellyt. Fakta kun kuitenkin on se, että uusiakin koneita tarvitaan nykyisenkokoinen määrä eli reilu 60. Nykyinen määrä on 64 tai 62 sillä kaksi konetta on poistunut vuosien aikana parvista. Emme siis tule suostumaan kiristykseen emmekä muuhunkaan tämän suhteen ja ensi vaalikaudella pitää tehdä ratkaisuja myös mm. uusista rynnäkkökivääreistäkin.

Pidän edelleen tänäkin keväänä vielä useita Ulko- ja turvallisuuspolitiikan iltakoulu -esitelmiäni ja näitä varten otan mielelläni kutsujakin vastaan.

Iltapäivällä myös talven Suomi Areenassa olin lisäksi siis vielä keskustelussa Jan Anderssonin johtamana Mauri Pekkarisen kanssa siitä miten ja miksi politiikka on rikki. Otsikko taisi olla niinkin raflaava kuin Mikä pilasi politiikan. Mauri on todellinen konkari politiikassa ja olen häneltä myös saanut usein neuvojakin ja palautettakin työstäni. Pääosin muuten myönteistä ja kehuvaa.

Debatissa nostin tänään esille politiikan muuttumisen kvartaalipolitikoinniksi ja toimia tehdään liikaa tuijottaen mitä edellinen gallup näytti ja millä saisi kymmenyksen lisää kannatusta seuraavaan jo kuukauden päästä tulevaan gallupiin. Myös otsikko ja klikkihakuisuus on levinnyt mediasta politiikkaan ja usein isot ja tärkeät asiat jäävät kaiken populistisen varjoon. Ja onhan se niinkin, että tietynlainen 140-merkin viestintä on tyhmistänyt politiikkaa. Kaikki osaavat sanoa melkein mistä vain mitä vain yhdellä kahdella lauseella tai minuutin vastauspuheenvuorolla. Mutta itse kaipaan sellaisia Pekka Haaviston, Ilkka Kanervan, Seppo Kääriäisen, Pertti Salolaisen, Jutta Urpilaisen ja Erkki Tuomiojan kaltaisten keskustelijoiden pidempiä puheenvuoroja. Viimeksi ulkopolitiikankin keskustelu käytiin järjenvastaisesti minuutinmittaisin vastauspuheenvuoroin. Kerro siinä nyt sitten mikä on hyvin ja mikä huonosti ja mitä pitäisi tehdä.

Myös sosiaalinen media on tuonut politiikkaan paljon hyvää ja madaltanut kynnystäkin keskusteluun, mutta myös tehnyt sen, että mikä ennen kirjoitettiin vessanseinään niin tänään se kirjoitetaan FB-seinään. Ei kaikki, mutta aika monet näin. Ja tuntuu, että osa ilakoi siitä mitä ilkeämpi osaa olla ja mitä pahemmin osaa sanoa.

Ja mitä vielä! Voitto väittelystä itse Mauri Pekkarista vastaan! Raskaansarjan tyrmäys 🙂

Paljon hyvää ja varmasti jossain voisi ottaa askeleen maltinkin suuntaan ja ennen muuta toisten arvostamisen suuntaan.

Ja mahtui päivään myös sivistysvaliokunnan kokous maksuttoman toisen asteen parissa ja muutama isompi taustakeskustelukin liittyen tuleviin vaalijuttuihimme ja myös muiden valiokuntien ajankohtaisiin aiheisiin. Esillä niin autot kuin liikennekin. Asiat etenee. Ainakin kaikkialla muualla kuin perustuslakivaliokunnassa.

Mauri Pekkarisen kanssa on aina mahtava debytoida ja niin tänäänkin. Alla myös luvut voitostani 🙂

Kommentit