Ydin-Hämeen Kokoomus ja Ypäjän Kokoomus eduskuntavierailuilla – Korona-epidemia leviää Euroopassa

Blogi, torstaina 27.02.2020

Eduskunnassa tänään kyselytunti peruttiin ja kyseinen aika varattiin Eurooppaan nyt levinneen korona-epidemian käsittelyyn. Pääministeri Sanna Marinin hallitus on lopulta tarttunut toimiin ja tänään eduskunnassa saimme tietoa varautumisesta tähän hetkeen, mutta myös vielä pahempaan. Onkin tärkeää, että varaudutaan myös siihen mikä ei välttämättä vielä ole todennäköistä tai näköpiirissä. Tällaisissa tilanteissa emme kuitenkaan voi tietää mitä tapahtuu ja miten korona-virus maailmalla ja myös Suomessa leviää.

Itse edustan sitä ajattelua, että paniikkia ei pidä lietsoa, mutta ei myöskään tilannetta vähätellä. Olen nostanut esimerkiksi esille sen, että olisiko nyt järkevää rajoittaa edestakaisia lentoja Italiaan tai muille tartunta-alueille? Ei siis kieltää lentoja kokonaan sillä se voisi tilannetta pahentaa, mutta rajoittaa tai lopettaa edestakaiset lennot esimerkiksi Bergamoon. Suomalaisia näiltä alueilta pitää auttaa takaisin Suomeen, mutta sitä pitää pohtia onko näille alueille nyt tarpeen uusia ihmisiä viedä. Vaikka me suomalaiset olemmekin yleensä niitä jotka toteamme, että ”ei se minuun tartu” niin nyt pitäisi todeta, että kyllä se voi tarttua ja sinä voit sen tänne tuoda ja tartuttaa monen muun.

Päivällä ensin bussilastillinen väkeä Ydin-Hämeen Kokoomuksen retkellä eduskuntaan…

Tänään eduskunnassa oli myös ”hämäläisten vierailupäivä”. Päivällä ensin vieraanani oli Ydin-Hämeen kokoomuslaisia ja illalla vielä vierailulle tuli Ypäjän Kokoomuksen väkeä. Olen kutsunut hämäläisiä tänne aktiivisesti tutustumaan ja myös käymään keskustelua ja aika monet ovat kutsun vastaanottaneetkin. Tänään siis jälleen kaksi aktiivista kokoomusporukkaa ja erinomaisen hyvää keskustelua valtakunnan politiikasta, kuntavaaleista ja myös Kokoomuksen tulevaisuudesta.

Keväällä vielä muutamia vapaita vierailuaikoja minulla varattuna eli jos haluatte tulla käymään niin laittakaapa sähköpostia. Kutsu siis voimassa kaikille hämäläisille yhdistyksille eli muillekin kuin kokoomusyhdistyksille ja totta kai myös ystäväporukoille, seuroille ja myös työporukoille ja koululaisryhmille. Eduskunta on ihan mielenkiintoinen vierailukohde ja täällä voi törmätä vaikka Beniinkin 🙂

Ja illalla vielä vierailulla Ypäjän Kokoomuksen ryhmä. Antoisa ja kiva päivä näidenkin osalta.

Kommentit