Viime kesänä 2017 Riihimäen ravirata palkittiin vuoden kesäraviratana. Tänä vuonna Riihimäen Raviseura ry viettää 90. juhlavuottaan ja vahvasti ravien merkeissä. Tänään illalla Kesäravien avauksessa nähtiin kauden ensimmäinen syntymäpäivälähtö ja läpi suven juhlavuosi näkyy kaviouralla.
Riihimäellä on siis ravattu pitkään ja jälleen kesäravit elävät hyvää nostetta. Jos normaaleissa viikkoraveissa on ollut pientä laskua niin suurtapahtumien rinnalla Kesäravit kasvattavat suosiotaan ja vetävät väkeä. Myös uudelleen eloon herännyt Riihimäki GrandPrix on ollut suosittu ravi-ilta ja miksipä ei, kun lähdöissä on nähty jälleen maamme parhaita ohjastajia ja myös parhaita hevosia.

Kesäravit ja uusi kesä. ❤️
Aikanaan 1970-luvulla Charme Asserdal keräsi Riihimäen Raviradalle kolmisen tuhatta katsojaa ihastelemaan aikakautensa kovinta menijää. Ja jo aiemmin vuonna 1956 Riihimäki sai isännöidä Kuninkuusravejakin. Voittajaseppeleen Riksun Kunkkareissa sai kaulaansa Suhina-tamma. Se on muuten ainoa kerta kun tamma on kruunattu Ravikuninkaaksi 🙂
Hieno kauden avaus ja taisi olla ainakin muutamaan vuoteen katsojaennätyskin. Ainakin lähelle 2000 katsojaa jos ei jopa hieman yli. Viime kesänä ei kertaakaan tällaista määrää ja taidetaan saada mennä ainakin Riksu GP:n paluuseen kun väkeä tällä tavalla raviskalla. Hieno ravikesä siis alkuun.
Tänä kesänä 2018 Riihimäen raviradalla on siis kuudet toto -ravit:
Sunnuntaina 3.6. klo17.00
Kauden avaus & Riihimäen Raviseuran 90-v. juhlalähtö
Sunnuntaina 17.6 klo 16.00
Maanantaina 9.7. klo 18.00
Sunnuntaina 22.7. klo 16.00
Sunnuntaina 5.8. klo 16.00
Sunnuntaina 19.8. klo 17.00: Riihimäki Grand Prix & Tammasarja 2018
….
Huomenna sitten arki ja onneksi minulla kuitenkin sote-vapaa viikonavaus. Mutta Riihimäellä maakunnan ja seutukunnan asioita ja iltapäivä sitten kotikunnan asioiden parissa.