Tänään ensimmäinen kokonainen päivä Etiopiassa. Eilen matkapäivä sujui hyvin ja Turkin Istanbulin päivän jälkeen illalla sitten lento Addis Abebaan. Hotellilla aamulla äärimmäisen mielenkiintoinen SuPo:n Kenian Nairobin yhdyshenkilön tapaaminen. Tänään tapasin myös Etiopian varavaltioministerin.
Päivän isompi vierailu tänään YK:n UNHCR:n pakolaiskeskukseen. Kenttävierailulla tänään aiheina siis muuttoliike ja pakolaiskysymykset. Etiopiassa on itseasiassa enemmän pakolaisia kuin yhdessäkään muussa Afrikan valtiossa. Etiopiassa on pakolaisia tällä hetkellä ainakin 730 000. Heistä valtaosa on Somaliasta, Eritreasta, Sudanista ja Etelä-Sudanista. Kuvaavaa on se että epävakaasta Etelä-Sudanista pakeni väkivaltaisuuksia Etiopiaan lähes 200 000 yhden vuoden aikana ja nyt eteläsudanilaisia asuu täällä lähes 300 000. Suurin osa pakolaisista asuu täällä 23 pakolaisleirillä.
Kaiken kaikkiaan kotoaan paenneista noin 60 miljoonasta ihmisestä jopa 86 prosenttia asuu YK:n mukaan kehitysmaissa. Suurin osa ei siis todellakaan ole pyrkinyt Eurooppaan vaan hakevat apua naapurimaistaan. On siis tärkeää ja inhimillistäkin että tilanteita pyritään ihmisten kotimaissa vakauttamaan ja auttamaan ihmisiä paikan päällä. Etiopialla tässä monessakin mielessä tärkeä rooli.
Illalla vielä tapaan Amharab 23 miljoonan asukkaan alueen hallinnon edustajia. Sitä ennen kuitenkin päivän lento Addis Abebasta Bahir Dariin. Siellä seuraavat päivät. Bahir Darissa tutustumaan erityisesti meidän maamme tekemiin hankkeisiin. Pitkä kenttäpäivä sitten luvassa huomennakin.