Uusi vuosi tuo myös uudistuksia tänne kotisivuilleni. Helmikuussa juhlistamme tämän oman blogini 10-vuotispäivää. Helmikuusta 2006 lähtien olen nimittäin kirjoittanut blogiani jokaikinen päivä ja teitä lukijoita on tullut koko ajan lisää. Uskallan väittää, että tämä blogini on yksi maamme vanhimpia yhtämittaisesti jatkuneita blogeja ja aivan varmasti yksi säännöllisimmistä ainakin. Kymmenen vuotta 247365 on pitkä aika. Mutta palataan siihen sitten kun virstanpylväs täyttyy.
Mutta tässä tammikuun aikana uutena tai uudelleen herätettynä sivuillani käynnistyy myös Vierailija -blogi. Sillä sivulla saamme lukea noin kerran kuukaudessa aina jonkun mielenkiintoisen ja ajankohtaisen kirjoittajan vieraskynäkirjoituksen. Luvassa on monipuolinen kattaus kirjoittajia politiikan huipulta urheilumaailmaan ja busineksestä arjen haasteisiin ja ihmeellisyyksiin.
Ketä sinä haluaisit kuulla tai kenen kirjoituksia lukea täällä Vierailija-sivullani? Laita viestiä ja kerro toiveesi.
Poliisien resursseja lisättävä.
Yksi alkuvuoden kuuma puheenaihe on ollut erilaiset omatoimiset katupartiot. Itse suhtaudun varauksella siihen, että maahamme syntyisi poliisia korvaavia ryhmiä. Osaltaan tällaisten synty siis kertoo siitä, että arjen turvallisuuden tunne ja turvallisuus on nyt järkkynyt ja poliisi ei ole pystynyt vastaamaan ihmisten arjen odotuksiin riittävällä tavalla. Poliisista tämä ei ole kiinni vaan peiliin katsomisen paikka on edellisten hallitusten poliisiministereillä ja hallituksilla yleensä. Arjen turvallisuudesta ja poliisitoiminnasta on säästetty liikaa. Poliisi ei enää näy riittävällä tavalla ihmisten arjessa ns. ennaltaehkäisevänä.
Turvallisuudesta pitää vastuu kantaa poliisin ja viranomaisten. Katupartioilla ei tätä voi eikä edes saa korvata. Siksi nyt tarvitaan lisämäärärahaa pikaisesti poliisin toiminnan vahvistamiseksi. Hallituksen tulee lisätalousarviolla osoittaa poliisille lisääresursseja välittömästi ja pidemmälläkin aikavälillä on poliisimäärän kehitys käännettävä muiden pohjoismaiden ja EU-maiden noudattamalle linjalle. On myönnettävä se, että emme ole tässäkään asiassa poikkeus ja siksi emme saa olla poikkeus poliisimiestenkään määrässä. Siksi kehyksiin pitää varata pysyvästi lisää resursseja poliisille ja rajavalvonnalle puolustusvoimien tapaan.
Katupartiot eivät siis ole vastaus järkkyneeseen turvallisuuden tunteeseen. Mutta totta kai meistä jokainen voi hieman lisätä myös välittämistä ja huolenpitoa itsestä, toisista ja lähimmäisistä. Välinpitämättömyydellekään ei saa antaa sijaa vaan sellainen terve kiinnostus ja tarvittaessa huolikin ympärillä tapahtuvasta on tervetullutta. Autetaan jos apua tarvitaan ja kysytään jos siltä tuntuu. Mutta muistetaan, että poliisin tehtäviä hoitaa poliisi ja vartijoiden vartijat.
Välitetään toisistamme, mutta järki kädessä.
….
Kello 20.23 ja kotona pakkasta pitämässä. Hieman sentään uloskin uskaltautui, mutta kyllä aika huurussa nenä koko päivä mentiin. Kiitokset muutamista kommenteista liittyen poliiseihin ja myös katupartioihin. Niin kuin aamulla jo kirjoitin niin minusta on hyvä pitää itse kunkin silmät ja korvat auki ja puuttuakin asiaan kuuluvalla tavalla erilaisiin häiriöihin tai ainakin panna merkille jos jotain epäilyttävää näkyy. Mutta poliisiksi ei meistä kenenkään pidä itse ryhtyä eikä tilanne sellaiseksi Suomessa saa mennäkään eikä menekään että oikeus täytyisi ottaa omiin käsiin. Lupaan tässä poliisin voimavarakysymyksessä olla aktiivinen ja väännetään asiaa parempaan asentoon.
Kirjoittelin tuossa MM-lätkän innoittama kuinka huippu-urheilun menestys saa meistä monet ja ennen muuta lapset liikkumaan. Mutta sitten sorruin heti itse tähän: Kielsin juuri lastani pelaamasta sisällä. Sitten tajusin että Puljujärvillä ja Laineella ei varmaankaan kielletty? Eikä Heikkilässäkään. Sen tiedänkin. Siispä kannustetaan eikä kielletä. Aaltovaasit sitten ekasta palkasta. Tai pääasia lopulta, että kunha liikutaan ja pidetään hauskaa.