Valmistellaanko Keskustan johdolla paikannukseen perustuvaa liikenteen verotusta? – Emme tarvitse kallista satelliittiperusteista järjestelmää

Blogi, tiistaina 20.10.2020

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi viime viikolla paikannukseen perustuvasta liikenteen verotuksesta. Mallia on esitetty aika ajoin ja joka kerta se on tyrmätty. Jonkinlaiseen satelliittipaikannukseen perustuva liikenteen verotuksen malli on turha ja myös kallis.

Lauantaina 10.10.2020 Ykkösaamussa keskustan Matti Vanhanen ehdotti, että liikenteen verotus voisi perustua tulevaisuudessa satelliittipaikannukseen. Vanhanen yritti puolustella ja kerätä esitykselleen kannatusta sillä, että näin muka olisi mahdollista saada aikaan haja-asutusalueille ja heikomman tason teille nykyistä alempi maksu ja toisaalta moottoriteille ja paremmin hoidettaville teille korkeampi maksu. Hyvä yritys myydä asiaa, mutta kuka uskoo. Ei kukaan.

Haja-asutusaluieta ja maaseutua tukevaa aluepolitiikka voidaan nimittäin hoitaa muullakin verotuksella, kuin autojen seurantaan perustuvalla satelliittipaikannuksella. Yksi tehokkaimpia keinoja tehdä alueellisia painotuksia on nykyisen ajoneuvoveron porrastaminen alueellisesti. Malli on helppo löytää ja näin nimittäin toimii jo nykyisin mm. lakisääteinen liikennevakuutuskin. Ei siis ole mitään perustetta edellyttää uutta ja erittäin kallista jopa satojen miljoonien eurojen investointia autoihin ja satelliittiseuranjärjestelmään ja sen päälle tulisi vielä pysyvät kymmenissä miljoonissa liikkuvat vuotuisat operointikustannukset.

Meillä on nimittäin ajoneuvoveron seurana jo käyttöön perustuva polttoaineverotus. Se myös ottaa jossain määrin tälläkin hetkellä huomioon auton päästöt. Myös tätä työkalua kannattaa ehdottomasti käyttää entistä paremmin liikenteen päästöjen ohjaamiseen alas. Esimerkkinä voisin mainita Nesteen 100% jätteistä ja tähteistä tehdyn MyDieselin. Aiheesta olen täälläkin kirjoittanut lukuisat kerrat ja myös tehnyt julkisuudessa tästä esityksiä. Idea siis yksinkertainen eli puhdas diesel pudotetaan verotusta muuttaen fossiilista mustaa dieseliä halvemmaksi. Nythän MyDiesel on sen parikymmentä senttiä perinteistä dieseliä kalliimpaan vaikka se olisi ilmaston kannalta järkevää ohjata verotusta muuttamalla perinteistä halvemmaksi.

Liikenteen puolella kuuluu nyt pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana muutenkin kummia. Ilta-Sanomat kertoi toimittaja Tommi Lempisen jutussa 19.10.2020, että asiantuntijatyöryhmän laskelmissa ajoneuvoveroa oltaisiin nyt jopa kolminkertaiseksi. Nykyisin noin 24o euron ajoneuvoveroon tulisi lisää siis jopa 500 euroa. Tässä siis kyse siitä joka vuotisesta raippaverosta joka auton omistaja tulee ja mikä rakentuu perusverosta ja sen päälle tulevasta käyttövoimaverosta. Käyttövoimaveroa maksetaan kaikista muista kuin bensa-autoista ja yksi tunnetuimmista on dieselvero.

Lempinen kirjoittaa, että maantieliikenteen massiivisia hiilidioksidipäästövähennyksiä pohtiva fossiilittoman liikenteen työryhmä on tehnyt ”Aiheesta tehdyissä laskelmissa on esitetty hintatason osalta kaksi perusskenaariota, joissa ensimmäisessä kaikkien käyttövoimien ajoneuvovero nousisi kolminkertaiseksi vuosien 2020–2030 aikana” ja ”Toisessa mallissa korotus olisi muutoin samanlainen, mutta koskisi vain bensiini- ja dieselautoja eikä esimerkiksi kaasu- ja sähköajoneuvoja”.

Nyt siis kyse oli liikenteen jo entisestään kohtuuttoman verotaakan kiristämisestä. Se ei ole käy. Liikenteeltä kerätään jo ny vuosittain noin 8 miljardia euroa erilaisia verotuloja ja kyllä joku raja pitää olla kerjätessäkin. Nyt pohdittu verotuksen kiristäminen kasvattaisi tätä verotaakkaa entisestään.

Eri asia on sitten se, jos halutaan esimerkiksi auton hankintaa merkittävästi rasittavasta autoverosta luopua ja laskea näin autojen ostohintaa ja uudistaa autokantaa uudemmaksi. Sekin on mahdollista tehdä niin, että autoilun kokonaisverotaakka ei nouse. Kun luopuisimme autoverosta niin autokauppa elpyisi ja autot ostettaisiin pääasiassa Suomesta ja näin myös verot mukaan lukien autokaupan alv-jäisi Suomeen. Kokonaisuuteen on esitetty erilaisia varsin järkeviä ratkaisuja eli ei tätäkään muutosta pidä maksattaa suoraan polttoaineessa tai muussakaan vaan tehdä malli mikä on käytössä jo monessa muussakin maassa. Esimerkiksi Ruotsi luopui autoverosta pian jo 25 vuotta sitten. Ilta-Sanomien toimittaja Arttu Toivonen kuvasi tilannetta autoilun Suomen ja Ruotsin verotusta ja niiden eroja kuvanneessa kirjoituksessaan 19.10.2006 varsin hyvin:

”Ruotsalainen siis ajaa selvästi suomalaista uudemmalla, turvallisemmalla, vähäpäästöisemmällä ja edullisemmalla autolla. Tosin, ruotsalainen käyttää siihen todennäköisesti saman summan rahaa kuin suomalainenkin, saapahan vaan enemmän rahalleen vastinetta.”

Ei siis ole uskottavaa uskotella, että liikenteen verotaakka Suomessakaan merkittävästi tulevaisuudessakaan voisi laskea, mutta ei meidän tarvitse myöskään hyväksyä enää sen kiristämistäkään. Ja alueellisesti reilu malli on siis tehtävissä halutessamme myös ilman keskustan Matti Vanhasen esittämää satelliittipaikannusta. Ajoneuvovero ja sen osana käyttövoimavero sekä polttoainevero ovat toimivat työkalut myös reiluun ja oikeudenmukaiseen liikenteen verottamiseen.

Itse siis kannatan autoverosta luopumista Ruotsin tapaan ja liikenteen verotuksen uudistamista niin, että rahalle saisi Suomessakin sitä parempaa vastinetta.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Marinin hallitus on tekemässä päätöksiä liikenteen tulevaisuudesta jo tämän vuoden puolella joulukuussa. Joudummeko me jälleen maksumiehiksi?

Kello 20.44

Mielenkiintoinen päivä takana. Teamsit tulleet tässä tämän vuoden aikana ns. uudeksi normaaliksi ja tänäänkin kokouksia toinen toisensa perään etänä nettiyhteyden varassa. Päivällä vedin mm. meidän Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin valmistelukokousta ja iltapäivällä sitten vielä mukana Riihimäen seutujohtoryhmän etäkokouksessa tällä kertaa osaksi yhdessä myös lounaishämäläisten kanssa. Esillä mm. uuden ASSI-sairaalan tulevaisuus.

Ilta sitten nettiä vain kuunnellen. Iltalehdellä erinomainen puheenjohtajatentti. Susanna Päivärinta ja Juha Ristamäki vetivät erinomaisen hyvän tentin. Kaksikko oli tehnyt läksynsä erinomaisesti tenttiin valmistautuessaan ja mm. Päivärinta hyvin laittoi pääministeri Sanna Marininkin tiukoille. Pääministeri jälleen kerran menetti malttinsa, kun häntä ei päästettykään vain fraaseja ja liirunlaarumia toistellen vaan toimittajat vaativat myös faktoja pöytään. Kun tietoa ei ollutkaan ja vastauksia esitettyihin kysymyksiin niin alkoi jälleen hermo kiristämään. Paha piirre varsinkin pääministerille.

Meidän puheenjohtajamme Petteri Orpon pitkä kokemus ja tiukkojen paikkojen johtajakokemus näkyi tässäkin tentissä. Vakuuttaa ja luottamusta herättävää esiintymistä ja faktat kohdillaan. Ei halpoja heittoja tai irtopisteiden keräilyä vaan selkeitä tosiasioihin perustuvia puheenvuoroja. Myös Iltalehden arviossa Orpo nostettiin illan tentin ykköseksi.

Huomenna jatkuu. Nyt enemmän pakko tehdä etänä. Eduskunnassa ensimmäinen koronatartunta ja nyt vain välttämättömät enää paikan päällä. Pahaa pelkään, että loppuvuodesta tulee vielä paljon pahempi. Toivottavasti nyt ei repsahdeta itse kukin tämän vihulaisen kanssa. Pidetään huolta itse ja toisista ja välitetään.

Kommentit