Tämä kesä ollaan näin….
Vai miten se Olavi Uusivirran laulu nyt meneekään. No ollaan ja nautitaan joka tapauksessa ja nyt näiden hellepäivien putkessa ei kukaan enää taida muistakaan miten umpisurkea säiltään tämän kesän alku olikaan? Ei muistella sitä pahalla ja ei tätä hellettäkään. Kohta on kuitenkin jo taas se pakkanen.
Me piipahdimme helteet hakemassa Espanjasta ja nyt sitten heinäkuulla saimme tänne vieraaksemme myös meidän Espanjan serkut. Espanjan matkamme aikana ukkonen oli rikkonut Pekkalassa pakkaset ja vikavirtasuojia ja lihaa ei Pekkalassa siis enää ole. Oli sydäntä särkevää laittaa roskiin peuran paistit ja riistamakkarat ja muut, mutta muuta ei ollut tehtävissä…
Mutta, kun lihaa ei ole niin sitten siirryttiin veden antimiin. Pekkalan Savustamo eli meidän saaristolaissavustin on varmasti tullut teistä monille tutuksi. Täällä blogissani savupätsistäni kirjoitin mm. näin:
30.9.2023: ”Sellaisia mitkä ovat palaneet ja sellaisia mitkä eivät vielä ole palanneet”
Tuolta siis löytyy tuon meidän saaristolaissavustiminen teko-ohjeet mittoineen ja muineen ja voin sanoa, että mitään en muuttaisi: Toimii! Ja onhan Pekkalan Savustamo sitten tuon jälkeen käärinyt savuhuntuun niin joulukinkkumme kuin lukuisat riistaherkut muflonin kinkuista peuran paisteihin ja muihin. Mutta olen myös opetellut hirsikaappia käyttämään kalankin savustamiseen. Viime vuonna edesmennyt appiukkoni oli hyvä savustaja ja päätin, että jonkun tätäkin työtä on jatkettava. Savustin Karin 70-vuotisjuhlapöytään Pekkalaan lohta ja sai appiukolta ”siunauksen” lohilleni. Visiitti jäi lopulta hänen viimeiseksi täällä. Ja sen jälkeen olen ”Ukin lohta” savustellut eri pöytiin mm. esikoisemme rippijuhliin useammankin kalan muodossa. Ja väki on Heinosen reseptistä pitänyt ja kala on maistunut myös Karin lapsille perheineen.
Minä teen sen aikalailla yksinkertaisesti….
Lohifileen savustaminen saaristolaisessa
Tarvitset mielellään ruodotonta lohifilettä ja umpipohjaisen matalan foliovuoan. Ja lisäksi vain karkeaa merisuolaa.
1. Ota jääkaappikylmä lohifile ja asettele se matalaan umpipohjaiseen foliovuokaan. Ripottele filee pintaan karkeaa merisuolaa niin, että rakeita on tasaisesti koko kalan matkalla. Itse en peitä kalaa suolalla vaikka vasta savustimeen sen laittaessa suolauksen hoidankin vaan ehkä sellainen ruokalusikallinen karkeita rakeita tasaisesti kalan päälle riittää.
2. Kala tai kalat savustimeen ja itse laitan varsinkin silloin kun enemmän kalaa savustukseen laitan niin yhden kylkeen myös sisälämpömittarin. Oma tavoitelämpötila on 57 astetta. Hyvä nyrkkisääntö on tähdätä sinne 55-60 asteen sisälämpötilaan ja itse teen sen maltillisella reilun 80 asteen lämmöllä. Missään tapauksessa en anna savustimen lämmön nousta sataan asteen.
3. Kypsän kalan otan savustuksesta pois ja veitsellä hieman pyyhkäisen suurimpia suolan rakeita pois ja monesti jopa tarjoilen kalan samasta matalasta foliovuoasta.
Hyvää näin tulee ja tärkeintähän on varmistaa aina, että kala on tuoretta ja savustin ei liian kuuma. Lohi toimii näin erinomaisesti, mutta onhan loistavia totta kai ahven ja siikakin.
Saaristolaissavustimessahan savu tulee vain niistä poltettavista puista eli käytän siis tulessa vain leppähalkoja ja sen palasen Pekkalan saunatammea. Tammi siis enemmän rituaalinomainen perinne. Tänne ei siis puruja laiteta vaan pesän tuli tekee savun ja sitä säätelen luukkujen vedolla.
Ja joskus pesään on heitetty kirsikkapuun klapeja ja omenapuukin toimii hyvin. Ja jotkuthan laittavat mukaan myös katajan oksia varsinkin silloin kun savu tehdään esimerkiksi sähkösavustimessa puruilla. Kataja puruna antaa helpolla taasen aika vahvan maun eli sen kanssa kannattaa olla varovaisen kokeileva. Ja muistan kuinka tällaiseen patamalliseen savustimeen Pekka-eno aikanaan täälläkin heitti pari sokerin palaakin pohjalla tuomaan sitä tummempaa sävyä. Saaristolaissavustimessa ei näitä kikkoja käytetä. Mutta kaikkein tärkeintä on pitää savustimen lämpötila tasaisena ja savustaa maltilla.
Oman elämän ”KoskiCafen Make”. Hyvää tuli Pekkalan Savustamossa lohesta ja vähän vahvempaa Presidenttiä kuppiin niin pysyy suolot ja nesteet ja kaloriat tasapainossa. Maukasta oli lohi myös aamupalalla.
Nyt Espanjan serkuille teimme sitten vielä enon ja esikoisemme hakemista kantarelleistä kermaisen kastikkeen tai muhennoksen ja kylkeen vähän niitä uuden satokauden Pekkalan Timoja. Avot.
….
Heinäkuu on hellinyt hyvin. Kesätapahtumia on piisannut eri puolilla Hämettä ja Etelä-Suomeakin. Kesäteattereita on takana jo nippu ja niin myös kesämarkkinoita ja konsertteja ja näyttelyitäkin. Nämä vaan ovat niin mun juttuja. Tykkään kiertää ja käydä erilaisissa tapahtumissa ja nauttia niin kesästä ja elosta.
Syrjä Soi! heinäkuun illassa
Tällä viikolla oli ohjelmassa tiistaina perinteinen hautausmaan kierros. Suviehtoon Hautuumaakävelystä on syntynyt jo jokavuotinen perinne ja aina eri aiheella on hautaustaamme kiviä ja ihmisiä niiden takana käyty katsomassa ja tarinoita kuuntelemassa. Tämän kertainen haustamaakävely taisi olla jo järjestyksessään 18. ja nyt aiheena tai teemana oli kauppiaat ja loppilainen teollisuus. Kiersimmekin jälleen Antti Koskimäen ja Kalevi Nevanpään johdatteleminen koko kauniin ja suuren hautausmaan ja sieltä oli kierrokselle poimittu ehkä parisenkymmentä hautaa. Kävimme mm. teollisuusneuvos Antti Kallionpään haudalla, missä hänen tyttärensä piti hienon puheen isänsä yrittäjäurasta ja myös siitä, miten pienen ja köyhän talon pojasta tuli menestynyt metallivalimon pyörittäjä. Lopen Metallivalimo työllisti parhaimmillaan satakunta loppilaista ja nykyisin sen tarina jatkuu Alteamsin nimellä ja edelleen kevytmetallivalimo lukeutuu yhdeksi kuntamme suurimmista työnantajista. Pysähdyimme myös H.G. Paloheimon ja Paloheimojen -sukuhaudalla. Yrityksen toimintaa nykyisin jatkava Martti Paloheimo kertoi puolisonsa Seijan kanssa sukuyrityksen historiaa ja myös tarinaa HG:n ja hänen veljensä KA:n takaa. Erittäin mielenkiintoinen tarina teollistuvasta Suomesta, missä kartanot ja omat tehtaat värittivät elämää ja arkea. Ja näiden ympärille syntyi myös usein omia rautateitä ja niin myös Paloheimojen kohdalla, kun tavaran kuljetukseen tarvittiin Lopen Kesijärveltä oma kapearaiteinen junarata Riihimäelle. Ja onhan Paloheimoilla tietenkin puu- ja sahateollisuuden lisäksi myös merkittävä rooli maamme tiilirakentamisenkin pioneerinä. Lopen kirkonkylän punatiilisyys kumpuaa isolta osin täältä ja myös toki jo aiemmin alun saaneena kytäjäläisistä tiilistä rakennetusta Lopen kirkosta. Lopen kirkonkylän punatiilisyydestä kirjoitin blogissani aikanaan laajemminkin.
25.2.2024: Punainen tiili on Lopen kirkonkylän tunnus – Punatiilen perinne jatkuu Lopella
Kävimme hautausmaan kävelyllä myös mm. Urho Nylundin haudalla, missä tytär ja tyttärentytär Riitta ja Anu kertoivat autokorjaamotoiminnasta ja sen historiasta Lopella. Hetken viivähdimme myös Salosen Martin ja vasta hetki sitten edesmenneen Salosen Aarnen haudoilla. Aarnen kohdalla sain myös vahvistuksen vanhalle tarinalle, jonka aikanaan olin kuullu, että Jokiniemen Salosen Kesoilin pihassa olisi myös eläviä elefantteja nähty. Näin oli aikanaan käynyt, kun Martti sirkushommissakin toimi. Olisikohan jollakulla kuvaa Jokiniemen norsuista? Ja piipahdimme myös loppilaisten huoltoasemien ja bensa-asemien perustajien mm. Heikkilöiden, Laanoloiden ja Uotiloiden haudoilla ja monilla muilla. Merkille pantavaa oli toki se, että yhtään naisyrittäjää ei kierrokselle ollut mukaan valikoitu? Minusta olisi pitänyt. Jäin pohtimaan, että ainakin kauppias Hellä Teinilän haudalla olisi voinut ja pitänytkin poiketa ja monen muunkin. Tärkeitä tekijöitä ja elämäntöitä kuitenkin.
Mutta kaiken kaikkiaan hieno kierros jälleen ja oikeastaan voisi sanoa, että ensi suvea jäin jo odottamaan tämänkin osalta.
Mutta tuo Syrjä soi! -konsertti oli sitten helteisen keskiviikkoillan ohjelmassa. Syrjän vanhan Aino Kallaksen talon pihapiirissä soi eilen kaunis musiikki ja väkeä oli yli satapenkkinen katsomo täynnä. Konsertin pääesiintyjänä oli upea ja taitava oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano, jota säestivät viulisti Eeva Oksala sekä pianisti Timo Koskinen ja kontrabasisti Jiri Parviainen. Hieno kokonaisuus erilaistakin musiikkia ja myös tunnelmia laidasta laitaan. Saimme kuullaan mm. Olen mikä olen, Myrskyluodon Maija, Summertime ja You Only Live Twice -kappaleet kesäillassa järvenrannassa.
Konsertin yhteydessä oli myös mahdollista tutustua vanhaan Syrjän päärakennukseen ja sen mielenkiintoiseen historiaan Erja Noroviidan opastuksella. Ja peruskorjaustaan läpikäyvässä vanhassa hirsitalossa saimme myös nauttia konsertin tarjoiluista ja istua vielä hetken ennen ja myös jälkeen upean konsertin. Paikka, jonka pelastamisesta olen ikuisesti kiitollinen ja onnellinen Erjalle ja koko Syrjä Seuran väelle. Se on iso kulttuuri- ja kotiseututyö ja se työ vielä jatkuukin, vaikka jo nyt voimme todeta, että Aino Kallaksen talonakin tutuksi tullut talokarkki on pelastettu tuleville sukupolville.
Lämmin kiitos tästä upeasta konsertista Lopen kunnan hyvinvointitoimelle Tuula Pirisen ja Silja Sarasen johdolla. Ja kiitos myös Syrjä Seuralle ja Järventaustan kyläyhdistyksen väelle järjestelyistä. Tällaisista jutuista se kesä rakentuu ja kukoistaa.
Konserttia kuunnellessani jälleen ajatuksetkin lähtivät vähän juoksemaan ja pohdin, että olisikohan tänne Syrjän rantaan mahdollista tehdä vanhan poistuvan grillikatoksen tilalle pieni esiintymispaviljonki, missä voisi tällaisia konsertteja järjestää ja esimerkiksi kuorotkin konsertoida? Jotenkin sen jo tuossa niemen kivillä näin ja näin saisimme myös käännettyä yleisönkin metsän ja saunan seinästä katselemaan kaunista ja ainutlaatuista järvimaisemaa? Mitä mieltä olette? Lähdetäänkö edistämään tällaista?
Heinäkuun viimeistä siis nyt jo viedään. Tästä tuli oikein hyvä heinäkuu. Tänään juhlistamme kotiseutuyhdistyksemme Loppi Seuran 75-vuotista taivalta ja Silja Saranen on rakentanut meille jälleen upean ohjelman myös Lopen torstai-illan Kesätorille. Kannattaa ajella Lopelle nyt kauempaakin. Lopen viikon ohjelmassa tänäänkin monenlaista ja kauniina helmenä illan päätteeksi kansanlaulukirkko Santa Pirjossa.