Turvallisuusratkaisuja tulee arvioida ajassa
Jalkaväkimiinat kieltävä, kylmän sodan loputtua 1990-luvun lopulla syntynyt, Ottawan sopimus allekirjoitettiin Suomessa vuonna 2011. Miinankieltoa perusteltiin silloin sillä, että jalkaväkimiinat ovat tuhoisia myös siviileille ja, että niiden käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta. Ottawan sopimus kielsi jalkaväkimiinojen käytön lisäksi myös niiden valmistuksen ja varastoinnin.
Päätös tehtiin silloin tuossa maailmassa, mutta nyt elämämme aivan toisenlaisessa. Ensin Venäjä hyökkäsi vuonna 2014 Ukrainaan. Kokoomus asettuikin heti samana vuonna puolueena kannattamaan Suomen irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta, vaikka siihen liittymistä olimme aiemmin tukeneet. Tilanne oli muuttunut. Myöhemmin, vuonna 2022, Venäjä laajensi hyökkäyksensä täysimittaiseksi valloitussodaksi, joka on nyt jatkunut jo kolmatta vuotta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi tuolloin, että ”Nyt naamiot on riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät”.
Kyllä, äänestin aikanaan itsekin Ottawan sopimukseen liittymisen puolesta, mutta myöhemmin on käynyt selväksi, että päätös oli maaltamme minusta raskas virhe. Puolustuskykymme ja suorituskykymme, heikkeni päätöksen myötä ja vaikka tätä pyrittiin muilla järjestelmillä paikkaamaan, niin on kiistaton tosiasia, että jalkaväkimiinojen tuomaa suorituskykyä ei voida millään muulla järjestelmällä korvata.
Vuonna 2018 entinen suurlähettiläs Pasi Patokallio kirjoitti Suomen Kuvalehdessä, että ”Halosen-Tuomiojan linjan: miinakielto aiheutti korvaamatonta vahinkoa”. Suurlähettiläs kirjoitti, että tämän ns. Halosen-Tuomiojan linjan ”riemuvoitoksi jäi liittyminen Ottawan sopimukseen” ja, että ”aseiden kieltäminen Suomelta ei vähentänyt kehitysmaiden uhrilukua, mutta heikensi merkittävästi Suomen omaa puolustusta. Moraalinen palo painoi vaa’assa enemmän kuin kansallinen etu.”
Olisi pitänyt uskaltaa kiivaammin vastustaa hankkeen loppuun viemistä aikanaan. Se oli virhe. Politiikkaan kuuluu kuitenkin sekin, että ymmärtää ja uskaltaa virheensä myöntää ja ryhtyä niitä myös korjaamaan. Itse olisin enemmän kuin valmis irtautumaan Ottawan sopimuksesta ainakin toistaiseksi. Ainakin toistaiseksi -tarkoittaisi diktaattori Vladimir Putinin ja nykyhallinnon valtakautta Venäjällä. Pohdittaisiin sitten joskus uudestaan, jos naapurissamme olisi jälleen tolkun, ja ihmisyyttä ja itsenäisten maiden koskemattomuutta kunnioittava, hallinto ja valtio. Näin voisimme tehdä esimerkiksi yhdessä kaikkien niiden EU-maiden kanssa, jotka joutuvat asumaan nyky-Venäjän naapureina.
Ja miksi nyt itse ajattelen, että irtautuminen olisi järkevää. Siksi, että Venäjä on ryhtynyt hyökkäyssotaan naapurimaataan vastaan. Ja siksi, että enää ei kannata uskotella sen varaan, että jotenkin myötäilemällä Venäjää olisimme sen aggressioilta suojassa. Emme ole. Jos Venäjä joskus hyökkäyssotaansa laajentaa muihin Euroopan maihin, niin ainoa, joka Ottawan sopimuksesta hyötyy on Venäjä.
Turvallisuusratkaisuja tulee siis arvioida ajassa. Tehdä ajassa ja myös korjata aikojen muuttuessa. Kuka olisi uskonut esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, että joudumme sulkemaan koko itärajamme kaikelta liikenteeltä? Tai, että teemme rajun, mutta välttämättömän rajaturvallisuuslain ja rajoitamme jopa turvapaikan hakua maastamme? Tai, että maamme on Venäjän aggressioiden, hybridihyökkäysten ja GPS-häirinnän kohteena? Tai, että liitymme täydellisellä poliittisella yksituumaisuudella Natoon demarijohtoisen hallituksen aikana?
Tosiasia on se, että Venäjä ei ole muuttunut. Naamiot on riisuttu.
Timo Heinonen
Kansanedustaja
puolustusvaliokunnan jäsen
hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen