Tommy Tabermannin kanssa lähdimme maailmalta etsimään sitä mitä tänään nyt olemme

Blogi, keskiviikkona 03.04.2019

Kun vuonna 2007 sain aloittaa kansanedustajana niin sain pian tutustua ja ystävystyä myös Tommy Tabermanniin. Istuimme monet kerrat alas ja sain Tommylta valtavan määrän hänen kirjojaan. Istuimme myös sivistysvaliokunnassa ja perustimme sen ”oikean sivistysvaliokunnan”, mihin pääsi vain he jotka olivat lukeneet muutakin kuin Aku Ankkaa. Mahtavia ja mukavia muistoja joissa Tommy elää minun elämässäni aina.

Silloin maailman onnellisin kansa oli tanskalaiset. Päätimme siis mennä sinne katsomaan mitä meidän tulisi tehdä, että me olisimme maailman onnellisin kansa. Tänään sitä olemme.

Tässä Tommyn ja Jukka Mäkelän sekä Tuomo Puumalan kanssa Tanskassa.

YK:n The World Happiness Report julkistettiin hetki sitten. Siinä on mukana 156 maata ja maat järjestyksessä onnellisuutensa mukaan. Uusimme siis toiseen kertaan ykköspaikkamme. Olimme maailman onnellisin maa myös viime vuonna, kun Onnellisuus-raportti edellisen kerran julkaistiin. Pohjoismaat tälläkin kertaa hyvillä sijoilla. Selvityksessä siis haastatellaan ihmisiä. Näin saadaan tietää, kuinka juuri he itse kokevat onnellisuutensa ja hyvänolonsa määrän. Onnellisuuslistan toisessa päässä sitte sotien ja kriisien repimät Jemen, Afganistan, Syyria, Haiti ja Ruanda. Listan viimeisenä sisällissotaa käyvä Etelä-Sudan.

Tommyn kanssa saimme kerran aamupalalle vieraaksemme Heräämön väen 🙂

10 Maailman onnellisinta maata: (suluissa edellinen sijoitus):
Suomi (1.)
Tanska (3.)
Norja (2.)
Islanti (4.)
Hollanti (6.)
Sveitsi (5.)
Ruotsi (9.)
Uusi-Seelanti (8.)
Kanada (7.)
Itävalta (12.)

Näin vaalien alla tätäkin on hyvä pohtia. Meillä on siis paljon hyvääkin ja monessa asiassa olemme maailman kärkeä. Mutta on totta kai myös asioita joissa on vielä paljon korjattavaakin. Niihin pitää tarttua yksi kerrallaan ja tehdä yhdessä maastamme vieläkin paremman lapsille ja lapsenlapsillemme.

Tänään aikainen herätys jälleen. Kello 6.05 ja kohta Lahtea kohden. Siellä tänään Kuukausimarkkinat ja näyttäisi sääkin meitä suosivan. Ben Zyskowicz tulee kaveriksi ensin Kuukausimarkkinoille ja sieltä sitten kierrämme Hollolaan ja Hausjärven Oitin Pihvipaikkaan ja illansuussa vielä Riihimäen Vaalikahvilalle. Tervetuloa mukaan!

Niin ja tänään saa jo äänestääkin. Jos haluatte niin olen käytettävissä! Numerolla 5 seuraavalle kaudellekin!

….

Kello 20.46 ja kotona. Nyt alkaa olla hurjanmittaisia päiviä. Mutta jaksaa jaksaa..

Tänään aamulla ensin tiimiläiset jakoivat yli 1000 välipalapatukkaa Hämeenlinnan ja Riihimäen Rautatieasemilla. Sieltä sain aamulla jo ennen seitsemää ensimmäiset kun viestit ja kuvat kun itse suuntasin kohti Päijät-Hämettä. Tänään Lahden kuukausimarkkinat ja jos eilen oli Hämeenlinnassa todella paljon väkeä niin nyt oli Lahden Markkinoilla sitten aivan älyttömän paljon väkeä. Jakoon satoja pusseja kaurahiutaleita ja kolmisenkymmentä pussi kettukarkkeja ja tavan mukaan myös aina ostan paikalliselta torimyyjältä myös jakokarkkeja ja hänen toffeitaan sitten jakoon vielä muutama litra. Tällä tavalla haluan osaltani myös näissä puuhissa osoittaa ymmärtämykseni yrittäjyyttä kohtaan sillä viemmehän me heidän businnestään näillä markkinoilla kun karkkia, mehua, kahvia ja muuta sellaista jaamme.

Lahden Markkinoilla satoja juttujatuokioita ja monta eri tarinaa ja myös monia syitä miksi olivat nyt päätyneet minua äänestämään. Tuntui aivan älyttömän hyvälle kuulla niitä ja saada myös reippaita kädenpuristuksia ja jopa halauksia tsempiksi ja kiitokseksi. Moni entinen ja nykyinen opettaja tuli kuulemaan miten korjaisin koulupuolemme nykyisiä aika isoja haasteita ja ongelmia, mutta myös monia nuoria tuli juttelemaan mm. lukiosta ja amistosta. Myös urheilujutut puhuttivat ja myös teiden surkea kunto.

Kiitos vielä Lahden kokoomuslaisille järjestelyistä ja teille kaikille jotka tulitte juttusille ja poikkesitte. Itse olin markkinoilla 4,5 tuntia ja sitten jatkoimme yhdessä Benin kanssa ensin Hollolaan Café Anitaan ja sieltä Hausjärven Pihvipaikkaan ja sieltä vielä Riihimäen Kokoomuskahvilalle. Kaikissa väkeä hyvin paikalla ja onhan tuo Ben sellainen mestari, että häntä ilo aina itsekin kuunnella vaikka sitten neljä kertaa päivässäkin. Benin puheista pari löytyy myös minun Facebook-sivulta videoana jos siis haluatte katsoa ja kuunnella.

Hausjärvellä oli mukava saada myös kunnanjohtaja Pekka Määttäseltä kiitoksia kansanedustajan työstäni ja nyt viimeisenä hän mainitse erityisesti järjestämänä tierahat Hausjärvellekin. Näitä siis mm. Riihimäki-Hausjärvi Selänojantien remontti 400 000€ ja Puujaantien 132 000€ lisärahoitus. Nämä kaikki löytyvät myös täältä blogistani mm. päivämäärältä 20.2.2019. Kiitos Pekka kannustavista kiitoksen sanoista. Lupaan jatkaa työtäni myös tulevaisuudessa.

Illalla vielä sitten parituntinen Riihimäen Nuvan Vaalipaneeli Suomen Lasimuseolla. Aivan mahtava paneeli tämäkin ja jos Lopella nuoret tekivät parhaimman paneelin niin kyllä Riksun nuoret tulivat ihan siihen rinnalle. Todella hyvin suunniteltuja ja johdettuja paneeleja. Täytyisi saada nuo Maikkari  ja YLE :n Jan Anderssonit ja muut katsomaan hieman mallia miten pidetään napakoita ja hyviä vaalikeskusteluja.

Nyt kello jo liikaa. Huomenna aikainen herätys ja saan vieraakseni ja kavereikseni Lounais-Hämettä kiertämään joukon ehdokaskavereitani. Yhdessä ja yhteistyöllä siis!

 

 

Kommentit