350 pussia Hyvää Suomesta kaurahiutaleita jakoon – Aurinko helli Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla

Blogi, tiistaina 02.04.2019

Sää suosi tänään ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoita ja samantien  tori olikin täynnä väkeä aamusta lähtien. Itse olin mukana viisituntia ja nyt oli sellaista tunnelmaa, että paremmasta väliä. 350 tai taisi olla jokunen enemmänkin meni jakoo näitä vaalien suosikkeja ja jo perinteeksi muodostuneita Heinosen Kaurahiutaleita. 100% suomalaisia kaurahiutaleita loppilaisen Lukanan Annen tilalta ja tänään jo parikin rouvaa tuli hakemaan uutta pussia, kun oli kuulemma ollut parhaat aamupuurot ikinä, kun olivat näistä takuutuoreista ja 100% suomalaista lähihiutaleista sen keittäneet.

Tunnelmia Hämeenlinnan kuukausimarkkinoilta.

Markkinoilla puhutti tänään eniten vaalilupaukset ja SDP:n vaalisatanen. En tälläkään kertaa sellaista mennyt lupaamaan enkä tähän huutokauppaan mukaan lähtenyt. Ja totesin, että ei näitä miljardilupauksiaan demaritkaan pysty pitämään. Tosin voi käydä niin, että niiden avulla vaaleissa kuitenkin pärjää. Näin valitettavasti. Populismi menee läpi ja myös sellaiset vaalilupaukset joihin ei oikeasti ole rahoja missään olemassa ja mitkä pahimmillaan kääntäisivät jälleen työttömyyden kasvuun ja talouskasvun syöksyyn.

Itse kuitenkin pidän kiinni siitä, että lupaukset ovat talouden kannalta kestäviä ja myös työttömyyttä parantavia ja tätä kautta lisää talouden liikkumavaraa tekeviä. Vain yrittämällä, työllä ja korkeammalla työllisyydellä voimme tehdä niitä tarvittavia lisäpanostuksia niin turvallisuuteen, koulutukseen kuin terveyspalveluihin ja vanhustenhoitoonkin.

Oli myös mukana huomata, että tehty työ pääradan eteen on pantu merkille. Moni kiitteli tästä ja myös tierahat ja myös teidän peruskorjausten lisätarve puhuttivat. Ja myös useampi keskustelu Ahvenistosta, Kymiringistä, HPK:n oranssista keväästä ja myös uudesta hallihankkeesta. Mielenkiintoista nähdä miten hanke etenee ja toteutuuko. Elinvoimaa Hämeenlinna ja Häme tarvitsee ja myös isompiakin unelmia.

Erittäin onnistunut päivä. Kaurahiutaleiden lisäksi jakoon parisenkymmentä pussia kettukarkkeja ja melkeinpä sama määrä esitteitä. Huomenna sitten Lahden Markkinat ja laitetaan hommaa edelleen isommalle. Niin ja tässä avittaa myös TV-kampanjamme. Oletko jo bongannut TV:ssä minun mainokseni?

Tässä siitä 10 sekunnin TV-mainoksesta pidempi versio:

….

Lapsiperheiden tapahtuma Biorexissä – Risto Räppääjän mainio opetus on kaikille hyvä

Illalla tänään vielä oli sitten yksi vaalien isoimmista jutuista ja ehkä kaikista erilaisinkin. Hämeenlinnan Biorexin ja Aku Jaakkolan kanssa järjestin perheiden leffaillan ja parisensataa henkeä oli katsomassa uutta Risto Räppääjää. Aikuisille pullakahvit ja lapsille sitten popcornia ja limsaa. Nyt oli sellainen tunnelma, että oksat pois. Aivan ihana ja voimauttava juttu.

Risto Räppääjän leffoissa ja tarinoissa yleensäkin aivan mahtavat opetuksetkin ja niin tässä Pullistelijassakin. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan vaikka juurikin näin koko perheen tai vaikka isovanhempien kanssa. Ystävyys on sellainen voima, että se kestää ja myös aina kannattaa puhua.

Risto ja Rauha Räppääjä, Nelli Nuudelipää sekä naapurin Lennart Lindberg lähtevät tässä leffassa lomailemaan Voimakallion mökkikylään. Siellä he kohtaavat voimailukisoihin valmistautuvan isä-poika-parin, Bill ja Sylvester Pöntisen. No totta kai Rauha ja Nelli ihastuvat pullistelijoista ja intoutuvat sitten liikunnasta ja Pöntisten kaksikosta. Risto ja Lennart päättävät näyttää, etteivät ole vellihousuja ja kutsuvat Elvi-tädin valmentamaan heidät kädenvääntökisaan. Tuntuu että kaikilla on uskomuksia toisistaan, mutta onko Riston kuvitelma Sylvesteristä pelkkänä pullistelijana sittenkään totta? Menkää katsomaan. Tämä elokuva perustuu siis Sinikka ja Tiina Nopolan Tammen menestyskirjaan Risto Räppääjä ja pullistelija.

Erilainen vaalitilaisuus tämäkin ja keksitään taas jotain uutta pian. Huomenna kuitenkin perinteiset Lahden Kuukausimarkkinat ja siellä yhdessä Benin kanssa. Nähdään!

Kommentit