Tagi: talvisodan muistohetki

”Talous on sittenkin vain taloutta. Ihmiselämät ovat eri arvossa. Keskitytään nyt siihen, että pysytään terveenä. Terveet ihmiset hoitavat sitten aikanaan talouden kuntoon.” Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhuttelevat sanat eilen illalta jäivät mieleen. Näin se lopulta on. Huolehditaan nyt, että kaikki menee hyvin ja hallitusti. Presidentti sanoi myös osuvasti ja hienosti – 2tässä tilanteessa kun joudutaan… [ Lue lisää ]

Tänään 78 vuotta kun talvisota syttyi. Siitä on kauan tai ei ole kauaa, mutta pääasia on se, että tätä emme koskaan unohda. Talvisota oli kova koettelemus missä pieni maamme taisteli yksin. On sanottu, että vain talvi ja suuri metsä olivat maamme puolella ja apuna. Moni perhe jäi ilman isää, ja moni äiti ilman poikaa. Paljon… [ Lue lisää ]

”Asiakas toiminnan lähtökohtana.” Tämä on VR Groupin ensimmäinen arvo viidestä jotka ohjaavat yhtiön kaikkea toimintaa. Tai pitäisi ohjata. Yhtiön tämän vuoden toimissa ensimmäinen arvo on ainakin tuntunut unohtuvan täysin. VR vähensi nimittäin kesällä merkittävästi junavuorojen mm. Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä Helsinkiin ja takaisin. Pahimmin supistukset iskivät Hämeenlinnaan mikä menetti 14 päivittäistä vuoroa Helsingin ja Tampereen suuntaan.… [ Lue lisää ]