Nykyisen vasemmistohallituksen aikana pääradan välityskyvyn remontin jatko näyttää vaarantuneen todenteolla. Vielä viime keväänä ennen eduskuntavaaleja hankeyhtiöiden perustaminen oli tukevasti raiteilla ja kaikki etenemässä siihen suuntaan, että hakuvalmius EU:n uudelle liikennehankkeiden… [ Lue lisää ]
Tagi: Neea Simovaara
Liikkumattomuuden vaikutuksista on puhuttu Suomessa jo pitkään. Teknologinen kehitys on vähentänyt monessa työssä ruumiillisia ponnistuksia ja liikkuminen ja tekeminen ovat vähentyneet myös vapaa-ajalla. Viime vuosina onneksi on ollut havaittavissa myös… [ Lue lisää ]
Blogi, keskiviikkona 04.04.18
Suomi maailman kärjessä – Pitkä lista kertoo miten hienossa maassa lopulta kuitenkin asumme
Asumme pienessä maassa. Kylmässäkin usein. Pitkään vielä pimeässämin. Suomalaisia on vain 0,07 prosenttia maailman väestöstä ja pinta-alaa saman verran koko maailman pinta-alasta. Tänään aamulla Huomenta Suomessa juuri Michael Monroe puhui… [ Lue lisää ]