Tänään aikainen herätys Lapissa ja Rovaniemeltä sitten lento Helsinkiin. Eilen Toivo kotiin -kiertuetta siis Rovaniemellä ja tänään jo jatkoimme sitten Hämeessä. Ensin tapahtuman tilaisuus Hämeenlinnassa ja sitten illalla vielä saimme… [ Lue lisää ]
Tagi: Hämeen Kokoomus
148 kauppaa liikaa – Venäläisomistukset tulisi kieltää kokonaan ainakin Putin hallinnon ajaksi
Iltalehti kertoi eilen (13.5.2024), että… Venäläisten Suomessa tekemien kiinteistökauppojen määrä laski viime vuonna huomattavasti edellisvuodesta. Hyvä näin, mutta jutun jatkossa kerrottiin, että viime vuonna venäläiset hakivat kuitenkin kiinteistöjen ostolupaa kuitenkin… [ Lue lisää ]
Jussi Kökkö muistoissa 💙 Rakkaudella ja rajoilla kasvattanut kokoomusisä
💙 Jussi Kökkö 21.7.1948-31.1.2024 Tammikuun lopussa suru-uutinen tavoitti meidät. Pysäytti. Vaikka tilanteen vakavuus ja lähdön vääjäämättömyys oli tiedossa, niin pysäytti. Jussi oli poissa. Jussi Kökkö. Suuri ja merkittävä mies minullekin.… [ Lue lisää ]
Rallin Suomen mestaruuksista alettiin kilpailla vuonna 1959. Historian ensimmäiseksi mestariksi kruunattiin Esko Keinänen ja sen jälkeen kotoinen mestaruussarjamme on kasvattanut tähtiä ja legendoja – maailmanmestareitakin – lähes liukuhihnalla. Tänään Riihimäki… [ Lue lisää ]
Lahtelainen Mona Pyykkönen avustajakseni – Vähän uutta ja vähän vanhaa…
Uusi kausi eduskunnassa tuo myös vähän uutta ja vähän vanhaakin. Enemmänkin sitten sinistä. Viiden kauteni myötä eduskunta-avustajani aloitti lahtelainen Mona Pyykkönen. Monaan olen saanut tutustua kokoomustoiminnan kautta. Mona on toiminut… [ Lue lisää ]
Arvoisa puhemies… Näillä sanoilla tasavallan presidentti Sauli Niinistö tervehti tänään eduskunnan istuntosalissa Petteri Orpoa. Tilanne oli tunnelmarikas ja myös historiallinen. Muistan, kun aikanaan Petterin kanssa eduskuntaan 2007 nousimme ja istuimme… [ Lue lisää ]
Hämeen Kokoomus 100 vuotta – Voimat koottiin Etelä-Hämeessä
Kansallinen Kokoomus perustettiin Helsingissä 9.12.1918 Helsingissä. Kokoomuksen edeltäjinä toimivat Suomalainen Puolue (1863-1918) ja siitä irrottautunut Nuorsuomalainen puolue (1894-1918). Suomalainen puolue oli aikanaan perustettu toteuttamaan filosofi J.V. Snellmanin kansallisohjelmaa ja puolueen… [ Lue lisää ]
Myönnän olevani enemmän kuin huolissani itärajastamme. Vuoden 2015 tapahtumien olisi pitänyt avata silmät ja diktaattori Vladimir Putinin Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan saada toimet liikkeelle. Miksi olemme näin sinisilmäisiä? Valitettavasti pelkään ja… [ Lue lisää ]
Eduskunta valitsi tänään väliaikaiset puhemiehet matkalla kohti hallitusneuvotteluja. Kaikki paikat siis ryhmäjohtoa ja muuta myöden on nyt väliaikaisesti täytettyjä ja muutoksia tulee sitten kesänkorvalla, kun nähdään mitkä puolueet hallituksessa jne.… [ Lue lisää ]
Hämeen Kokoomuksen kevätkokous Lopella – Kohti maakuntavaaleja
Tänään Kesärannassa on jatkunut vaalikauden puolivälinriihen neuvottelut. Palaan niihin asioihin kun päätökset tehty ja julkisia. Hyvään suuntaan mennään ja epäilijöistä huolimatta hallitus on päätöksentekokykyinen ja ongelmia ratkotaan eikä tehdä. Mutta… [ Lue lisää ]