Tagi: Goodman

Eduskunta oli päättänyt lähes yksimielisesti ja myös Tasavallan presidentti oli lain vahvistanut, minkä mukaan 1.11.2019 nuortemme piti päästä ajamaan turvallisemmilla oikeilla pienillä nopeudeltaan rajoitetuilla Kevytautoilla. Tänään on tuo 1.11.2019, mutta laki ei tullutkaan voimaan. Rinteen hallitus toi kiireellä runnoen eduskuntaan lykkäyslain kun EU-virkamies oli epäillyt kevytautolain olevan EU-direktiivin vastainen. Toisenlaisiakin arvioita oli ja myös toisenlaisia… [ Lue lisää ]

Tänään kiertue alkoi saada jo sellaisia kierroksia mistä itse tykkään. Vauhtia riitti ja tilaisuuksia ja väkeäkin joka puolella. Tiimi ahkeroi monessa suunnassa ja itse kiersin niin Riihimäen Citymarketin isossa tapahtumassamme ja kaupan lähiruokapäivässä kuin Hämeenlinnan Goodmaninkin Kokoomus-päivässä. Keskusteluja paljon ja palautetta ja myös hyviä ajatuksiani ja ideoitakin. Myös hieman kritiikkiä ja moitteitakin, mutta nekin otetaan… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen osallistui lauantaina 30.3.2029 Kauppakeskus Goodmanin Kokoomuspäivään. Kolmentunnin aikana Heinonen sai käydä monta vilkasta keskustelua ja ajatustenvaihtoa ja yksi asia nousi ylitse muiden, päärata. Heinonen kertoi olevansa huolissaan tilanteesta mihin pääradan remontti on nyt ajettu. -SDP:n Antti Rinteen linjaukset siitä, että demareiden listalla päärata ei olekaan se raiteiden ykköshanke ovat tietenkin se… [ Lue lisää ]