Seurapaitapäivä – Urheiluseurat tekevät elintärkeää työtä liikunnan ja urheilun hyväksi

Blogi, tiistaina 24.09.2019

Tänään vaihdetaan pikkupakit verkkareihin ja solmiot seurapaitoihin! Juhlistetaan siis yhdessä kaikkien aikojen ensimmäistä seurapaitapäivää ja näytetään, mille seuralle juuri sinun sydämesi sykkii ja ennen muuta miten tärkeää työtä urheiluseuroissa tehdään.

Liikunta- ja urheiluseurojen määrä on kasvanut takaisesta koko 2000-luvun. Muistaisin, että joitain vuosia sitten Valtion Liikuntaneuvostossa meille kerrottiin, että kunnallisten avustusjärjestelmien piirissä oli noin 6 000‒7 000 seuraa. Kuntien viranhaltijoiden mukaan seuroja on maassamme jopa 10 000 ja niissä kaiken kaikkiaan toimii noin 500 000 suomalaista huoltajina, valmentajina, toimitsijoina ja mitä erinäisimmissä tehtävissä liikuntaseuroissa. Tämä on sitä toimintaa mille tänään nostan hattuani. Kiitos ihan jokaiselle seuratyössä mukana olevalle.

Itse olen saanut elämäni aikana olla mukana monen seuran toiminnassa. Aikanaan ensimmäiset opit Lopen Laakassa pesäpallon parissa ja sitten hallinnossa Vileniuksen Jounin opissa. Sitten salibandyssä Laakan ja RSS Laakan väreissä ja myöhemmin myös autourheilun parissa laajasti ja myös ratsastuksen parissa. Pesäpallossa tuomarina ja pelinjohtajana, salibandyssä kuuluttajana ja taustatekijänä ja motorsportissa selostajana ja juontajana ja lähinnä ratsastuksessa sitten itsekin tehden – hevosen kanssa. Kiitollinen jokaisesta hetkestä ja opista mitä matkaani mukaan olen näistä saanut. Viimeiset 12 vuotta myös Valtion Liikuntaneuvostossa ja keväällä sainkin vastaanottaa urheiluministeri Sampo Terholta Liikunnan ja Urheilun Ansioristin. Siitä iso osa kuuluu kaikille heille joiden kanssa olen saanut vuosien aikana tehdä ja toimia sportin parissa.

Tänään olen äärimmäisen kiitollinen kotikuntani salibandyseura LFT:lle. Omat lapseni liikkuvat siellä. Upeaa työtä! Siksi tänään päälläni eduskunnassa juuri Lopen Floorball Teamin paita.

#Seurasydän-kampanja liputtaa siis seuratoiminnan suurinta vahvuutta – yhteisöllisyyttä. Tämän Seurasydän-kampanjan avulla halutaan siis herättää koko yhteiskunnan näkemään seuratoiminnan yhteisöllisyyden merkityksen niin yksilölle kuin laajemmin koko yhteiskunnalle.

Tämä kaikki kertoo rakkaudestamme omaa seuraamme kohtaan. Yksikään seura ei toimisi ilman ihmisiä, jotka ovat mukana täydellä sydämellään. Kiitos teistä jokaiselle!

Pitkä päivä paketissa. Illalla vielä syksyn ensimäinen Pizzaa ja Politiikkaa -ilta. Tänään Helsingissä nuorten kanssa. Onnistunut ja mukava ilta ja monta isoakin keskustelun aihetta.

Eduskunnassa tänään vedin meidän Valtiovarainvaliokunnan ja talousryhmän kokousta ja sitten pari tapaamista ja täysistunnossa tänään esillä välikysymyksemme ja myös kansalaisaloite lisätoimista koulukiusaamisen kitkemiseksi. Erittäin hyvä keskustelu ja toivottavasti se myös johtaa nyt puheista tekoihin. Nostin esille myös tarpeen säätää lakiin opettajamitoitus. On tärkeä saada opettajille aikaa ja mahdollisuudet opettaa, mutta myös puuttua paremmin epäkohtiin ja myös mm. koulukiusaamiseen. Lupasin myös uusia aloitteeni koulukiusaamisen kriminalisoimiseksi.

 

Kommentit