”Saatte uusia ystäviä ja tärkeitä taitoja” – Kansanedustaja Timo Heinonen vieraili Hämeen Palokuntanuorten leirillä

Uutiset, keskiviikkona 05.07.2017

Kansanedustaja ja Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Heinonen vieraili keskiviikkona Hämeen Pelastusliiton Palokuntanuorten leirillä Räyskälässä. 39 Padasjoella vietetyn leirikesän jälkeen leirin pitopaikka siirtyi Lopelle ja väki oli uuteen paikkaan tyytyväisiä.

– Oli mukava kuulla, että kaikki on mennyt hyvin ja yhteistyö on toiminut Panssariprikaatin, mutta myös muihin suuntiin moitteettomasti, kertoi Timo Heinonen leiriltä poistuessaan.

Heinonen toimii tämänkesäisen leirin suojelijana ja oli näkemäänsä tyytyväinen. Paikalla oli vajaa 300 lasta ja nuorta Pirkanmaalta, Päijät-Hämeestä ja Kanta-Hämeestä.

– Saatte täältä leiriltä arvokkaita taitoja elämäänne ja osasta teistä tulee aivan varmasti myös ammattipelasrajia, palomiehiä ja ensihoitajia. Mutta saatte myös uusia ystäviä eli nauttikaa tästä leiriviikosta, kannusti Timo Heinonen lipunnoston yhteydessä pitämässään tervehdyspuheessaan.

 

Lopelle myös valtakunnallinen leiri?

Leirivierailun yhteydessä Heinonen nosti keskusteluun myös mahdollisuuden tuoda myös tulevaisuudessa valtakunnallinenkin palokuntalaisten leirille Lopen Räyskälään. Suuri tapahtuma voisi hyödyntää alueelle rakennettua infraa ja osaltaan se tukisi myös alueen jatkokehittämistä.

– Minusta ehdottomasti kannattaa miettiä Loppea vuoden 2022 valtakunnallisen leirin pitipaikaksi. Kentällä on 2021 jälleen Suviseurat ja nämä varmasti tukisivat osaltaan toisiaan.

Räyskälän Lentokentän ajoharjoitteluolosuhteita parannetaan nyt myös uusilla asfaltoinneilla, joiden rahoitukseen on Heinosen mukaan myönnetty myös avustusta.

– Alue kehittyy hyvää vauhtia ja jokainen tällainen tapahtuma tukee tämän elinvoimaisuutta. Itse en usko, että kenttä enää yksin lentotoiminnassa voi taata alueen kehittymisen vaan tarvitaan juuri tällaisia erilaisia toisia tukevia toimintoja ja tapahtumia.

Hämeen Pelastusliiton palokuntanuorten leiri jatkuu Räyskälässä loppuviikon.

 

 

Kommentit