Kansanedustaja Timo Heinonen: Ahveniston Moottorirata on tärkeä osa maamme historiaa ja tulevaisuutta

Uutiset, lauantaina 01.07.2017

Kokoomuksen kansanedustaja ja myös moottoriurheiluvaikuttajana tutuksi tullut Timo Heinonen piti tänään pienen puheen Ahveniston Moottoriradan 50-vuotisjuhlallisuuksissa Radalle.comin tapahtuman yhteydessä. Radalla puhunut Heinonen kertoi radan synnystä, mutta painotti enemmän tätä päivää.

– Rata elää nyt Pertti Kurki-Suonion ja hänen joukkojensa ansiosta uutta elinvoimaista aikaansa. Radalla on kymmenvuotinen ympäristölupa ja FIA:n Suomen korkein luokitus ja olen varma, että tämän kaiken myötä myös valoisa tulevaisuus, totesi Heinonen.

Heinonen kertoi eduskunnan juuri päättäneen eilen myös uudelle Kymiringille merkittävästä valtiontuesta ja viesti saikin paikalla olleelta yleisöltä raikuvat aplodit.

– Kymiring ei ole Apparalle uhka vaan mieluumminkin vahvistus ja tuki. Niille kummallekin on oma paikkansa motorsport-kentässämme ja myös omat tapahtumansa. Ja meidän moottoriurheiluväen kannattaa puhaltaa aina yhteen hiileen ja iloita kaikesta myönteisestä urheilumme ympärillä.

Timo Heinonen totesi, että moottoriurheilu nauttii suomalaisten keskuudessa suurta arvostusta ja tämä tuo lajeille myös hyväksyntää.

– Tämä kuitenkin luo myös meille velvoitteita ja vastuuta. Meidän tulee huolehtia äänistä, ympäristöstä ja myös lähialueiden asukkaat pitää ottaa joka paikassa huomioon, jotta oikeutuksemme säilyy.

Eduskunnassa Heinonen on tehnyt tänä kesänä mm. esityksen harrasteautorekisteristä ja myös moottoriurheilun rekisteröintien byrokratian keventämisestä. Myös autoverosta Heinonen luopuisi.

– Pitäisi olla nyt vai riittävä rohkeus tehdä se päätös. Lopulta verotuotot varmasti säilyisivät hyvinä lisääntyvän kaupan kautta ja myös autokantamme uusiutuisi ja tulisi entistä turvallisemmaksi.

Kansanedustaja Timo Heinosen kesään mahtuu paljon moottoriurheilua niin penkalla kuin selostamossakin.

– Joo, kyllä mä jälleen selostan Suomen MM-rallin Jyväskylässä. Pian siellä on oltukin mukana jo kaksikymmentä vuotta – tämä kesä on 16. kun olen rallissa kuuluttajana ja selostajana. Kivaa kesähommaa, hymyili Heinonen Ahveniston Moottoriradalla katsellessaan drifting-kuljettajien harjoituksia sunnuntain kilpailuja varten.

Radalle.comin Drifting Festival tuo sunnuntaina Ahvenistolle kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n alaisen Pohjois-Euroopan alueen drifting-mestaruussarjan NEZ Drift Championshipin.

 

 

 

 

 

 

Kommentit