Tämän maakuntapäivän olin varannut oman talousalueen asioille. Kotiseutuni kuuluu Riihimäen ja Hyvinkään talousalueeseen eli yhtenemä alue menee yli maakunta- ja vaalipiirirajankin. Lähes 100 000 asukkaan talousalue on tiivis ja yhtenäinen alue niin palveluiden kuin asumisen ja työpaikkojenkin suhteen. Esimerkki siitä miten minäkin heti puhuin maakunta- ja vaalipiirirajasta, mutta tavalliset ihmiset eivät arjessaan tällaisia rajoja tunne vaan liikkuvat sujuvasti sinne minne on tarve. Hyvinkään ja Riihimäen kaupunkien kohtuullisen tiiviin kaksikon täydentävät kaksi elinvoimaista maalaiskuntaa Loppi ja Hausjärvi, joiden kummanki osat ovat sopuisasti kuin kaupunkien kainolossa. Valinnanvapauden sen salliessa myös yhä useampi valitsee myös talousalueella toimivan Hyvinkään Sairaalan mm. synnytyssairaalakseen ja juuri lehti kertoi miten Hyvinkään Sairaala kasvaa ja kehittyy sotea odotellessakin. Tuntuu, että kehitys on erilaista kuin esimerkiksi Hämeenlinnan Keskussairaalassa. Tähän Hämeessä olisikin Oma Häme valmistelussakin syytä tarttua ja herätä. Nimittäin Soten startatessa 2019 kun valinnanvapaus on entistä laajempaa ja ihmiset hakevat palvelunsa edellä kuvaamalla tavallani välittämättä meidän poliitikkojen ja hallinnon itse luomista täysin keinotekoisista rajoista välittämättä.

Riihimäen ja Hyvinkään Kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Pevkur on tehnyt kamarinsa kanssa erinomaista työtä yli julkisenhallinnon erilaisten raja-aitojen talousalueellamme. Samaan pitäisi pystyä myös julkisella puolella hallinnon ja muunkin. Ihmiset eivät arjessaan tällaisia raja-aitoja tunne.
Riihimäen ja Hyvinkään Talousalueella toimii jo myös mm. yhteinen Hyria Ammattioppilaitos, mikä syntyi aikanaan kun yhdistimme alueella yli puolenkymmentä toisenasteen oppilaitosta yhdeksi elinvoimaiseksi ja kehittyväksi ammattioppilaitokseksi. Nuoret liikkuvat sujuvasti kahden kaupungin välillä ja oppilaitos on menestys erinomaisesti ja saanut myös lisää opiskelijapaikkojakin. Mainio esimerkki siitä miten keinotekoisten raja-aitojen kumoaminen loi tilaa uudistumiselle ja menestykselle. Sinänsä harmi, että näitä julkisenpuolen menestystarinoita ei teille oikeastaan muita ole kerrottavana vaan mieluummin esimerkkejä siitä miten yhtenäinen alueemme on menettänyt palveluitaan asukasmääriltään pienempiin kaupunkeihin.
Alueellamme toimii myös yksi yhteinen Kauppakamari. Anne Pevkurin johdolla alueemme isommat yritykset toimivat juuri niin kuin heidän asiakkaansakin välittämättä julkisenhallinnon rajoista ja aidoista. Kauppakamari on ollut myös yksi aktiivisimmista yhteistyökumppaneista meille alueemme kansanedustajillekin. Tänäänkin Sakolla oli samassa myös alueemme kansanedustajat Päivi Räsänen, Aino-Kaisa Pekonen ja allekirjoittanut ja pitkä pöydällinen elinkeinoelämän tekijöitä. Edellisen kerran olimme Koneen ja katsotaan missä seuraavaksi. Mutta tänään mielenkiintoinen keskustelu aamusta lounaaseen mm. Sote-uudistuksen ja tulevaisuuden kuntien parissa. Molemmissa muuten yrityksillä tulee olemaan merkittävän suuri rooli. Sotessa valinnanvapauslaki tuo lääkäripalvelut jälleen lähemmäksi ihmisiä uskoisin, että myös maalaiskuntiin ja jonot lyhenevät ja vastaanotolle pääseen nykyistä helpommin. Olen vakuuttunut, että hyvin tehtäessä tällä tavalla palvelut paranevat ja edelleen tärkeässä roolissa on julkinen sektori minkä rinnalla palveluita tarjoaa ja kirittää uudistuva yksityinen sektori. Myös uusissa kunnissa isoon rooliin nousee elinvoimakysymykset ja silloin yritykset ja työpaikat ovat keskiössä.
Päivän keskusteluissa esillä myös toiseenasteen koulutuksen uudistukset ja myös liikennekaari. Isoja muutoksia ja uudistuksia tapahtumassa ja jo ennen vuodenvaihdetta pitäisi valmiiksi saada lausuntokierrokselle myös tuo Sote:n valinnanvapauslainsäädäntö. Se on nimittäin iso kokonaisuus mitä ilman ei myöskään maakuntahallinto tai sote muutenkaan tule etenemään. Rintarinnan siis tässäkin.
Niin ja itse luotan siihen, että Sote-uudistuksen jälkeen lääkäripalvelut palaavat maalaiskuntiinkin. Nyt julkinen sektori ei ole niitä pystynyt mm. Lopella ja Hausjärvellä takaamaan. Katsotaan olenko väärässä ja toivottavasti en ole. Ja toivotaan, että Hämeen omassa Sote-valmistelussa myös löytyy vahva tahto tehdä asiat yhdessä ja aiempaa paremmin. Ristivedossa Kanta-Häme tulee olemaan uudistuksen häviäjien joukossa, mutta nyt vielä olisi mahdollisuus valita voittajien kaista ja parantaa ja kehittää alueen palveluita. Itse uskon, että Häme tulee vielä tässä kääntämään hyvän sivun.
Kauppakamarin kansanedustajatapaamisesta sitten muita työasioita vielä Riihimäellä ja sen jälkeen Lopella. Nyt kello 17.34 ja mukavan aikaisin tänään kotona. Ja olipa hieno arkena saada syödä päivällinen lasten kanssa ihan rauhassa oma kotipöydässä. Loppuviikko nimittäin jälleen sellainen, että vähän itseäkin hirvittää.