Suomalaisten luottamus talouteen vahvinta yli viiteen vuoteen

Blogi, tiistaina 29.11.2016

Valtionvarainvaliokunta on ollut tällä kolmannella eduskuntakaudellani kyllä yksi supermielenkiintoinen uusi tehtävä. Valiokunnan kuulemiset ja kuultavat ovat aina talouden parhaita asiantuntijoita niin meiltä kuin

Presidentinlinnassa tämä aamu käyntiin talousasioiden parissa.

Presidentinlinnassa tämä aamu käyntiin talousasioiden parissa.

maailmaltakin ja niin kuin viime viikolla kerroin myös tuore nobelistimme Bengt Holmström kävi heti tuoreeltaan ajatuksiaan meille kertomassa maamme tilanteesta ja toimistamme. Lisäksi yhden jaoston eli Asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtajuus on tuonut paljon mielenkiintoista työtä ja tehtävää ja olen paljon saanut ja koittanut myös paljon sinne antaakin. Asunto- ja rakentamisasioiden parissa olemmekin saaneet tällä kaudella aika paljon jo aikanaan ja lisää tulee koko ajan. Itseasiassa rakentaminen tällä hetkellä kannatteleekin meidän hentoista talouskasvuamme. Oikeita asioita on siis tehty.

Tänään Valtiovarainvaliokunnan varsinaisten jäsenten kanssa istuimme aamukahvipöytään yhdessä Tasavallan Presidentin kanssa. Entisenä valtiovarainministerinä Niinistö antoikin meille perusteellisen ja silmiä avaavan katsauksen taloustilanteeseen ja myös hieman ulkopolitiikkaankin. Itse keskustelujen yksityiskohtiin en voi mennä mutta voin todeta, että keskustelut olivat hyvä ja rakentavat.

Uuden kuluttajabarometrin mukaan suomalaisten luottamus olikin marraskuussa vahvinta yli viiteen vuoteen. Luottamusindikaattori näytti marraskuussa 17,6, kun se lokakuussa oli 15,8 ja syyskuussa 14,4. Hallituksen toimet, mutta myös esimerkiksi työntekijöiden ja työnantajien yhdessä sopimat toimet ovat näin vahvistaneet merkittävällä tavalla kuluttajien luottamusta huomiseen. Yhtä vahvaa luottamus talouteen oli viimeksi keväällä 2011.

Suomalaisten odotukset työttömyydestä tai paremminkin työttömyyden vähenemisestä ovat parantuneet joka kuukausi ja myös kotitalouksien säästämismahdollisuudet. Kuluttajien näkemykset olivat marraskuussa pitkästä aikaa positiiviset myös Suomen taloudesta. 42% kuluttajista uskoi, että maamme taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Sen sijaan kuluttajien odotukset omasta taloudesta olivat vielä vaisuja. Vain joka neljäs suomalaisista uskoi marraskuussa oman taloutensa kohentumiseen ja joka kymmenes pelkäsi henkilökohtaisen tilanteen jopa huononevan ensi vuoden aikana.

Työttömyyden vähentymiseen ensi vuoden aikana uskoo kuitenkin joka kolmas suomalainen. Viime vuonna tähän uskoi ainoastaan joka kymmenes. Sama myönteinen muutos on tapahtunut suomalaisten uskossa työllisyystilanteen suhteen.

Kuluttajilla on edelleen maltilliset rahankäyttöaikeet, vaikka 47% pitikin marraskuussa ns. kestotavaroiden ostamista kannattavana. Kuluttajat arvioivat, että hinnat nousevat 1,6% seuraavan vuoden aikana. Vajaa viidesosa aikoo esimerkiksi joko hyvin tai melko varmasti ostaa auton vuoden sisällä ja 8% uuden asunnon. Yli puolet kuluttajista pitää nyt ajankohtaa hyvänä säästämiselle ja peräti 71% arvioi nyt olevan hyvä ajankohta lainan ottamiseen. Luottamusta talouteen lisää varmasti se, että ensi vuonna kaikkien niin työssä käyvien kuin eläkeläisetkin tuloverotusta kevennetään. Myös kaikista pienituloisimmille kohdennetaan vastaava panostus.

Tuoreen kuluttajabarometrin mukaan luottamus talouteen oli vahvinta Pohjois-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla ylempien toimihenkilöiden joukossa. Työttömät ja eläkeläiset suhtautuvat epäilevimmin talouskehitykseen.

Työttömyys on kääntynyt onneksi laskuun ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Myös maamme taloudessa on tapahtunut käänne parempaan. Tilanne on kuitenkin hyvin herkkä ja pienetkin muutokset saattavat tilanteen muuttaa. Britannian brexit ja epävarmuus myös Yhdysvaltainkin tulevaisuudesta voivat omalta osaltaan säteillä myös Suomen talouteen. Siksi on ehkä tärkeämpää kuin koskaan pitää huoli oman maan taloudesta ja etsiä lisää toimia kasvun ja työllisyyden parantamiseksi.

Nyt kello 19.46 ja Lopella. Pimeää oli edelleen eikä tuo pieni lumimäärä vielä paljoa tunnu auttavan. Toivottavasti ensi yö tuo lisää valkeaa.

Presidentin tapaamisen jälkeen sitten päivään mahtui vielä puolustusvaliokunta ja RAY:n hallituksen kokous missä teimme oman esityksemme jakamattomien varojen käytöstä seuraavien 10 vuoden aikana. Esityksemme julkistetaan tässä lähiaikoina ja vuosittain sitä tullaan sitten ajan muutoksen sitä vaatiessa täydentämään ja tarkentamaan. Kyseessä kuitenkin poikkeuksellisen suuri rahamäärä näinä talouden vaikeina aikoina ja se käytettävä todella vastuullisesti ja huolellisesti pohtien. Iltapäivällä vielä täysistunto ja Kokoomuksen talousryhmän kokous. Siellä pöydällä eduskunnan korjaukset ja täydennykset ensi vuoden talousarvioon. Ne myös päätökseen tässä lähipäivinä.

 

Kommentit