Rallin SM-sarja käyntiin Tunturirallilla – Ennätysmäärä R5-huippukalustoa viivalla

Blogi, tiistaina 22.01.2019

Rallin SM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Tunturirallilla. Kisassa tehdään suomalaista rallihistoriaa, kun kovimpaan neliveto SM1-luokaan starttaa hurjat 24 R5-ralliautoa. Itse olen vuosien ajan päässyt selostamaan Tunturirallia. Tänäkin vuonna piti matkaan lähteä, mutta nyt eduskuntatyö pakottaa olemaan etelässä ja aina se lopulta menee niin, että päätyä ensin ka rakkaat harrastukset sitten. Lupasin jo kuitenkin Mr. Tunturiralli Heikki Poraselle, että 2020 on Heinonen jälleen tositoimissa niin Samponaukiolla kuin Mäntyvaarassakin.

Aivan ilman ”Tunturin tunnelmia” en kuitenkaan suostunut jäämään. Nyt ne tunnelmat haettiin täällä etelässä kun lunta ja pakkastakin piisaa. Nummi-Pusulan upea kapea lumipenkkainen tie sai nyt tarjota nämä tunnelmat ja vauhdin ja lennot itse Juha Salo.

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari ja Arctic Lapland -rallin kaikkien aikojen menestynein, kuusinkertainen voittaja, Juha Salo ja hänen kartanlukijansa Topi Luhtinen starttaavat ralli SM-kauteen uudella kalustolla ja uudella innolla. Salon parin vuoden takainen mestaruusauto Peugeot 208 T16 R5  vaihtui viime kauden lopulla Skoda Fabia R5:een. Testeissä uusi auto toimi erinomaisesti ja tarjosi kyllä hurjaa menoa. Rallisydän sai taas sitä kunnon tahdistusta.

Kiitos vielä Juhalle jälleen hienosta päivästä ja koko tiimille. Voin vaikuttaa, että kovaa tulee mestari menemään tänäkin vuonna Arctic Lapland Rallyssa ja varmasti hakee jälleen voittoa sieltä ja myös mestaruutta kauden jälkeen.

Ralli SM-kauden avaavan kaksipäiväisen Arctic Lapland -rallin kokonaispituus on 855,27 km. Reitti sisältää 10 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 243,78 km. Helpolla ei siis Juha ja Topi siis tule kuitenkaan pääsemään sillä viivalle tullee kova määrä tätä huippukalustoa ja huippukuskeja.

Emil Lindholm esittelee avauksessa uuden GRX-tallin Volkswagen Polo GTI R5 ralliauton. Lindholm starttaa perjantaina rallireitille lähtönumerolla 2, rallidebyyttiä ajavan F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen perään. Bottaksella alla WRC-auto ja toki ensimmäinen rallikin ja mielenkiintoista nähdäkin mikä Valen vauhti on kuuman asfaltin jälkeen lumella ja jäällä.

Tänä vuonna mukana olevista kilpailijoista Tunturirallissa yleiskilpailun voittoon ovat pystyneet aiemmin Juha Salo siis jo kuusi kertaa ja lisäksi Teemu Asunmaa ja Jukka Ketomäki molemmat kerran. Kärkikahinassa Salon ja Lindholmin lisäksi nähdään varmasti ainakin TGS Worldwide -tiimin uusi kuljettajakaksikko Henrik Pietarinen ja Kristian Kiviniemi. Pietarinen kilpailee isoveljensä Eerikin viimevuotisella SM1-luokan mestaruusautolla, jolla Eerik voitti myös Tunturirallin näytöstyyliin. Pietariselle edessä on siis ensimmäinen kilpailu nelikko R5:lla. Kiviniemeltä löytyy myös runsaasti kokemusta Tunturista ja uskon, että Kristian myös aivan kärkivauhdissa ja voittotaistossa mukana.

Ja ei muuten kannata jättää ihan sivusilmän varaan myöskään Jari Ketomaata. Toki varmasti kymmenen vuoden tauko Tunturista ei voi olla näkymättä menossa ainakaan alussa, mutta voittovauhdissa Jari on ollut ennenkin mukana ja saattaa olla muuten näilläkin pakkasilla.

Toisessa nelivetoluokassa eli SM2-luokassa ennakkosuosikkeja voiton suhteen on ehkäpä ainakin kaksi eli Ville Hautamäki ja Esa Ruotsalainen. Kaksivetoisista SM3:ssa kannattaa seurata ainakin Anssi Rytköstä. Anssi voitti Tunturin pari vuotta sitten ja oli viime vuonna toinen. Nelosessa eli SM4-luokassa on vähän osallistuja pulaa, mutta sieltä kärkeen nostan viime vuoden voittajan Jussi Tepon. Mutta ralli on pitkä ja vaativa ja mitä vaan voi tapahtua. Tunturin niksit moni on tietävinään, mutta yllätyksiä ei tiedä kukaan.

Tänään päivällä Politiikkaradion vieraana liittyen Ilmavoimien hävittäjähankintaan ja toistin tutun näkemykseni, että koko maan puolustamisesta pitää pitää kiinni ja huolehtia ja taata Ilmavoimille Hornetien käytöstäpoistumisen myötä poistuva suorituskyky täysimääräisenä. Se tarkoittaa vähintään nykyistä määrää hävittäjiä ja siltä pohjalta hommaa on nyt myös viety eteenpäin. Toivottavasti irtiotot loppuisivat tässä asiassa sillä niistä jokainen nakertaa meidän uskottavuutta tältäkin suunnalta.

Puolustusvaliokunnassa tänään kahlasimme läpi tiedustelulainsäädännön kokonaisuutta ja sitten täysistunnossa keskustelussa jälleen tukala suomalaisen ruuantuotannon tila.

Petteri Orpo esitteli lain millä satovahinkovakuutukset vapautetaan vakuutusmaksuverosta. Vakuutusmaksuverohan on ollut suuruudeltaan 24 prosenttia. Valtiohan lopetti satovahinkojen korvaamisen vuoden 2016 alussa ja sen jälkeen asiaa on hoidettu vakuutuksin. Vuoden 2017 syksynä oli satovahinkovakuutus kuitenkin vain noin prosentilla suomalaisista maatiloista. Toivottavasti nyt jo useammalla ja tämän myötä yhä useammalla.

Muutoksen tavoitteena on lisätä uusien vakuutustuotteiden tarjontaa ja kysyntää, mikä auttaisi vastaamaan ilmastonmuutoksen riskeihin maataloudessa. Itseasiassa esimerkiksi kasvintuhoojavahinkojen varalle ei ole vielä edes olemassa vakuutuksia.

Esityksen mukaan verovapaus alkaa lain voimaantulospäivästä ja päättyy vuoden 2027 lopussa. Suomi on saanut valtiontukena pidettävälle verovapaudelle EU:n komission hyväksynnän. Itse esitin tänään harkittavaksi, että hyväksyntää haettaisiin myös pysyvälle ratkaisulle.

Kommentit