Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen järjesti Talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2019 ulko- ja turvallisuuspoliittisen seminaarin Parolassa Panssarimuseolla. Ensimmäistä kertaa järjestetty seminaari keräsi suuren suosion ja suuren salin täytyttyä lisäpenkkejä jouduttiin kantamaan panssarivaunujen väleihin lisää. Seminaarissa puhuivat puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva ja Maanpuolustuskorkeakoulun terrorismin tutkija, kapteeni Antti Paronen.
-En uskaltanut odottaa tällaista suosiota. Puhuimmekin jo, että täytyy pohtia jos tekisimme tässä 13.3. -seminaaristani Panssarimuseolla perinteen, kiitteli Timo Heinonen seminaarin jälkeisenä aamuna.
Heinonen itse avasi seminaarin käyden läpi Suomen turvallisuusympäristön muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Heinonen totesikin, että kevään vaaleissa turvallisuuden tulee olla yksi pääaiheista.
-Meidän ja minusta äänestäjien tulee saada varmuus siitä, että mitkä puolueet ovat sitoutuneet turvaamaan ja takaamaan uskottavan puolustuksen myös ensi vaalikaudella. Se ei kestä puheita ja toimia mm. Ilmavoimien hävittäjämäärän karsimisesta, totesi Heinonen.
Seminaari alkoi armeijan tapaan munkkikahveilla ja mahdollisuudella tutustua Panssarimuseoon ja varsinainen seminaariosuus kesti vajaan kaksituntia. Ilkka Kanerva kävi omassa 45 minuutin puheenvuorossa läpi laajasti turvallisuustilannetta ja myös pitkää satavuotista tietä tänne.
-Tässä asiassa pidän DDR:stä. Se tarkoittaa demokratiaa, defencea (puolustusta) ja resilienssiä, totesi Ilkka Kanerva pitkän linja kokemuksellaan.
Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, kapteeni Antti Paronen puhui sitten laajasti terrorismista ja sen tulevaisuuden vaaroista. Täysi Panssarimuseon sali kuunteli tutkijaa vakavana ja varmasti osin huolestuneenakin.
-Pitää seurata jälleen Al Qaidaan ja sen toimia ja myös Ranskassa tilanne saattaa mennä huonompaan suuntaan, totesi Paronen.
Panssarimuseon seminaari oli Heinosen jo toinen turvallisuuspolitiikkaan pääasiassa keskittynyt seminaari tänä vuonna. Puolustusvaliokunnan lisäksi Heinonen on mukana myös mm. Maanpuolustuskorkeakoulun hallinnossa.
-Turvallisuus on fakta, mutta myös tunne. Tätä tunnetta ja myös tosiasiallista tilannetta on nyt järkytetty. Saimme tällä viikolla päätettyä vihdoin tiedustekulait ja ne osaltaan tulevat antamaan viranomaisillemme keinoja estää myös tällaisia iskuja. Pidän tärkeänä, että Puolustusvoimien resurssit pidetään nyt oikealla tasolla ja lisätään myös henkilökuntaa. Myös poliiseja tarvitaan lisää arjen turvallisuuden takaamiseksi, totesi Timo Heinonen torstain aamuna seminaarin jälkeen.