Ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen vierailu yhdessä kansanedustaja Timo Heinosen kanssa TransFarmin tehtaalla Riihimäellä. Hausjärveläinen yritys tuottaa koko maailman kuminasta peräti kolmanneksen ja vientiin yrityksen tuotannosta meneekin reilusti yli 99%. Kuminaa TransFarmille viljee tällä hetkellä noin 1000 suomalaista sopimusviljelijää ja kuminan peltoala on noussut jo noin 17 000 hehtaariin.
-Taitaa olla Suomen ennätys TransFarmilla. Ei taida löytyä kovempaa suomalaista vientiyritystä miltä siis vientiin menisi käytännössä koko tuotanto ja markkinaosuus maailmanlaajuisesti olisi kolmannes, kommentoi kansanedustaja Timo Heinonen yrityksen kovaa ja määrätietoisesti kasvanutta kehitystä.
Ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen sai TransFarmin yrittäjiltä Juha Hemmingiltä ja Jyrki Leppälältä perusteellisen tietoiskun yhteen maataloutemme nopeimmin kasvaneeseen viljelyskasviin ja vientikohteita kertonut maailmankartta oli täynnä nuppineuloja.
-Valtaosa viennistä menee Eurooppaa, mutta paljon myös mm. Intiaan ja Yhdysvaltoihin, kertoivat yrittäjät tämän hetken kauppatilanteesta.
Ministeriä kiinnosti erityisesti myös se, että miksi juuri suomalainen kumina herättää niin suurta kiinnostusta maailmalla.
-Kyllä se on meidän toimitusvarmuus ja korkea laatu, totesi toimitusjohtaja Jyrki Leppälä ministerille.
Vuonna 1990 perustetulla ja vuodesta 2006 lähtien Riihimäellä toimineelle TransFarmille myönnettiin valtakunnallinen yrittäjäpalkinto vuonna 2015. Vientiä yrityksellä on tällä hetkellä jo noin 45 eri maahan ympäri maailman. Vierailu oli osa ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolaisen Hämeen kiertuepäivää ja kierrokselle osallistui myös hämäläisiä ehdokkaita.
-TransFarm on minulle enemmän kuin tuttu yritys. Tänne on aina mukava tuoda vieraita ja esitellä millaisia menestystarinoita meillä Suomessa ja myös täällä Hämeessä on. Ja monelle tulee yllätyksenä, että kuminasta maun saa moni leipä ja ruoka, mutta myös maailman parhaat akvaviitit mausteet hausjärveläisyrityksen huippulaadukkaalla valoisien kesäöiden maustamalla kuminalla. Lisäksi kuminan siemeniä ja niiden öljyä käytetään myös kosmetiikassa, kertoi Timo Heinonen vierailun jälkeen ajaessaan Hämeenlinnaan OAJ Hämeen eduskuntavaali-iltaan.