Pitäisikö lähteä suklaakakku- ja kanelipullalähetystöllä käymään Lassilassa?

Blogi, perjantaina 13.11.2020

Pitäisikö lähteä suklaakakku- ja kanelipullalähetystöllä käymään Lassilassa?

Kokoomuslainen Helsingin nykyinen pormestari Jan Vapaavuori ilmoitti jokinaika sitten, ettei hän ole enää tehtävästä kiinnostunut jatkossa. Aiemmin Vihreät olivat kertoneet omaksi pormestariehdokkaakseen Anni Sinnemäen ja SDP Nazima Razmyarin. Molemmat siis kaupungin nykyisiä apulaispormestareita. Tänään Perussuomalaiset ilmoittivat kisaan oman puolueensa puheenjohtajan, helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun ja kansanedustaja Jussi Halla-ahon.

Viimeistään Halla-ahon mukaan lähteminen teki Helsingin kuntavaaleista entistä vahvemmin henkilövaalit. Kaupungissa tullaan äänestämään siis ennen muuta pormestarista ja siinä samalla sitten kuapunginvaltuutetuista. Näin jossain määrin kävi edelliskerrallakin, kun Vapaavuoren taakse asemoitui äänestäjiä yli puoluerajojen torjumaan jonkun muun nousua pormestariksi. Äänestettiin siis hieman kuin Yhdysvalloissa nyt eli ei niinkään jonkun puolesta vaan mieluumminkin jotakuta vastaan. Näin uskon nytkin käyvän. Halla-aho tulee keräämään valtavan äänimäärän pormestariehdokkaana ja hänen vastaehdokkaana tullee olemaan nyt mukaan ilmoittautuneista ennen muuta Vihreiden Anni Sinnemäki. Tämä asetelma tulee nostamaan merkittävästi myös heidän taustapuolueidensa kannatusta.

Nyt kysymys kuulukin, kuka kokoomuksesta voisi tämän kaksikon edelle nousta. Oma katseeni kääntyy Lassillaan. Helsinkiläinen pitkänlinjan kokoomusvaikuttaja ja kansanedustaja Ben Zyskowicz olisi, mitä parhain pormestari pääkaupungillemme. Olen varma, että Zyskowicz pystyisi todenteolla haastamaan vihreiden aallon ja persujen hyökyaallon ja ottamaan ykköspaikan pääkaupungissa.

Edelliskerralla vuonna 2017 Vapaavuori keräsi huikeat 29745 ääntä Kokoomuksen pormestariehdokkaana. Kokoomuksen kokonaiskannatus kirjattin prosenttilukuun 28,3%. Vihreiden Sinnemäki keräsi 8841 ja puolue 24,1% kannatuksen. Demarit jäivät kaksintaistelussa katsomon puolelle ja Nazima Razmyarin äänisaalis jäi vaatimattomaan 1474 eikä hän ollut edes oman puolueen kärki. SDP:n kokonaiskannatus jäi kauaksi kärjestä 13,8%. PS oli viime vaaleissa liikkeellä aivan erilaisissa asemissa kuin nyt eikä edelliskerran tulosta 6,7 prosenttia kannata edes nyt tässä juurikaan esille nostaa. Nyt nimittäin PS on Halla-ahon johdolla nousemassa kovaa vauhtia ainakin gallupeissa kohti suurimman puolueen paikkaa ja lähtöasetelma myös Helsingin pormestarikisaan on aivan erilainen. Uskon, että Halla-ahon edelliskerran äänisaalis 5668 on vain äänestysuurnan pohjanpeitto, kun PS:n uutta tulosta lähdetään laskemaan.

Asetelma siis vaatii Kokoomukselta täydellistä onnistumista. Lähtötelineissä ollaan hyvällä etumatkalla viime vaalien tulosta tarkastellen, mutta edelleen ilman juoksijaa. Tässä paikassa tarvitaan osaava, kokenut ja arvostusta yli puoluerajojenkin keräävä ehdokas. Katseeni kääntyy siis Lassilaan ja taidan jo tänään herkkusuulle ensimmäisen suostuttelupullan eduskunnan kuppilassa tarjota.

Mitä mieltä sinä olisit? Olisiko Ben Zyskowicz sellainen ehdokas joka voisi torpata niin Vihreiden Sinnemäen marssin kuin PS:n Halla-ahonkin tulon Helsingissä?

Kello 11.17 ja eduskunnassa tässä Benin työhuoneen naapurissa. Takana jo aamun kuuleminen Lapin matkailun tilanteesta talousvaliokuntaryhmämme seurassa ja myös Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston kokous. Seuraavaksi valtiovarainvaliokunnan kokouksen kautta kohti viikon viimeistä täysistuntoa.

Eduskuntaviikko päätökseen. Iltapäivällä vielä äänestimme eduskunnassa bensan ja dieselin hinnankorotuksista. Valitettavasti vain PS ja Kokoomus korotuksia oli valmis perumaan ja Keskustan johdolla 2000-luvun suurimmat polttoaineveron korotukset päätettiin jättää voimaan myös vuodelle 2021. Lisäksi vielä on tulossa korotus puhtaimpien uusiutuvien ns. parafiinisten dieseleiden hintaan ja katsotaan tuleeko ensi vuonna myös voimaan jo sitten myös valmistelussa oleva täysin uusi työssäkäyntivero tiemaksujen kautta. Kohta ei teillä enää ketään näy, kun liikkuminen pitkien etäisyyksien maassa tehdään entistä kalliimmaksi. Ihmettelen, että Keskusta nämä korotukset esittelee ja hyväksyy vasemmistohallituksen veroista vastaavana puolueena. Maaseutu maksaa.

Esitin myös täysistunnossa uudelleen ajatuksemme laajentaa ansiosidonnainen työttömyysturva koskemaan kaikkia työntekijöitä. Yllätys yllätys SDP esitystä näytti kiivaimmin vastustavan ja kuulemma sen takia, että työttömyyskassat ovat tiiviissä yhteydessä ay-liikkeeseen. Näyttää siis lopulta ay-liikkeen etu menevän suomalaisen duunarin edun edelle. Periksi emme kuitenkaan anna ja tulemma pitämään tätä oikeudenmukaisuuskysymystä esillä jatkossakin ja päämäärä on se, että jokainen työntekijä, kun joutuu työttömyysturvamaksuja maksamaan niin silloin jokaiselle työntekijälle myös sen mukainen ansiosidonnainen työttömyysturva tulee kuulua.

Nyt kotona ja uusi, tai siis minulle uusi, käytetty Skoda Octavia Kamuxilta koeajoon. Katsotaan jos vaikka valkeaa olisi seuraava Heinosen Skoda.

Kommentit