Pari lomapäivää pääkaupungissa – Helsinki on kesälläkin kaunis

Blogi, tiistaina 17.07.2018

Jäätiin Helsinkiin muutamaksi päiväksi kotimaan pääkaupungin kaupunkilomalle. Ei aina tarvitse mennä merta edemmäksi kalaa sillä tämä meidänkin pääkaupunki on täynnä nähtävää ja koettavaa.

Aamulla vielä kuitenkin hieman töitä eilisen Trump ja Putin -huippukokouksen tiimoilta. Erkki Tuomiojan ja ulkopolitiikan tutkija Ville Sinkkosen kanssa vieraana Ylellä. Hieman siis yhteenvetoa eilisestä kokouksesta ja sen annista. Yle Areenasta jonkun päivän tuo vielä löytyy jos meni ohi ja kiinnostaa.

Sitten avatulla Kauppatorilla kahvia ja mansikoita, hieman kauniilla Suomenlahdella risteilyä ja paljon muuta. Tuli katsastettua myös muutama vuosi sitten yleisölle avattu Vallisaarikin ja myös Suomenlinnaa kierreltyä. Näiden uusien luontokohteiden parissa olen saanut työtä tehdä Eduskunnan ympäristöjaoston puheenjohtajana ja aina hieno nähdä mitä sitten ratkaisut ja päätökset arjessa tarkoittavat ja näyttävät. Vaikka Itämeren tilanne sinilevää suhteenkin huolettaa ja on surkea niin kauniita oli maisemat.

 

Kommentit