Pääradan remontti etenee – Hämeenlinnan Kuukausimarkkinoilla uuden vaalivuoden tunnelmaa

Blogi, tiistaina 08.01.2019

Tänään avasimme sitten vuorostaan Hämeenlinnan markkinavuoden. Tammikuun Kuukausimarkkinoilla talvinen tunnelma ja myös jo hieman vaalitunnelmaakin. Kokoomuksen teltalla olin itse jo aamuvarhaisella ennen eduskunnan työpäivää. Keskusteluissa tuttuja aiheita pääradasta talouteen ja yrittäjyydestä työllisyyteen. Myös turvallisuus puhutti tänäänkin.

Eli meitä sää haittaa ja kun jääkiekon maailmanmestareista saatii puhua ja onnitellakin niin sehän melkein tuntui jo auringonpaisteelta tämäkin sää.

Eilen kun kiersin puolueemme puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa Hämettä niin myös päärata oli monessa paikassa puheenaiheena. Petteri totesi hyvin, että jo nimi päärata kertoo, että kyse on maamme pääradasta ja hän alleviivasikin monen monta kertaa hankkeen tärkeyttä koko maallemme. Pääradan remonttihan nyt etenee jo tehdyillä päätöksillä vuoteen 2020 ja tälle vuodelle varasimme myös jatkon suunnittelurahan alkuvuoden osalle. Jatkorahoitus tulee nyt päättää joko lisäbudjetilla vielä nykyisen hallituksen toimesta tai sitten hallitusneuvotteluissa uuden hallituskokoonpanon toimesta. Asia jakaa jonkinverran mielipiteitä ja uskoin, että tästä jättihankkeesta käydään myös taustakeskusteluja eri puolueiden kanssa eli pohditaan yli hallitus ja oppositiorajan sitä sidotaanko päätös jo tällä kaudella ja rahoitus ensi hallituksen puolesta vai tekeekö sen sitten uusi aloittava hallitus omalta osaltaan.

Itse kannatan mallia missä tehtäisiin päätös jo tämän hallituksen toimesta. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on kuitenkin puheissaan nostanut päärataa vahvemmin esille uutta Itärataa ja en ole lainkaan varma, että demarit olisivat pitämässä hallitusvastuuseen päästessään kiinni pääradan ensisijaisuudesta. Onneksi demareissa myös meitä pääratalaisia Tarja Filatovin johdolla ja yritetään saada enemmistö ymmärtämään tämän maamme tärkeimmän liikenneverkon merkitys koko maamme kilpailukyvylle ja menestykselle. Tällä viikolla nostamme aihetta vahvemmin esille jälleen perjantaina. Siitä kuulette silloin lisää.

Mutta huoleni on se, että jos SDP:n Rinne mahdollisesti hallitukseen päästessään pitäisikin Lappeenrannan lupauksensa ja junttaisi eteenpäin ensin Itärataa. Täytyy toivoa, että se oli vain häneltä Kaakkois-Suomeen suunnattua vaalipuhetta niiden vappusatasten tapaan ja kun päätöksenteon aika lopulta olisi niin raiteilla olisi hänelläkin koko maata ajatellen oikea tärkeysjärjestys mielessä. Pääradasta siis pidettävä yhdessä huolta.

Aamulla torilla mukava tunnelma vaikka lunta tuiskuttikin. Tapani mukaan kävin moikkaamassa myös kaikkien muidenkin puolueiden ehdokkaita. Yhteistyötä kun tätä politiikkaa on lopulta niin oman porukan sisällä kuin yli puoluerajojenkin. Ja vieläpä sain kyytiinikin Filatovin Tarjan kun markkinoilta sitten Eduskuntaan lähdimme. Antoisaa ja mukavaa keskustelua kokeneen edustajaystävän kanssa.

Torilla tänään oli Timon Tiimistäni mukana myös Hämeenlinnan kampanjavastaavani Elisa Hyvärinen ja Mari Pinomäki. Ahkeria ja osaavia ja myös auttavaisia nuoria ja olen heille kyllä jo nyt ainakin puoli elämää velkaa. Kiitos!

Aamulla kävin myös kahvittelemassa ennen markkinoita Laurellilla ja sielläkin mukavaa juttuseuraa. Tukeakin kuulemma tulossa ja äijäporukan aamutietokilpailussa oli myös kysytty sitä, että kuka kansanedustaja on ollut täysin ilman lisättyä sokeria yli 30 vuotta. Olivat tienneet.

Niin ja tuntuu siltä, että ammatillinen koulutus ja myös koulutus yleensäkin nousee kevään vaaleissa yhdessä keskustelunaiheeksi. Olen täysin samaa mieltä, että koulutukseen pitää panostaa lisää ja laittaa myös toisenasteen ammatillinen koulutus kuntoon nyt reformin jälkeen. Pitää huolehtia siitä, että jokainen nuori saa riittävästi lähiopetusta ja neuvoakin ja opetus vastuu pitää olla tiukasti oppilaitoksissa ja työpaikoilla sitten sitä sovelletaan ja kehitetään ammattilaisten rinnalla. Lupaan pitää tätäkin esillä.

Eduskunnassa tänään vieraanani alkaneen vuoden ensimmäisenä vierasryhmänä Torpparinmäen koulun Oppilaskunnan hallitus. Porukan toinen opettaja on loppilainen tai Lopelta kotoisin olevan Laura Räty ja täytyy kyllä antaa tällekin porukalle täysi kiitos ja tunnus siitä miten hienoja ja fiksuja lapsia ja nuoria meillä on. Ja porukassa siis oppilaita alakoulun ensimmäisiltä luokilta aina ysille ja osa jo pohtikin siis lukiovalintoja ja elämää peruskoulunkin jälkeen. Ja toivotaan, että tästä joukosta myös kuulemme tulevaisuudessa urheilunkin saralla sillä porukassa oli niin uimaria, karatekaa, judokaa kuin pallopelienkin taitajia. Ja osa aivan maamme huippuja ikäryhmissään. Jään ainakin itse seuraamaan heidän urakehitystään. Osalle tähtäimessä jopa vuoden 2024 olympialaiset! 💪

Päivään mahtui myös ensimmäinen istunto missä käsittelyssä mm. kokoontumislain uudistaminen ja nyt vielä sitten vertaluovuttamaan kotikunnan kunnantalolle. Käsi suoraksi siis! Se on 106. pussi!

 

Kommentit