Koetaanko Koronan rajoitustoimet oikeutetuiksi? Ja ovatko ne edes lainmukaisia?
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen toimet, jotka ovat johtaneet lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajuun alasajoon, ovat nostaneet keskusteluun sen, että onko koronatoimet oikeasuhtaisia ja oikein kohdennettuja. Yhä useammin ihan tolkun ihmiset kirjoittavat tästä mm. somessa ja ovat tulleet myös puhumaan, että eihän näissä koronatoimissa ole mitään järkeä. Vanhemmat voivat käydä oluella ja istua baarissa, mutta lapset ja nuoret eivät pääse harrastamaan edes koronaturvallisesti yksin, parin kanssa tai pienryhmissä. Kysymys on ollut aiheellinen ja noussut aidosti arjesta.
Itse olen huolissani, että nyt lasten ja nuorten harrastustoiminnan suluilla ja myös pitkittyneellä etäopetuksella mm. lukioissa, ammattikouluissa ja korkeakouluissakin, voi olla lopulta jopa hyötyjä (jos sellaisia juurikaan edes on) suuremmat haitat. Käykö tässä niin, että nuorten pahoinvointi ja jopa mielenterveyden ongelmat kasvavat ja kasautuvat ja tätä laskua maksetaan sitten todella pitkään tämän pandemian jälkeen? Myös Lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen on nostanut tämänkaltaista huolta esille ja sitä, että Marinin hallitus on jättänyt lainsäädännön vaikutusarvioinnit tekemättä tyystin näitä rajoitustoimia ajaessaan ja päättäessään.
Kun näiden tehtyjen päätösten oikeutetusta ja kohtuullisuutta alkaa yhä useampi kyseenalaistaa, niin silloin ollaan helpolla vaarallisella tiellä. Siksi rajoitustoimien pitäisi aina olla oikea-aikaisia, oikeasuhtaisia ja oikein kohdennettuja. Ja, kun tilanne edelleen on sellainen, että koronatoimia tarvitaan, niin silloin tämänkaltaiset puheet ja pohdinnat ovat myrkkyä. Jonkinlainen ensisignali siitä, että nyt ei tehdä oikein ja nyt ei toimita reilusti.
Oma asiansa on sitten sem että yhä useampi mm. työntekijä ja yrittäjä kysyy, että onkohan näille kaikille toimille edes lain antamaan ja suomaan oikeutetusta? Yhä useammin kysytään, että onko kaikki rajoitustoimet voimassa olevan lainmukaisia? Sillä yleisestihän voi todeta, että ”Toimenpiteen on oltava välttämätön leviämisen estämiseksi”. Onko näin todella kaikkien toimien kohdalla? Onko näin AVI:ien ja eri kuntien tekemien ratkaisujen kohdalla? Itse vähän epäilen, että ei ole? Nyt nimittäin aika usein on tehty varsin kategorisia ja jopa alueiden erilaisista tautitilanteista piittaamattomia ratkaisuja. Mielessäni on muutamakin esimerkki ja palaan niihin tässä jossain vaiheessa.
Mielenkiintoista nähdä, kun tätä aletaan kyseenalaistaa ja jopa oikeudessa arvioida?
…
Nyt kello 12.13 ja puolustusvaliokunnan PV:n komentajan Timo Kivisen kuulemisen jälkeen lounas jo syöty ja nyt toimistotöiden kautta kohti päivän täysistuntoa. Keskustelussa tänään massivinen ja todella merkittävä asia eli esitys EU:n omien varojen päätökseksi. Palaan siihenkin.
….
Riihimäen seudun kokoomuslaiset tapasivat varapuheenjohtaja Antti Häkkäsen johdolla

Hieman tunnelmia illan Riihimäen seudun kokoomuslaisten Teamsistä. Tässä erinomaisen uuden riksulaisen ehdokkaamme Mikael Leinosen kanssa Teams-kaverikuvassa 🙂
Tämä päivä sai hienon päätöksen, kun kuumalinja yhdisti Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kokoomuslaiset kuntavaaliehdokkaat. Riihimäen Kokoomuksen puheenjohtaja Jukka Mursulan ja Hausjärven Kokoomuksen puheenjohtajan Jarkko Stråhlen kanssa olimme kutsuneet kaikki kuntavaaleihin seutukunnallamme lupautuneet mukaan yhteiseen Teams-iltaan ja vieraanamme oli itse puolueemme varapuheenjohtaja Antti Häkkänen.
Itse hieman ensin kävin läpi vaaliasetelmia ja tilannetta ja myös kampanjointia korona-aikana ja sitten Antti yleisempää poliittista tilannetta ja askelmerkkejä kohti kuntavaaleja. Hyvää keskustelu ehdokkaiden kesken ja myös hyvää tsemppiä poikkeuksellisia kuntavaaleja kohden.
Ja täytyy nyt vielä tässäkin todeta, että enemmän kuin mielelläni olen avuksi myös ehdokashankinnassa niin täällä Hämeessä kuin koko maassakin eli saa pyytää soittamaan ja saa laittaa viestiä. Myös mielelläni autan teitä kaikkia kampanjoiden teossa ja muussakin eli töissä tässä ollaan ja yhdessä tehdään. Ei muuta kuin viestiä vaan tulemaan.
Nyt kello 20.46 ja kämpille pitkä aikaa. Huomenna aikainen herätys ja pari päivää tässä taas mennään kellon ympäri, mutta onneksi vähin kilometrein, kun ne ratkotaan nyt laajakaistojen ja 4G-verkkojen välityksellä.