Moldova eroaa IVY:stä – Lännen tulee taata maan koskemattomuus

Blogi, maanantaina 15.05.2023

Vuonna 1991 joulukuun 8. päivänä Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä sopivat Neuvostoliiton lakkauttamisesta ja IVY:n eli Itsenäisten valtioiden yhteisön perustamisesta sen seuraajaksi. Tänään tiedämme miten nämä valtiot elävät. Yksi on toisen raakalaismaisen hyökkäyksen kohteena ja toinen saman maan tiukassa otteessa.

Ukraina tosin jätti IVY:n jo 2018, kun neljä vuotta aiemmin toinen IVY-maa Venäjä oli hyökännyt sen kimppuun ja valloittanut myös siltä Krimin. Georgia oli eronnut IVY:stä jo aiemmin vuonna 2008. Samana vuonna maa oli joutunut samaisen Venäjän hyökkäyksen kohteeksi – 8 päivän sodassa. Nyt Moldovan parlamentin puhemies Igor Grosu kertoi maansa jättävän IVY:n. Moldovan ulkoministeri Nicu Popescu oli ilmoittanut jo aiemmin viime vuoden marraskuussa, että maa ei enää aio osallistua IVY:n toimintaan, mutta tänään erosta ilmoitettiin virallisesti.

Tänään 15.5.2023 Ziarul de Gardă -verkkolehti kertoi Moldovan jättävän yhteisön kokonaan. Grosu totesi, että IVY ei suojellut maata talven energiakiristykseltä eikä…

”IVY:ssä oleminen suojellut jäsenmaita sotilaallisilta hyökkäyksiltä, ​​sodalta ja suvereenien alueiden laittomalta miehityksellä. Sen jälkeen kun IVY:n perustajavaltio, Venäjän federaatio, hyökkäsi barbaarisesti toista perustajavaltiota – Ukrainaa – vastaan, miehitti sen alueita ja tappoi kansalaisiaan, tätä organisaatiota ei voida enää kutsua yhteisöksi”

Myös Express uutisoi Moldovan erosta. Ja totta kai Moskovasta tuli myös vastaus itsenäisen valtion päätökseen. Siinä Venäjä syytti maata poliittisesta pelistä, mitä kutsutaan uskollisuudenvalaksi lännelle. Valtionduuman IVY-asioiden komission johtaja Leonid Kalašnikov taasen totesi, että  Moldovan tasavalta ”aiheuttaa vahinkoa itselleen”.

Aiemmin itseasiassa kirjoitin täällä blogissani Putinin julkivuotaneista suunnitelmista tuhota Moldovan itsenäisyys. Toivottavasti nyt maan tekemä ratkaisu sen turvaa ja toisaalta länsi antaa kaiken tukensa ratkaisun tehneelle maalle. Ukrainan tapahtumien ei saa antaa toistua Moldovassa.

Viestin länneltä pitää olla nyt yksiselitteinen ja selvä. Länsi ja Nato tulevat antamaan kaikken tukensa Moldovalle, sen sitä pyytäessä, jos maa joutuu Venäjän aggressioiden kohteeksi tekemänsä ratkaisun jälkeen. Toivon, että viesti on nyt välitön ja ilman tulkinnanvaraisuutta. Vuoden 2014 päättämättömyyttä tai lepsuilua ei nyt saa tapahtua. Viestin pitää olla selvä ja yksiselitteinen.

Näyttää siltä, että Putin itse hautaa unelmansa Novorossiyasta. Uutta Venäjää – Neuvostoliittoa – ei synnyt pakolla ja alistamalla. Eikä onneksi muutenkaan. Ja itseasiassa kaikki nyt vain näyttää murenevan väkivallan ja alistamisen myötä.

Moldovaa ei saa jättää nyt yksin, jos maa apua tarvitsee ja pyytää.

….

Ukrainan tilanne näyttää edelleen tänäänkin tukalalta. Onneksi aivan viimeiset viestit maasta kertovat Ukrainan etenemisestä. Miten suurhyökkäys tulee etenemään ja mihin maan voimat riittävät niin se selviää lähikuukausina. Tässä tilanteessa maa tarvitsee yhä lisää apua ja toivottavasti uusia tukipaketteja maamme saadaan pian.

Säätytalolla tänään jatkuivat hallitusneuvottelut. Puolustuspolitiikka meidän pöydällä. Homma jatkuu. Niin ja tänään sain vieraakseni lounastauolla eduskuntaan myös ystäväni Jutta-Riina Karhusen Itäkeskuksen koulu 9-luokkalaisia. Olipa mainio porukka jälleen! Mitä ne puhuvat!

 

Kommentit