Mitäs jos ei kiellettäisikään?

Blogi, tiistaina 26.02.2019

”Kielletään se! Ja kielletään tämä! Kielletään kaikki.”

”Kielletään bensa-autot, kielletään diesel-autot, kielletään polttomoottorit! Rajoitetaan vielä autojen käyttöäkin.”

Jos nyt ei kiellettäisi kuitenkaan yhtään mitään.

On populististä tarjota kaikkiin vaikeisiinkin ongelmiin yksinkertaisia vastauksia. Tämä vaivaa tällä hetkellä politiikan keskustelua melkeinpä aiheesta riippumatta. Tuulivoima ei ydinvoimaa korvaa. Pelkkä 0,7 ei estä vanhustenhoidon laiminlyöntejä. Eikä polttomoottoriautojen kieltäminen maapalloa pelasta.

Edetään siis tosiasiat tunnustaen ja järki edellä, myös maalaisjärjellä. Itse olen esittänyt liikenteen päästöjen tehokkaimmaksi ratkaisuksi autoverosta luopumista. Kyllä, se olisi myös ympäristöteko.

Autokantamme uusiutuisi ja uudet autot ovat pienipäästöisempiä ja monet jo jopa lähes päästöttömiä. Ja ne uudet autot ovat myös turvallisempia ja uusien autojen hinnanlasku laskisi myös käytettyjen autojen hintoja. Näin tästä hyötyisi jokainen autonkäyttäjä. Ja samalla kun autokauppa viriää ja autot ostetaan Suomesta kertyy valtion kanssaan myös arvolisäverot jne. Nythän tilanne on mennyt niin, että Suomeen on tuotu kiihtyvällä tahdilla vanhoja diesel- ja bensa-autoja Ruotsista ja Saksasta. Taisi viime vuosi olla aivan ennätysvuosia tässä.

Talouselämän toimittaja Matti Kankare kirjoitti kirjoituksen liikenteen ja autoilun mahdollisuuksista ja siitä mitä auto- ja polttoaineteollisuus tekevät koko ajan ilman kieltoja ja rajoituksiakin. Oikein. Annetaan siis auto- ja polttoaineteollisuudelle mahdollisuus tehdä ja innovoida. Asetetaan siis vain rima ja pyydetään etsimään siihen järkevimmät ratkaisut.

Yksi esimerkki on kotimainen Neste. Johtava toimija uusiutuvien polttoaineiden markkinoilla. Neste toikin markkinoille uuden 100% jätteistä ja tähteistä tehdyn dieselin. Tämä suomalainen MyDiesel -biodiesel-innovaatio laskee diesel-auton hiilidioksidipäästöjä jopa 90 prosenttia fossiiliseen dieseliin verrattuna. Tässä on mukana siis koko polttoaineen elinkaari.

Niin kuin Kankare kirjoitti ”liikenteen päästöt ovat Suomen noin 56 miljoonan tonnin kasvihuonekaasupäästöistä noin viidennes eli hieman päälle 11 miljoonaa tonnia. Tieliikenne tuottaa päästöistä valtaosan eli noin 9,5 miljoonaa tonnia. Tieliikenteen päästöt jakautuvat kahtia siten, että henkilöautoliikenne tuottaa päästöistä noin viisi miljoonaa tonnia.”

Sähkön puolesta on nyt kovin trendikästä puhua. Osalla tässä keskustelussa sähköautot ovat kuitenkin lähteneet tosin täysin lapasesta. SDP:n suunnitelmat ovat esimerkiksi sellaisia, että niihin ei yksikään autoalaa oikesti tunteva ja ymmärtävä usko. Ja toisaalta Nesteen eläinrasvajätteestä valmistettu biodiesel on päästöiltään jopa näitä sähköautoja puhtaampaa. Kun siis huomioon otetaan se miten tällä hetkellä maassamme edelleen sähköä tuotetaan. Kaikki sähkö ei siis ole niin puhdasta kuin osa haluaa antaa ymmärtää.

Autoalan ja valtion tekemä yhteinen tavoite puolittaa tieliikenteen päästöt on tietenkin hyvä tavoite. Tähän ns. Green Dealiin päästää kuitenkin parhaiten kannustaen ei kielloin.

Autoveron poiston lisäksi hyvä kannustin on laske myös polttoaineiden veroja niin, että puhtaiden biodieseleiden hinta saadaan fossiilista dieseliä edullisemmaksi.

Samaan aikaa autovalmistajat tekevät myös puhtaampia diesel-moottoreita. Ilmanlaatua heikentävien typenoksidi- ja pienhiukkaspäästöjen määrät ovat laskeneet hyvin. Saksan Autoliitto testasi uusia diesel-autoja ja niistä useiden  myrkylliset NOx-päästöt olivat lähes nollassa. Tältäkään osin ei ole mitään mieltä eikä syytä rajoittaa diesel-autojen käyttöä. Uutisessa todettiin osuvasti, että nykyaikaisilla dieselautoilla on itseasiassa tärkeä rooli kaupunkien ilmanlaadun parantamisessa ja CO2-päästöjen vähentämisessä.

Autot kuuluvat teille. Suomessa isossa osassa maata oma auto on välttämättömyys. Heitä tai meitä ei pidä syyllistää vaan tarjota meille parempia ja puhtaampia autoja. Ja niissä ei se diesel-autokaan ole niin paha kuin annetaan ymmärtää. Annetaan siis lupa tehdä ja sen myötä myös lupa ja mahdollisuus meille ajaa.

Aamulla tänään itsekin ajoin ensin omalla autolla Riihimäen rautatieasemalle ja sieltä sitten junaan. Näin siis asun näinkin etelässä ja lähellä pk-seutua. Julkinenliikenne ei siis toimi kun kyseessä sivuttaissuuntainen lyhytkin matka.

Eduskunnassa päivällä ensin puolustusvaliokunnan kokous EU:n puolustusasioiden kanssa ja sitten Valtiovarainvaliokunnassa ennakkokäsittelyssä viime viikolla annettu turvallisuuteen ja vanhustenhoitoon panostava lisätalousarvio. Aiheesta myös iltapäivällä täysistunnossa puhuin ja kävin läpi mm. sitä miten hyviä tuloksia nykyinen talouspolitiikka on tuonut. Tuore tieto kertoo, että jälleen vuodessa on työttömyys vähentynyt lähes 60 000 ja näin vaalikauden kokonaismäärä on nousemassa uusien työllisten osalta yli 140 000 henkeen. Talous siis kasvaa, työllisyys paranee ja työttömyys helpottaa. Tätä tietä olisi tärkeä jatkaa myös ensi vaalikaudella.

Päivällä vieraanani kävi vielä Hämeenlinnan seudun EVP Upseerit. Ehdin upean ryhmän myös opastaa itse talolla ja myös mukava kahvihetki sitten ryhmän kanssa Laki-tilassa. Samalla kutsuin porukan mukaan myös Ulko- ja turvallisuuspolitiikan Iltakoulutilaisuuteeni Panssarimuseolle. Siellä pääpuhujana 13.3. klo 18.00 alkavassa tilaisuudessa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva. Jos olette kiinnostuneita niin laittakaa viestiä minulle niin varaan teille paikkoja minisemmaan.

Hämeenlinnan EVP Upseerit tänään vieraanani eduskunnassa.

Kommentit