Ystäväperheeni tai oikeastaan voisi sanoa, että ystäväsukuni, Hatakat, saivat jouluna lahjaksi jokainen lapsesta vanhempiin asti upeat villapaidat. Hieno ryhmäkuva villapaidoissa ihastutti Facebookissa Joulupukin lähdettyä ja pian paitojen jäljet johtivat Arja-mummille. No, Arja lupasi minullekin paidan tehdä tai oikeastaan meille ja uutena vuotena sitten kirjoja selailtiin.
Joku muistaa sen Facebook-päivityksen, missä paitahaaveestani kerroin ja myös siitä, miten rakas ystäväni tuskaili, että ”on niin vaikea sanoa mikä paita sopii Timolle, kun nuo mallit (siis ei paidan mallit vaan tiedätte mitä tarkoitti) ovat niin komeita”. Sellainen Ystävä. Mutta minä poika valitsin Óróin eli Kuohun ja tässä se nyt sitten on.
Órói -islantilainen villapaita syntyi aikanaan kansan levottomuuksien ja muuttuneiden aikojen innoittamana. Paitaan tehtiin perinteinen mallikerta, joka sitten ”rikottiin” epäsäännölliseksi. Ja tuo nappirivi kyllä luo paitaa kivan yksityiskohdan ja myös särmää. Rikkoakin.
Aivan ihastuttavaa superpaksua ja lämmintä aitoa islantilaista villalankaa tämä Kuohunu. Ja aitoa loppilaista käsityötä. Kiitos ihana ja taitava Arja!
Mutta tuo samainen Facebook-päivitykseni, komeine malleineen, sai aikaan myös keskustelun, että…
”Miksi se Heinonen ei halua suomalaista villapaitaa?”
No, en ollut edes tullut ajatelleeksi, mutta sitten ajattelin. Olisihan se minulle kovin sopivaa vetää 100% kotimaisesta lampaanvillasta tehty, 100% suomalainen villapaita päälle. Googlesta etsin, että millaisia villapaitoja Suomesta löytyisi. No, sieltä tuli sinimustaa (no ei) ja Jussipaitaa (kiva, mutta kun ei pohjalaasta vertakaan jne. Ja toki Jussipaitahan liittyy tietynlaiseen suomalaisuuteen ja miehuuteenkin, mutta myös pieneen häjyyteen. Ei minussa sellaistakaan. No sitten löytyi Tikkuripaita. Siitä tykkäsin ja tikkuripaitahan kuuluu todellakin maamme perinneneuleisiin. Paita lieneen lähtöisin Pohjanlahden rannalta ja näitä harmaita villapaitoja neulottiin Lohtajalla ja Hailuodon saarella. Rakkaalla ja lämpimällä paidalla on monta nimeäkin; luotolainen, tikkuri ja tikkuröijy.
“Tikkuripaita neulotaan suomenlampaanvillasta. Värinä on luonnonvalkoinen tai -musta, harmaa, ladonharmaa tai ruskea.” “Etukappaleen nelikulmaisella rekolla on myös monta nimeä: riekko, västäräkki ja kaupunki. Hihat neulotaan olalta hihansuuhun ja kyynärpään kohdalta alkaa taidokas kavennusrivi” (SK10/2003)
Ehkä tällaisen tikkurin vielä joskus haluankin.
No sitten, Korsnäsin paita oli turhan koree, kuten myös Lapista tulevat paidat, kuten revontulipusero ja muut. Vöyrin paita oli myös kiva. Vapautta ja itsenäisyyttää. Mutta sitten päätin etsiä jotain hämäläistä. No, ei sellaista löytynyt saatikka loppilaistakaan. Kyselin kansallispukujen tietäjältä ja osaajalta Jaakkolan Kirsiltä Facebookissa ja pian keskustelussa oli mukana sitten mm. Salomaan Lilli, Hatakan Arja eli samainen Arja-mummi ja muutamat muut. Kyselin, että löytyikö esimerkiksi Syrjän talosta, mistä Lopen kansallispuvun kankaiden 
mallit aikanaan löytyi, villapaitaa tai villapaitaan sopivaa ideaa. Ei sellaistakaan.
Sitten syntyikin yhteinen idea, että mitäs jos nämä Lopen käsityöihmiset tekisivät meille ihka oman Lopen Paidan – villapaidan. Työ lähti liikkeelle ja katsotaan koska sitten ohje on valmis. Tai syntyykö sellainen? Ja jos syntyy ja sykähdyttää niin, koska sitten voisimme pitää vaikkapa jonain laskiaisena tai muuna sopivana talvipäivänä Lopen Santa Pirjolla Lopen Paitojen ja muidenkin villapaitojen tuuletuksen Kansallispukutuuletusten tapaan. Lähtisitkö mukaan?
Lopen vanhan kirkon, Pyhän Birgitan kirkon, tai siis Santa Pirjon saarnastuolin kuvioita ovat mestarit katselleet. Mutta odotetaan ja katsotaan mitä keksivät.
Suomalaisen villapaidan historiahan ulottuu tietojen mukaan ainakin 1700-luvulle. Aivan tarkkaan ei tiedetä, milloin ensimmäiset villapaidat on Suomessa tehty, mutta näyttää siltä, että ainakaan viimeisiä ei vielä ole tehty.
Kiitos Arja tästä lämpimästä ja ihanasta sydämenlämmittäjästä.
Lopen Naisen kansallispuku – Maija Stiinalta Lopen Naiselle. Minna Koskinen suunnitteli ja toteutti Lopelle oman kansallispuvun vuosituhannen vaihteessa. Puvussa käytettiin ideoita Lopen Syrjästä 1907 löydetyistä ja Hämeen museoon taltioiduista vaatekappaleista. Museon kokoelmiin nämä lahjoitti August Toivonen ja sinne vei Julius Ailio. Kokoelmaan kuuluu mm. punainen damastiröijy (HM 127:9). Kuvanapattu Lopen kansallispuvusta kertovasta kirjasta.
Paukkupakkanen ei siis tänäänkään haittaa. Nautitaan talvesta ja sen riemuista. Saavat sitten meidänkin lapset vuorollaan päivitellä sen huonon talven sattuessa, että ”kyllä silloin meidän lapsuudessa oli lunta” jne.