Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa – kampanja tulee jälleen. Nyt maaliskuun alussa järjestämme jo kolmannen kerran suomalaisen ruoan kampanjan ja mukaan kutsumme jälleen kaikki suomalaiset hyvän ruuan ystävät. Maatalousministeri Petteri Orpo lupautui tapahtumamme vuoden 2015 suojelijaksi ja mukaan voi liittyä tapahtuman omilla Facebook-sivuilla.

Maatalousministeri Petteri Orpo ja taustalla Pelto-Seppälässä elelevä kaima Petteri-sonnipoika. Maatalousministerimme on jälleen mukana Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjassamme ja nyt myös sen suojelijana.
Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa alkoi vuonna 2013 kun silloisen avustajani Tiina Seppälän kanssa juttelimme suomalaisesta ruoasta ja sen haasteista, mahdollisuuksista ja muusta. Syntyi ajatus, että kokeillaanpa miten onnistumme syömään kaksi viikkoa vain ja ainoastaan suomalaista ruokaa. Idea on siis se, että kaupasta emme osta mitään sellaista minkä alkuperästä emme ole varmoja. Siis emme mene halpaan sinivalkoisten pakettien tai järvi- ja peltomaisemien kanssa vaan vaadimme aina, että paketissa kerrotaan, että onko liha tai jauhojen vilja suomalaista. Rehellinen ja reilu elintarviketeollisuus sen meille kertoo joko Joutsenlipulla tai muulla tekstillä. Mutta ollaan myös tarkkoja ravintoloissa ja lounaallakin. Kysytään sielläkin aina ruoan alkuperä. Ja olen varma, että nyt kolmannella kerralla tämä on jälleen hieman helpompaa sillä esimerkiksi kaupanketjut ovat tuoneet nyt uusia suomalaisen ruuan -tuoteperheitään kauppoihin ja myös esimerkiksi aikanaan minunkin arvostelemani Fazer Oululainen on siirtynyt suomalaiseen rukiiseen. Heilläkin nyt paketissa reilusti näkyvissä onko se perisuomalainen ruisleipä oikeasti myös suomalaista.
Maatalousministeri Petteri Orpo lupautui suomalaisen ruuan ystävänä kampanjamme suojelijaksi. Petteri on tehnyt hyvää työtä suomalaisen ruuan hyväksi ja myös mm. ruuan alkuperämerkintöjen vahvistamiseksi. Eli lähdepä sinäkin mukaan syömään vain suomalaista ruokaa. Kampanja alkaa 1.3. ja kestää siitä kampanjana kaksi viikkoa ja toivottavasti jatkuu itsekunkin kohdalla ympäri vuodenkin. Sillä esimerkiksi vain 10 euroa lisää rahaa kuussa suomalaiseen ruokaan luo maahamme 10 000 uutta työpaikkaa ja turvaa olemassa olevia kotimaisen ruuantuotannon työpaikkoja.
Ja meitä hyvän ja puhtaan suomalaisen ruuan ystäviä todella riittää. Tein nimittäin irti tästä kampanjasta viime syksynä tempauksen Venäjän ruokapakotteiden vaikutusten minimoiseksi. Pakotteita oli syömässä pois syksyn aikana yli 70 000 suomalaista. Ja sillä porukalla oli todellakin vaikutusta. Pystyimme auttamaan yhdessä ruoantuotantoamme yli vaikeiden kuukausien ja on ollut kiva saada viestiä, että moni on jatkanut suomalaisuuden linjalla siitä eteenkin päin.
Haastankin teidät kaikki nyt mukaan syömään Hyvää Suomesta Ruokaa!