Tänään saimme kunnanhallituksen kanssa valmiiksi esityksemme Lopen kunnan vuoden 2023 talousarvioksi. Jo aiemmin päätimme laskea kiinteistöveromme minimiin ja tänään mm. teimme kunnanhallituksessa myös päätöksen, että liikuntatilojen vuokrat poistetaan eli jatkossa myös aikuisväestön salivuorot ja muut liikuntapaikat ja tilat ovat maksuttomia. Panostuksia liikuntaan, tekemiseen ja ennaltaehkäisevään hyvinvointiin.
Samalla olemme valmistelleet 1.1.2023 alkavaa hyvinvoinnin ja vapaa-ajan toimialaa ja tässä isossa roolissa tulee olemaan ennaltaehkäisevä ja terveyden edistämisen työ perinteisen vapaa-aikatoimen ja nuorisotoimen rinnalla.

Kunnanhallitus sai myös hyvän katsauksen Lopen Räyskälän Lentokentän tulevaisuuden suunnitelmiin ja investointeihin. Säätiön Esko Lehtonen ja Aku Jaakkola kävivät esittelemässä suunnitelmia ja me palaamme niihin kh:n kanssa heti alkuvuodesta.
Isokorkeen Kyyniönlahden rantaan luokan vetävä kotarakennus
Panostukset näkyvät myös siinä, että paraikaa rakennamme kuntaamme uutta urheiluhallia ja ensi vuodelle varasimme myös 50 000 euroa rahaa Isokorkeen ja Kyyniönlahden alueen kehittämiseen. Sinne tulee helposti saavutettava luonto- ja lähiliikuntapaikka ja ensimmäisenä alueelle rakennetaan jo ensi vuonna 2023 luokan vetävä kota palvelemaan seuroja ja yhdistyksiä, mutta myös ennen muuta päiväkotia, kouluja yms. Myös Launosten lähiliikuntahankkeelle esitettiin nyt kunnanrahoitus.
Ensi vuonna jatkuu myös Läyliäisten uuden paloasema rakentaminen ja uutena lähtee liikkeelle keväällä uuden hoivakodin työnimellä Uuden Eedilän rakentaminen yhteistyökumppaneiden kanssa. Reilu 50 hengen hoivakoti tulee varmistamaan sen, että nykyisten ajanmukaisten tilojen kanssa meillä on jatkossakin jokaiselle loppilaiselle hoivapaikka omassa kotikunnassa. Hanke on lähtenyt liikkeelle Kokoomuksen Eeva Pyhälammin valtuustoaloitteesta ja se sai ensi vuodelle myös ARA:n rahoituspäätöksen.
Uuden liikuntahallin rakentaminen myös etenee. Tänään kunnanhallitus päätti esittää halliin vielä 160 hengen kääntyvää alakatsomoa. Tämän tyylinen katsomo tulee yläkerran kiinteän katsomon seuraksi ja näin kokonaiskatsomomäärä saadaan nostettua lähelle 400 henkeä. Varasimme myös rahat hallin isoihin tulosnäyttöihin ja robottikameroihin. Näin saamme hallin palvelemaan mahdollisimman hyvin ja laajasti erilaista käyttöä. Tänään kunnanhallituksessa Susa Lehtinen (kok) esitti rahoitusta myös liikuntahallin läheisyyteen koirapuiston maanrakennustöihin. Susan esitys hyväksyttiin yksimielisesti ja näin saadaan lopulta maarakennustyöt tehtyä Lopen Tassuttelijoiden koirapuistohanketta varten.
Ensi vuonna Läyliäisiin rakennetaan myös Kaisa Ketosen esityksestä Lopen ensimmäinen skeittipuisto ja ja myös Antti Salmisen (ps.) esitys siitä, että Launosten ja Läyliäisten koulujen läheisyyteen tehdään myös nuotio/grillipaikat koulujen ja eskareiden käyttöön hyväksyttiin yksimielisesti. Leikkipuistoista ensi vuonna peruskorjataan Kallenpuiston leikkipuisto ja Holmanpuisto. Myös yhtenäiskoulun piha-alueen perusparannukseen esitämme omaa määrärahaa. Ja ensi vuonna rakentuu myös frisbeegolf-rata ja katsotaan mitä sitten uusi osallistava budjetointi vielä tullessaan tuo. Ja onhan tuolla pohjissa vielä paljon muutakin leikkipuistojen peruskorjauksista teiden asfaltointeihin jne. Myös valokuidun runkolinjojen rakentamista jatkamme ja lisäsimme rahoitusta nyt runkolinjojen kehittämiseen mm. kantatie 54:n ja Läyliäisten tien alitusten ja jakopisteiden rakentamiseen. Eli vahvoja panostuksia tulevaan.
Varhaiskasvatukseen myös lisäämme resursseja mm. Resurssihoitajan kautta ja koulupuolelle tulee myös uusi opettaja tukemaan koulupudokkaita ja lisänä myös yksi laaja-alainen erityisopettaja. Tämän myötä meidän kaikille kasvatusalueilla on jatkossa oma kiertävä erityisopettajakin. Korotamme myös ns. oppilaskohtaista määrärahaa ja otamme myös henkilökohtaiset tabletit käyttöön 1-3 luokkalaisille. Ja pidän myös ihan hienona juttuna uutta käyttöön otettavaa 100 euron vaaterahaa varhaiskasvatuksen työntekijöille mm. ulkotyötä varten- Isoja panostuksia tulevaan.
Etelä-Hämeen Tanssiopistolle esitetään 20 000 euron tukea taiteenperusopetukseen
Isona juttuna päätimme laajentaa myös kunnan tukea taiteenperusopetuksessa muuhunkin kuin musiikkiopistoon. Musiikkiopiston tuki säilyy ennallaan ja uutena otamme käyttöön 20 000 euron tuen tanssin taiteenperusopetukselle Etelä-Hämeen Tanssiopistolle ja oma tuki osoitetaan myös nuorisoteatterin taiteenperusopetukselle. Uusia tuen saajien kanssa tehdään alkuvuodesta sopimukset vastaavasti kuin musiikkiopistonkin kanssa on.
Vain yksi äänestys kh:ssa tänään. Keskusta esitti poistettavaksi vanhan Syrjän-talon peruskorjauksen tukea Syrjä-seuralle. Äänestyksessä keskustan esitystä tukivat vasemmistoliitto ja sdp. Historiallisesti arvokkaan ja kulttuurikäyttöön peruskorjattavan talon 30 000 euron tuen puolesta äänestivät kokoomus, perussuomalaiset ja sitoutumattomat. Tällä rahoituksella jatketaan siis Syrjän talon vanhojen alahirsien vaihtoa ja sitten Syrjä-seura pääsee itse jatkamaan lattia yms. remontteja. Itse odotan innolla, että tämä vanha Aino Kallaksen talona tutuksi tullut talo saadaan kuntoon ja palvelemaan teatteria, konsertteja, runoiltoja ja kaikkea mahdollista. Eli toivottavasti saamme enemmistön myös valtuustossa tukemaan remonttityön jatkoa.
Kunnanhallitus hyväksyi myös uuden strategian esiteltäväksi valtuuston päätettäväksi. Ja olihan päätettävänä myös iso nippu muitakin asioita.
Onnistunut ja hyvä kokous. Vain yksi äänestys ja esitys lopulta noin 800 000 ylijäämäinen vaikka verotuotot arvioimmekin vielä peräti 500 000 euroa alakanttiin. Varovaisuusperiaatetta siis. Ja vaikka teemmekin paljon myös investointipuolella niin velkamäärä pysyy noin 2300 eurossa loppilaista kohden eli vastuullisesti mennään tässäkin mielessä. Nyt budjetti meidän osalta valmis ja lopullisesti siitä päätöksen tekee sitten kunnanvaltuusto vuoden viimeisessä kokouksessaan.
Mutta lopputulemana ensi vuoden talousarvio reilusti plussalla ja tulemme muuten tekemään myös tältäkin vuodelta ylijäämäisen tilinpäätöksen.
Niin ja tänään vielä paljon onnea Lopen kirjasto! Lopen kirjasto perustettiin 170 vuotta sitten marraskuun 14. päivänä! Ja minähän olen sellainen kirjaston kasvatti! Kiitos Tarja, Maikki, Liisa, Tuula ja muut kirjaston ”tädit”!