Lopen kunta lahjoittaa 8000 euroa Ukrainaan – Huolemme on yhteinen ja tukemme vankkumaton

Blogi, tiistaina 08.03.2022

Eilen illalla kokoontunut Lopen kunnanhallitus teki valtuuston varapuheenjohtaja Tiina Seppälän esille nostamana päätöksen lahjoittaa Ukrainaan 8000 euroa. Summa muodostui tähän monien muiden kuntien tapaan ns. euro/asukas periaatteella. Summa ei sinänsä ole iso, mutta jos ja toivottavasti kun kaikki Suomen kunnat tekevät saman päätöksen niin kokoon voitaisiin saada yli 5,5 miljoonaa euroa. Se on summana jo yhteisessä kassassa ihan merkittävä.

Mutta tämä yksimielisesti syntynyt päätös ennen muuta alleviivasi sitä, että huolemme on yhteinen ja, että me seisomme yhdessä Ukrainan ja ukrainalaisten rinnalla.

Lopen kunnantalo on valaistu sinikeltaisin valoin tuen osoituksenamme Ukrainalle ja Ukrainan kansalle. Kuva: Riitta Joutsi-Hänninen.

Kunnanhallitus käsitteli eilen myös kotikuntamme varautumista erilaisiin kriisitilanteisiin ja esillä oli myös erilaiset toivottavasti ei koskaan toteutuvatkin skenaariot. Asioita siis tehdään ja on tehty aina ja jokaisesta tapahtumasta aina opitaan jotain uutta ja vahvistetaan myös tätä omaa paikallistakin varautumista.

Tänään eduskunnassa päivä ja sitten ilta tällä kertaa historiaa tehden eli ensimmäinen Kanta-Hämeen aluevaltuuston kokous. Olen antanut suostumukseni olla käytettävissä myös OmaHämeen aluehallitukseen eli vaaleissani

lupaamallani tavalla en aio siis katsoa sivusta vaan annan panokseni, osaamiseni ja verkostoni nyt täysillä uuden OmaHämeen ja aluehallinnon rakentamiseen. Tehtävää tulee riittämään.

….

Lämmin kiitos onnitteluista ja vielä hyvää Naistenpäivää!

Illalla valintani OmaHämeen hallitukseen tuli sinetöidyksi ensimmäisessä valtuuston kokouksessa Verkatehtaalla. Lämmin kiitos lukuisista onnitteluistanne ja lupaan tehdä tässäkin tehtävässä parhaani. Mutta olipahan kokous ja hieman lopusta jouduin kovaksi äityneen pääsäryn takia sen keskenkin jättämään. Mutta tästäkin selvittiin ja aluehallinto saadaan – ehkä – kasaan vielä ennen vuoden 2023 alkua.

Onnittelut vielä myös kaikille muille eri luottamustehtäviin valituille ja tarmoa ja voimaa jaksaa vääntää. Väännetään toivottavasti kuitenkin yhdessä ja samaan suuntaan. Ja vielä lopuksi oikein hyvää Naistenpäivää teille kaikille. Arvostan!

 

Kommentit