Koronan varjolla ei voida ajaa maakuntien palveluita alas – Pääministeri Sanna Marinin vasemmistohallituksen palautettava välittömästi Riihimäki-Lahti -junavuorot ennalleen

Blogi, torstaina 25.06.2020

Pääministeri Sanna Marinin vasemmistohallitus näyttää tekevän yhtä sun toistakin koronakriisin varjolla. Paljon on siis tehty oikeinkin ja myös juuri koronakriisiin liittyvää, mutta myös paljon on tehty omia ideologisia ratkaisuja, joiden päälle on vain heitetty koronapeitto.

Samaan aikaan, kun hallituspuolueet valitsivat omista listoistaan liikennehankkeita elvytyksen nimissä niin toisaalla maakuntien ja maaseudun palveluita on ajettu koronan siivellä alas. Yksi tällainen hämmentävä esimerkki on VR:n päätös vähentää junavuoroja ja perua kokonaan Riihimäen ja Lahden välillä. Tilanteen entistä kummallisemmaksi tekee se, että kyseiset vuorot ovat nimenomaan valtion ostopalveluliikennettä. Valtio siis maksaa kyseisistä vuoroista VR:lle korvauksen. Vuorot eivät siis ole osa VR:n normaalia markkinaehtoista liikennöintiä vaan vuorot on nimenomaan valtion kustantamia matkustajamääristä riippumatta. Kysymys kuuluukin, että onko Marinin hallitus ja liikenne- ja viestintäministeriö hyväksyneet tämän ostopalveluvuorojen karsimisen? Ja kuinka paljon VR on palauttanut tai jättänyt laskuttamatta ostopalveluvuoroista, kun vuoroja ei ole lainkaan ajettu?

Jätinkin hallitukselle kirjallisen kysymyksen, missä vaadin hallitusta palauttamaan VR:ltä ostetut junavuorot Riihimäki-Lahti -välille korona-aikaa edeltävälle tasolle. Koronapandemia vähensi rajusti junavuoroja kaikkialla Suomessa. Kesäkuun puolesta välistä lähtien VR on kuitenkin alkanut palauttaa junavuorojaan 85 prosenttiin normaalimäärästä, kun koronaviruksen aikana luku oli noin 50 prosenttia.

Henkilöliikenteessä välillä Riihimäki-Lahti on kuitenkin säilytetty koronanaikaiset aikataulut. Varsinkin väliasemille tilanne on hankala. Alueen elinvoima on pitkälti riippuvainen junaliikenteen sujuvuudesta, sillä pitkien välimatkojen vuoksi junaliikenne toimii pitkälti alueen ainoana joukkoliikennemuotona. Reitti on kuitenkin kaupallisesti kannattamaton, joten se on osa liikenneministeriön ostoliikennettä.

Julkisesta sopimusluonnoksesta henkilöjunaliikenteen ostamisesta ajalle 1.1.2020-31.12.2020 todetaan, että ”Liikennöinnissä tulee noudattaa vahvistettuja liikennöintiaikatauluja. Liikennöintimuutokset ja merkittävät aikataulumuutokset toteutetaan tekemällä yhteistyössä tarvittavat muutokset liitteeseen 1 siten, että muutokset tulevat voimaan kapasiteetin hakuaika huomioiden aikataulukauden muutosajankohdassa, jos mahdollista. VR voi tehdä vähäisiä muutoksia aikatauluihin ilman, että liitettä 1 tarvitsee muuttaa. Vähäisellä muutoksella tarkoitetaan tässä liitteessä 1 määriteltyyn aikatauluun sisältyvän vuoron lähtö- tai saapumisajan muuttamista korkeintaan 15 minuutilla.”

Nyt pitää saada ensin selvyys siihen, että onko Marinin hallitus Liikenne- ja Viestintäministeriön johdolla sopinut VR:n kanssa aikataulumuutoksista koronakriisiin vedoten? Nyt kun poikkeusoloista on luovuttu ja myös etätyösuositus päättyy, niin junavuorot pitää palauttaa ennalleen välittömästi.

Maakuntien, seutukaupunkien ja maaseudun palveluiden alasajoa ei pidä sallia. Periksi ei anneta. Marinin hallituksen tuleekin palauttaa junavuorot vähintään koronakriisiä edeltäneen tasolle Riihimäki-Lahti välillä kulkevalle junalle, joka pysähtyy lisäksi Herralassa, Järvelässä, Lappilassa, Mommilassa, Oitissa sekä Hikiällä.

Kello 19.47 ja hetki sitten eduskunnan keskustelut päätökseen. Valitettavasti pitkä talouskeskustelu ei antanut yhtään vastausta siihen, että Marinin hallitus olisi tekemässä päätöksiä 100 000 työllisen lisäämisestä maahan. Myös huoli kasvoi siitä, että yritysten verotus tullee nousemaan. Keskustan tiukka EI yritysten verotuksen kiristämiselle on kääntymässä näin vaalean vihreäksi. Huoli on suuri.

Mutta kiitos viesteistä liittyen päivän keskusteluun. Nostin vielä kyselytunnilla esille tämän Riihimäki – Lahti -junavuorojen tilanteen. Valitettavasti liikenneministeri Timo Harakka ei luvannut palauttaa vuoroja ainakaan ennen elokuun alkua. Taisi olla niin, että ainakin viikko mentäisiin vielä etätyösuosituksen päättymisenkin jälkeen niin, että tällä rataosuudella ei kulkisi junia normaaliin tapaan. Erittäin vakava paikka ja toivottavasti saamme julkista painetta myös Päivi Räsäsen kanssa jättämäni esityksen myötä asialle ja saisimme vielä hallituksen tässä taipumaan. Tilanne täysin kohtuuton tämän radanvarren ihmille.

Piipahdimme tänään sitten vielä Ben Zyskowiczin ja Ilkka Kanervan kanssa kesäkauden päättäjäiskahveilla ja juomilla ”Benin mökillä” eli Strindbergin terassilla. Kaunis ilta.

Kommentit