Jokaiseen kuntaan Sote-palvelupiste!
Huomenna alkaa aluevaalien ennakkoäänestys. Aluevaaleissa valitaan päättäjät ja nämä päättäjät päättävät siitä millaisia sote- ja palo- ja pelastuspalveluita maakunnissa on. Tällä hetkellä maassamme on 160 perinteistä terveyskeskusta. Pienempiä terveysasemia on sitten enemmän. Jokaisessa kunnassa on tänäkin päivänä sote-palveluita; lasten palveluita, monissa neuvolapalveluita, koululaisten palveluita, kuraattoreita ja psykologeja ja kunnantaloilta löytyy sosiaalitoimen palveluita lapsiperheille ja myös lastensuojelua. Nämä palvelut pitää nyt koota – ei keskittäen kaupunkikeskuksiin tai maakuntakeskuksiin – vain kuntiin omiksi sote-palvelupisteiksi. Sote-palvelut pitää olla siellä missä niitä käytetään eli kunnissa ja kuntien sisällä kouluilla jne.
Minusta nämä palvelut siis pitää koota yhteen. Tehdä sinne missä ihmisiä on, vähintään jokaiseen kuntaan, sote-palvelupisteitä ja näihin palveluita tarpeiden mukaan. Mitä siellä sitten jatkossa olisi? Lääkäripalveluita, neuvolapalveluita, pitkäaikaissairaiden ja ikäihmisten palveluita, koululaisten palveluita kuraattorista koulupsykologiin jne. Nämä nyt ainakin ja tietenkin niin, että sieltä mennään kouluille ja sinne missä ihmiset ovat. Tällaisia sote-palvelupisteitä minusta maahamme tarvitaan ja näillä voidaan varmistaa, että lääkäriin pääsee koko maassa ja palvelut toimivat sujuvasti ja mutkattomasti.
Ja totta kai sitten lisäksi uutta teknologiaa käyttöön ja digipalveluita ja muita. Ja minulle nämä ei todellakaan ole mitään joidenkin ajattelemia armon paloja meille maakuntiin tai maaseudulla asuville, vaan minulle nämä on ennen palveluita kaikkien niitä tarvitsevien ja haluavien saataville. Digipalvelut ovat monelle jo tätä päivää ihan asuinpaikasta riippumatta. Monet kaupunkien keskustoissa käyttävät mieluummin digipalveluita pankkipalveluissa ja niin muuten käyttävät mielellään myös lääkäri- yms. palveluissa. Ja kun kaikki halukkaat saavat nämä palvelut ja appit käyttöönsä, niin sieltä terveysasemalta jää lisää aikaa niille, jotka tarvitsevat tai joiden oireet edellyttävät paikalla käyntiä. Eli tässäkin digipalvelut eivät ole lääkäripalveluiden kanssa joko tai, vaan ennen muuta sekä että -juttuja.
Mutta todetaan nyt vielä sekin, että kaikessa ei etä- ja digipalvelut toimi. Tällaisia ovat esimerkiksi palo- ja pelastustoimet. Niiden pitää olla siellä missä sattuu. Eli huolehditaan, että paloasemat ja sopimuspalokunnat saavat jatkossa riittävät ja tarvitsemansa resurssit ja, että ambulansseja on riittämiin. Ja kun etäisyydet maassamme ovat joka tapauksessa pitkiä, niin laitetaan lopulta toimimaan myös ne ns. medihelit eli lääkintähelikopterit koko maassamme. Niillä apu saadaan nopeasti vaikeammankin matkan päähän.
Ja otetaan vielä ne kaikki hyvät käytänteet ympäri Suomen käyttöön. Se tarkoittaa fiksumpaa tapaa tehdä ja toimia. Se muuten yleensä tuottaa myös säästöjä. Kaikkea ei tarvitse keksiä uudelleen eikä kaikkea tehdä samalla tavalla kuin on tehty ennen tai tehdään nyt. Hyviä esimerkkejä on Suomi pullollaan Sotkamosta Päijät-Hämeeseen jne. Ja otetaan ne kaikki hyvät käytänteet ja toimintamallit käyttöön koko maassa ja jokaisella hyvinvointialueella. Uskon, että tämäkin antaa tilaa ja varoja panostaa sitten lisää sinne minne enemmän euroja tarvitaan.
Ja ne kaksi lupausta. Olen itse kertonut, että teen valtuustoaloitteen ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa, jos te minut sinne valitsette, siitä, että Kanta-Hämeen OmaHämeessä otetaan palveluseteli täydessä laajuudessa käyttöön ja toisena, että OmaHämeessä otetaan terapiatakuu käyttöön mielenterveyspalveluiden varmistamiseksi, kun kerran nykyinen hallitus ei sitä halua maanlaajuisesti lainkautta voimaan saattaa.
Mutta tehdään siis maahamme toimia sote-palvelupisteitä ja varmistetaan, että lääkäriin pääsee ja palvelut pelaavat siellä missä niitä tarvitaan.
Huomenna siis pääsette näistäkin asioista äänestään. Lämmin kiitos jo teille kaikille viestejänne minulle aluevaaleistakin laittaneille. Mielelläni olen myös sinun hyvinvointialueen valtuutettusi. Eli se numeron 419 ja saa äänestää.

Korona estää pitämästä perinteisiä kahvilakierroksia. Niinpä mennään facemoodilla tällä kertaa. Olemme jo useissa vaaleissa Aino-Kaisa Pekosen ja Tarja Filatovin kanssa kiertäneet yhdessä koko vaalipiiriä vaalien alla ja välissäkin. Nyt on ollut pitkä korona-tauko ja päätimme, että nähdään edes näin. Laita teemoja tai kysymyksiä, jos haluat, että käsittelemme livessä erityisesti joitain asioita. Tervetuloa linjoille!
Tänään luvassa hieman aluevaalien taustajuttuja valtakunnan tentteihin liittyen ja myös omankin kampanjan askelmerkkejä eteenpäin. Ja illalla sitten viritämme taajuudet Hämeenlinnasta Tarja Filatovin ja Aino-Kaisa Pekosen kanssa. Se siis tietää sitä, että Politiikan Värisuora tulee jälleen, mutta nyt vastuullisesti korona aikana etänä.
Tässä vielä kolme ensimmäistä jakoa Kanta-Hämeen OmaHäme Facebook Liven lähetyksistä ns. jälkilähetyksinä: