Kokoomuksen Timo Heinonen: Bensan ja dieselin veronkorotus huonointa kotimaan elvytystä

Uutiset, sunnuntaina 26.07.2020

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan liikennejaostossakin vaikuttava Timo Heinonen on pettynyt pääministeri Sanna Marinin hallituksen päätöksestä kiristää liikennepolttoaineiden verotusta keskellä koronakriisiä ja siitä ulospääsyä. Bensan ja dieselin veronkiristys syö merkittävällä tavalla kotimaisen yrittäjyyden ja kuljetus- ja liikennealan elpymistä ja maksu lankeaa myös kotitalouksien maksettavaksi.

-Tämä on kyllä kaikkein järjettömin hetki kiristää polttoaineiden hintaa hallituksen omalla veronkorotuspäätöksellä. Moni ala on edelleen koronakriisin myllerryksessä ja jokainen lisäkulu vaikeuttaa niin kuljetusalan, mutta sitä kautta myös kaupan ja muidenkin alojen elpymistä. Nyt olisi mieluummin veronkorotusten sijaan pitänyt ruokkia kotimaista kysyntää ja kulutusta eikä sitä poliittisin päätöksin tukahduttaa, toteaa Timo Heinonen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti silloisen keskustalaisen valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) johdolla kiristää liikennepolttoaineiden verotusta 250 miljoonalla eurolla 1.8.2020 alkaen.

-Politiikkaa pitäisi tehdä ajassa ja nähdä mitä ympärillä tavallisessa arjessa tapahtuu. Tämän laskun maksaa nyt yritysten ja yrittäjien lisäksi nimenomaan maaseudun ja seutukaupunkien asukkaat ja he, joiden on välttämätöntä käyttää omaa autoa. Ihmetellen, että keskusta tällaisen lisämaksutaakan juuri tänne halusi kohdentaa, toteaa Heinonen.

Heinonen myöntää, että myös Kokoomuksen ollessa hallituksessa on polttoaineiden verotusta kiristetty, mutta sen parina on aina reilummin kevennetty työnverotusta. Näin on varmistettu aina ostovoiman säilyminen ja jopa vahvistuminen.

-Nyt vasemmistohallitus keskustan tuella antoi ensin työnverotuksen kiristyä ja nyt sitten koronakriisin keskellä vielä korotetaan polttoaineiden verotusta. Veroja verojen päälle. Tämä tukahduttaa orastavaa kasvua ja myös ulospääsyä koronakriisistä.

Polttoaineiden elokuun alussa voimaan tuleva kiristys tarkoittaa pumppuhintojen kallistumista dieselin osalta 6,9 sentillä ja bensiinin osalta 6,3 sentillä litralta.

-Yhden rekan vuosikustannukset nousevat pelkän dieselin veronkorotuksen myötä noin 8000 euroa. Tämän päälle on tulossa vielä iso hinnankorotus parafiinisen dieselin verotuen leikkauksen myötä. Tämä tietysti nostaa sitten myös mm. ruuan hintaa. Ja lisäksi tavallinen noin 30 000 km omalla autolla ajava joutuu maksamaan yli 130 euroa lisää bensa- ja dieselin hinnassa.

Heinonen olisi toivonut hallitukselta päätöksen uudelleen arviointia jo ennen sen voimaan tuloa, mutta nyt  toivoo, että syksyn budjettiriihessä bensan ja dieselin hinnankorotus perutaan.

-Nyt pitää tukea kotimaista kasvua, kotitalouksia ja yrittäjyyttä. Monen perheen ja erityisesti lapsiperheen tilanne on tukala mm. lomautuksien takia.

Kommentit