Kesätapahtumien superviikonloppu takana – Nyt saatte olla ihan luvan kanssa Lopen uupuneita!

Blogi, sunnuntaina 02.07.2017

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on aina yksi kesän vilkkaimmista tapahtumaviikonlopuista, jos ei jopa vilkkain. Tänäkin vuonna viikonloppuun mahtui lukuisat festarit ja karnevaalit ympäri Suomen ja tänne Hämeeseekin eilinen huikea Hämeenlinnan Guns N’ Rosesin keikka mitä Helsinginkin pormestari Jan Vapaavuori intoutui twitterissä kehumaan tyyliin ”Osataan sitä täällä Hämeessäkin”. Kyllä.

Toki vielä Kantola hakee hieman paikkaansa ja järjestelyt hieman eilen takkuilivat sisääntulojen ja palveluidenkin osalta, mutta toki pitää muistaa sekin, että yhdellä kentällä oli samaan aikaan enemmän väkeä kuin vanhassa Hämeenlinnassa yhteensä. Mutta se ei toki poista sitä tarvetta, että kritiikki pitää ottaa vakavasti ja ensi kerralla tekijöiden onnistua paremmin. Muuten muut paikat ajavat ohi muilla avuillaan ja se Olympiastadionkin tulee kisaan mukaan muutaman vuoden jälkeen jälleen.

Iso kiitos kuitenkin huikeasta keikasta ja hyvästä tunnelmasta ja parhaasta kesäsäästäkin! Toivottavasti ensisuvelle jo vaikka kaksikin tällaista jättitapahtumaa. Kokonaistalouden vaikutukset Hämeeseen tällaisilla aiempien selvitysten mukaan noin 7-10 miljoonan luokkaa ja mielenkiintoista nähdä mitä GnR jätti ”kaupunkiin” ja maakuntamme.

Viikonloppuna myös Forssassa suuret Heinämarkkinat Elomarkkinoiden hengessä ja meillä Lopella eilen kesän isoin markkinatapahtuma Perunankukkapäivä uuden perunan hengessä ja koko viikonlopun sitten Joentakana ja Mustajoella isot kesätapahtumat ja kesäteatterinkin ensi-ilta tälle viikonlopulle mahtui.

Lehtosten Wanhojen Traktoreiden tapahtumassa uusi kävijäennätys – Krouvin Kyläpäivilläkin paljon nähtävää

Tänään olin sitten varannut päivänä rakkaan kotikunnan tapahtumille. Aamusta ainakin Madame eli kesäkuplamme Vanajasta matkaan ja ensin aamupäiväksi Joentaan kylään Krouvin Kyläpäiville. Toistakymmentä vuotta järjestetty perinnetapahtuma on järjestetty nykyisin joka toinen kesä ja tänäviikonloppuna oli jälleen kyläpäivienkin vuoro.

Äijämäellä Joentaan Koulun ympäristössä oli kyläpäällikkö Sanna Kallelan johdolla rakennettu ja koottu jälleen monenlaista nähtävää ja koettavaa vanhoista koneista ja kädentaidoista Pälsin elokuviin ja perinneherkkuihin. Aika meni eri kojuilla hetkessä ja täytyy sanoa, että hienolla tavalla nämä tapahtumat pitävät elossa monenlaista kansanperinnettä Korpikuusen kyynelistä saippuoihin ja tuohitavaroihin. Ja Peltomäen Marjan aidot porokahvit maistuivat mitä parhaimmalle Rautiaisen Aleksin Hernerokan jälkeen. Kyllä, Aleksin Hernerokka kirjoitetaan isolla H:lla! Parasta!

Paljon tietoa ja paljon taitoa ja kotiinviemisiäkin tarjosi Krouvin Kyläpäivät tänäkin vuonna. Iso kiitos!

Mustajoella Riitta ja Simo Lehtosen pelloilla ja pihapiirissä oli sitten väkeä aivan valtavasti. Tapahtuma vain kasvaa ja kasvattaa suosiotakin ja tänäkin kesänä Wanhojen Traktoreiden ja Koneiden päivät tekivät uuden kävijäennätyksen. Simon traktorikokoelma oli jälleen kasvanut uusilla helmillä ja Riitan museossa oli vaikka mitä uutta ikivanhasta kaalinkerääjästä 1700-luvun kangaspuihin.

Hauska uutuus oli rompe- ja antiikkitori minkä soisi kasvavan tulevina vuosina entisestään ja hauskaa uutta tekemistä oli myös Panssarikolonnan aidot panssarivaunut ja seikkailut niillä lähimetsissä. Eläimiä oli aiempaa enemmän ja myös Korpelan Mervin johdolla ruokateltalla lähti nälkä ja sai herkkusuut makeaakin mahan täydeltä.

Mustajoella pääsi näkemään miten maamoottoreilla tehtiin ennen työtä ja mm. päreitä ja vanha kivimurskaajakin jaksoi pitkää elämäänsä jatkaa tänäkin vuonna. Valtavan paljon nähtävää ja tekemistä ja kun vanhan kellon viisarit naksahtivat iltapäivän neljään ja tapahtuma loppui niin ensin tuli tunne, että ei kai vielä ja sitten, että toivottavasti myös ensi kesänä. Näin uskon sillä isäntäväestä näki jälleen, että tätä tapahtumaa tehdään suurella sydämellä ja rakkaudesta historiaan ja nostalgiaan.

Vaikka itse vain sain tänään katsella, kierrellä ja kokeilla niin täytyy sanoa, että kyllä nyt lomakin tuntuu ramasevan. Taidan mennä saunaan pesulle ja vihtoakin vielä Keskitalon opein oman lapseni tekemällä vihdalla vai onko se vasta. No se koivuinen kuitenkin.

Kiitos vielä kaikille tapahtumien järjestäjille ja kymmenille talkoolaisille. Voin sanoa, että nyt saatte olla kyllä ihan luvan kanssa päivän tai kaksikin Lopen uupuneita. Kiitos!

 

Kommentit