Kärkipaikka pressakisassa uusiksi – Stubb ohitti Haaviston

Blogi, keskiviikkona 15.11.2023
[cresta-social-share]

”Kärkikaksikon etumatka muihin ehdokkaisiin on kasvanut. Ratkaisijan rooliin voi nousta eräs suuri äänestäjäryhmä eli ne, joilla ei ole puoluekantaa.”

Yle uutisoi aamulla tuoreimmasta presidentinvaalien gallupistaan. Suosituimmaksi ehdokkaaksi nousi kuukauden kovalla kirillään kokoomuksen Alexander Stubb. Ennakkosuosikkina vaaleihin lähtenyt ja tähän asti gallupejakin hallinnut vihreiden Pekka Haavisto tippui kakkoseksi. Kärkikaksikko kuitenkin kasvatti etumatkaansa muihin ehdokkaisiin.

Yle.fi uutisoi tuoreimmasta gallupistaan 15.11.2023

Stubbia äänestäisi nyt ensimmäisellä kierroksella 28 prosenttia suomalaisista. Haaviston kannatus laski 26 prosenttiin. Kärkikaksikko kuitenkin keräisi yhdessä jo avauskierroksellakin yli puolet suomalaisten äänistä.

Kuukaudessa Stubbin kannatus on noussut peräti 6%-yksikköä eli 22 prosentista nykyiseen 28 prosenttiin. Eli lähes joka kolmas suomalainen äänestäisi siis Stubbia jo presidentinvaalien avauskierroksella. Haaviston asema heikkenee vastaavasti. Haaviston kannatus putoaa nyt 26 prosenttiin. Miinusta kuukaudessa -3 prosenttiyksikköä. Myös asetelma toisella kierroksella muuttuisi. Ensi kertaa Stubb voittaisi Haaviston kakkoskierrosella. Nyt luvut kirjoitettiin 55-45 Stubbille. Kuukautta aiemmin luvut olivat vielä toisin päin 49-51 Haaviston hyväksi.

Kolmospaikkaa pitää tukevasti nimissään keskustan ja valitsijayhdistyksen Olli Rehn. Rehnin kannatus pysyy kuukaudentakaisessa 14 prosentissa. Nelospaikka on sitoutumattoman Mika Aaltolan yhtä vakaasti. Aaltola menettää hieman kannatustaan kuluneen kuukauden aikana ja pitää nelospaikan nimissään 9 prosentin kannatuksella. Takana vain pinnan päässä on perussuomalaisten Jussi Halla-aho 8 prosentillaan, missä ei siis muutoksia edelliseen mittaukseen.

Vasemmiston ehdokkaiden tilanne pysyy myös betonoituna. Vasemmistoliiton Li Andersson jatkaa ykkösehdokkaana vasemmalla laidalla 7 prosentin kannatuksella. Andersson jättää taakseen aikalailla tylyin numeroin edelleen ehdokkuuttaan arpovan SDP:n Jutta Urpilaisen. Urpilaisen kannatus laahaa vaatimattomissa 4 prosentin luvuissa. Se on toki todella heikko lukema tällä hetkellä puoluegallupin kärkipaikkaa pitävän SDP:n ehdokkaalle. Nähtäväksi jääkin lähteekö Urpilainen näillä lähtöpaikoilla edes enää koko kisaan ja minkä verran demarit ovat valmiita puoluetoimistonsa kassaa avaamaan ainakin gallupien valossa nyt rökäletappiolle?

Urpilaisen kanssa lähes samoissa kannatuksissa kisaavat sitten 2 prosentillaan Sari Essayah ja Harry Harkimo.

Kärjen kannatusmuutosten takaa löytyykin sitten mielenkiintoisia juttuja. Stubbin suosion kasvu on kertynyt useiden eri puolueiden kannattajilta. Stubb on saanut ensiksikin hyvin taakseen kokoomuksen äänestäjät, mutta myös jopa SDP:n riveissä Stubbin kannatus on lähes tuplaantunut ja myös  perussuomalaisistakin on tullut kolmasosa lisää. Demareista siis jopa 16 prosenttia ja persuista 20 prosenttia äänestäisi Stubbia. Myös mm. yli puolet RKP:n kannattajista on Stubbin kannalla. Tämä on tietenkin kova ja mielenkiintoinen juttu ennen muuta vielä kakkoskierrosta ajatellen.

Kakkoseksi pudonneen Haaviston kannatuksen laskussa näkyy yllättäen mm. se, että vihreistä osa näyttäisi jättäneen Haaviston ja siirtyneen jopa muiden ehdokkaiden taakse. Mutta Haavisto kerää toki toisaalta edelleen SDP:n kannattajista peräti 45 prosenttia taakseen.

Mutta kisan ratkaisu piilee sitten kuitenkin toisessa kierroksessa ja ”iso merkitys on niillä äänestäjillä, joilla ei ole puoluekantaa. Heistä neljännes kannattaa nyt Haavistoa ja viidennes Stubbia. Kyse on mittavasta äänestäjäjoukosta.”

Maratonin uintimatka takana. Ratkaisevat pyöräily ja juoksu vielä edessä.

Tehdään tästä yhdistävä lenkki!

Ylen 15.11.2023 julkaistu presidentinvaalien kannatustutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina 30. lokakuuta – 9. marraskuuta kohderyhmänä 18–79-vuotiaat suomalaiset. Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan noin ± 2,2 prosenttiyksikköä.