Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen Timo Heinonen piti avajaispuheen maanantaina 23.9.2019 Janakkalan Tanttalantien Asfalttijuhlassa. Kylänväki ja koululaiset halusivat juhlistaan kylätien uutta asfalttia ja peruskorjausta pienellä juhlallisuudella ja juhlapuhujaksi oli kutsuttu hankkeen ”kummisetänä” toiminut kansanedustaja Timo Heinonen.
-Oikein kiva ja lämminhenkinen juhla. Tämän tien peruskorjaus kyllä lähti vahvasti täältä kylänväestä. Ari Laivola soitteli viime syksynä minulle ja kertoi huolensa reikäisestä tiestä ja, kun valtiovarainvaliokunnassa pääsin näistä tierahoista viime vuonna neuvottelemaan niin nostin tämän sitten yhdeksi mukaan tiepakettiimme, kertoi Timo Heinonen.

Ari ja Taina Laivola Tanttalantien asfalttijuhlassa. Laivoloiden esityksestä tien peruskorjaus ja asfaltointi lähti viime syksynä liikkeelle.
Kuluvana kesänä ja syksynä on teiden peruskorjauksia tehty myös eteläisessä Hämeessä normaalia enemmän ja loppusyksystä on hankkeissa siirrytty asfaltoinneista sorateiden peruskorjauksiin. Tehtävää kuitenkin Heinosen mukaan riittää vielä pitkään.
-Tiestömme korjausvelka on noin 2,5 miljardia. Summa vastaa noin 12 000 tällaista Tanttalantien tapaista ja hintaista korjausta, konkretisoi Heinonen koululaisille tiestön korjausvelkaa maanlaajuisesti.
Heinonen kertoi saaneensa paljon palautetta ja kiitosta nyt kuluneen vuoden aikana siitä, että toimenpiteitä on kohdistettu nyt myös pienemmille asfalttiteille ja myös sorateille.
-Halusin nimenomaan nostaa nyt huomion ja myös toimien keskiöön nämä pienemmät valtiontiet. Tuntui, että aina ne rahat menivät isommille teille ja niiden asfaltointeihin. Nyt pää on auki ja toivon todella, että myös Rinteen hallituksen aikana voitaisiin tätäkin työtä jatkaa. Isot hankkeet ovat totta kai tärkeitä, mutta jos nämä ”verisuonet” eivät ole kunnossa niin kyllä se meno isossa osassa maata pysähtyy pian kokonaan, totesi Heinonen ja lupasi jatkaa työtä nyt myös oppositiosta käsin.
-Monia vinkkejä ja huomioita on tullut peruskorjausta kaipaavista teistä tämän kesän aikana aina Ypäjältä Sysmään asti. Olen näitä listaillut ylös ja yritän saada ensi vuoden budjettiin mahdollisimman monta vielä mukaan.

Normaalisti teillä ei leikitä, mutta tänään kun tie oli poikki liikenteeltä niin uusi asfaltti toimi myös Asfalttijuhlan paikkana. Tanttalan koulun oppilaat vastasivat juhlan ohjelmasta.
Liikennepaketissa osoitettiin peruskorjausvaroja ja lisäksi kelirikkokorjausrahoitusta mm. Vojakkalantielle (mt2824) Hiisilä-Vojakkala-välille 155 000e ja Patojantien mt13613 runkokelirikkokorjaukseen. Lisäksi tänä vuonna tehtiin kelirikkotöinä Kanta-Hämeessä Iittalassa (mt13677) Kankaisten asfaltointi ja stabilointi 199 000€, Tammelassa Vaihijoki (mt13657) 290 000€ ja Lammilla Ylänne-Haapakoski 60 000€ tieosuudet. Päijät-Hämeen puolelta mukana olivat Hämeenkoskella ja Hollolassa Porvolantien runkokelirikkokorjaus 65 000€, Asikkalassa Rutalahden (mt14129) runkokelirikkokorjaus 70 000€ ja Sysmässä ja Hartolassa Kirveskoski (mt15050) 60 000 eurolla. Lisäksi peruskorjaus tehtiin Hausjärven Puujaantielle 132 000€ budjetilla.
-Tanttalantien lisäksi töitä on tehty ja tehdään vielä syksyn aikana mm. Järventaustantiellä (60 000€) ja Hirvijärventien sotatien peruskorjauksen ja asfaltointien parissa (70 000€) ja Riihimäki-Hausjärvi Selänojantiellä (400 000€), Padasjoen Auttoinen-Porasa (100 000€) ja Tammelan Ojajärventiellä (50 000€). Iso rahoitus meni myös Hämeenlinnan Liesontie-Porraskoski asfaltointiin ja peruskorjaukseen. Sinne varattiin valtiovarainvaliokunnassa tekemämme esityksen mukaan 900 000€, kertoi Heinonen.
Myös Kantatie 54:n riista-aitatyö ja Riihimäen VT3 Herajoen liitäntäpysäköinti ovat jo myös suunnittelu- ja toteutusvaiheessa.
-Riista-aitaa ei varatulla rahalla näytetä saatavan suunniteltua matkaa. Tien kapeus ja myös lukuisat risteykset eli porttien suuri määrä on nostamassa rakentamiskustannuksia niin, että tavoite on, että raha riittäisi Riihimäeltä Lopelle yhtenäiseen aitaan. Tämän jatkorahoitusta täytyy neuvotella sitten tuleville vuosille kuten myös riista-aitaa Riihimäeltä itään eli Hausjärvelle ja Kärkölään päin. Näiden jatkorahoitus on kuitenkin hyvin vahvasti kiinni nykyisistä hallituspuolueista, mutta parhaani yritän.