Kansanedustaja Timo Heinonen: Rinteen hallituksen ympäristölle haitallisten yritystukien leikkaus iskeekin pahimmin puhtaimpaan uusiutuvaan dieseliin

Uutiset, keskiviikkona 18.09.2019

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen Timo Heinonen ihmettelee Rinteen hallituksen päätöstä tehdä yritystukien leikkaus parafiinisen dieselöljyyn. Leikkaus kohdentuisi näin juuri puhtaimpiin polttoaineisiin ja kasvattaisi niiden hintaeroa edelleen esimerkiksi perinteiseen dieseliin.

-Olemme pitkään tehneet työtä sen eteen, että verotuksella voitaisiin ohjata kulutusta oikeaan suuntaan eli pienempi päästöisiin polttoaineisiin. Tässä yksi erinomainen esimerkki on 100% suomalainen ja 100% tähteistä ja jätteistä tehty Nesteen MyDiesel. Sitä käyttämällä tavallisen diesel-auton hiilidioksidipäästöt putoavat kymmenesosaan. Nyt hallituksen tekemän päätöksen myötä hintaero vanhaan ”mustaan dieseliin” kasvaa kuitenkin entisestään, kun pitäisi nimenomaan verotuksella ohjata toisinpäin, hämmästelee Heinonen.

Kuljetusalakin on jo nostanut päätöksen järjestettömyyden esille sillä käytännössä lähes kaikki Suomessa käytettävä uusiutuva diesel ovat laadultaan juuri parafiinista. Kyseessä ei käytännössä olekaan oikeastaan yritystuki vaan nimenomaan kannustin vähäpäästöisimpiin polttoaineisiin.

-Tässä nyt viedään asiaa täysin väärään suuntaan. Liikenteen päästöt kasvavat ja myös kuljetuskustannukset nousevat. Lopulta tämä näkyy palveluiden ja tuotteiden hinnoissa, muistuttaa Heinonen ja kannustaa hallitusta harkitsemaan asiaa vielä uudelleen.

Jo aiemmin Rinteen hallitus on kertonut kiristävänsä polttoaineen verotusta niin, että hinta polttoainepumpuilla nousee ensi vuonna noin 6,5 senttiä litralta.

-Tämä aiempi korotus nostaa jo niin henkilöautoa esimerkiksi työmatkaansa käytettävien osalta vuosikustannuksia merkittävästi ja yhden rekan kohdalla lisälasku jo yksin tästä on noin 8500 euroa. Nyt kun tämän päälle tehdään vielä tämä uusi leikkaus mikä vie myös ympäristön kannalta huonoon suuntaan niin on vaikea löytää mitää järkevää perustelua asialle.

Heinonen toivookin Rinteen hallituksen myöntävän ratkaisun järjettömyyden ja perumaan sen.

-Verokannustinta pitäisi mieluummin ruuvata juuri toiseen suuntaan eli niin, että nämä puhtaat polttoaineet olisivat bensatolpilla perinteisiä fossiilisia edullisempia.

Kommentit