Kansanedustaja Timo Heinonen: Suomessa olisi syytä kokeilla alkoholin nollarajaa nuorille kuljettajille

Uutiset, tiistaina 29.05.2018

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen esittää harkittavaksi Suomessa Saksan tapaan uusille kuljettajille määrättävää alkoholin nollarajaa. Onnettomuustilastot ja tutkimustieto tukevat myös tätä.

-Nuorilla ja uusilla kuljettajilla ja myös ammattikuljettajilla on monessa maassa käytössä alhaisempi esimerkiksi 0,2 promillen raja tai jopa nollatoleranssi. Tätä kannattaisi ainakin kokeilla meilläkin, totesi Timo Heinonen osallistuessaan AKK-Motorsportin järjestämään Turvassa Tiellä -paneelikeskusteluun.

Kuva: AKK Sports

Suomessakin käytössä oleva 0,5 promillen normaali promilleraja on yleisin rattijuopumusraja muissakin Euroopan maissa ja tämän Heinonen olisi valmis pitämään ennallaan.

-Kyllä näitä kauniita kesäöitä moni vanhempi odottaa pelolla. Tutkimusten mukaan jo yksikin olut näkyy tuoreen kuljettajan ajossa ja siksi on perusteltua laskea heidän promilleraja 2-4 ensimmäiseksi vuodeksi nollaan, muistuttaa Heinonen.

-Helpolla homma menee niin, että se yksi olut tai siideri juodaan porukassa ja sitten autoon ja menoksi. Takapenkiltä vielä innostetaan ja kannustetaan, Timo Heinonen kuvailee.

Nuoret rattijuopot aiheuttavat vuodesta toiseen paljon vakavia kolareita. He ovat poikkeuksellisen suuri riskiryhmä niin itselleen kuin muille tienkäyttäjille.

– Tällä muutoksella vähennettäisiin varmasti nuorten kesäviikonloppujen onnettomuuksia. Toki miettiä voisi sitäkin, pitäisikö näiden nuorten autoissa myös matkustajien olla selvin päin. Hillitsisikö se perisuomalaista yllyttämistä edes hieman, Heinonen kysyy.

Heinonen kertoi jättävänsä asiasta esityksen eduskunnassa ja toivovansa, että aikaansaava liikenneministeri Anne Berner vielä tarttuisi asiaan.

Saksassa nuorilta ajokortin haltijoilta on kielletty alkoholin käyttö kokonaan ennen autolla ajoa. Alle 21-vuotiaan kuljettajan veressä ei saa olla hitustakaan alkoholia.

Kommentit