Kansanedustaja Timo Heinonen: Poliiseille virallinen mahdollisuus käyttää Suomen lippua poliisiasussa

Uutiset, lauantaina 02.11.2019

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen Timo Heinonen haluaa muuttaa sisäministeriön antamaa asetusta poliisin virkapuvusta niin, että jo nyt monien poliisien käyttämät Suomen liput osana poliisin asua virallistettaisiin.

-Minusta on erinomaisen hienoa, että poliisit osoittavat näin tukeaan toisilleen ja ennen muuta heille, jotka ovat poliisitehtävissään loukkaantuneet ja jopa menettäneet henkensä. Tämän pitää olla myös virallisesti mahdollista ja siksi sisäministeriön on syytä täydentää asetustaan poliisin virka-asusta tältä osin, toteaa Timo Heinonen ja kertoo jättävänsä asiasta esityksen eduskunnassa.

Vuodelta 2013 olevassa Sisäministeriön asetuksessa poliisin virkapuvusta ei Suomen lippua ole hyväksytty osaksi poliisien asua. Suomen lipun käyttö virka-asussa on siis näin ollen virallisesti kiellettyä. Monet poliisit ovat kuitenkin kiinnittäneet kenttäpukunsa hihaan Suomen lipun.

-Monet poliisit ovat toivoneet, että tämän hienon tavan ja kunnianosoituksen voisi, tai se oikeastaan pitäisi, virallistaa. Myös Poliisihallitus on pitänyt tätä perusteltuna. Toivonkin, että sisäministeri muuttaa asetusta tältä osin mahdollisimman pian.

Poliisin Tuki ry on myynyt Suomen lippuja kerätäkseen varoja työssään vammautuneille poliiseille ja myös heidän omaistensa tukemiseen.

-Samalla on syytä varmistaa, että poliisien kohdalla vakuutusturva on kunnossa ja ajantasalla. Näitä samoja toimia olemme tehneet mm. kriisinhallintatehtäviin osallistuvien kohdalla. Myös poliisien tehtävät ovat entistä vaarallisempia ja myös suora väkivalta poliiseja kohtaan on yleistynyt. On tärkeä varmistaa ja tarvittaessa päivittää vakuutusturvaa niin, että se on kaikissa tilanteissa riittävä ja ottaa huomioon myös poliisien perheenjäsenet ja läheiset ja myös psyykkisen puolen, esittää Heinonen.

Kansanedustaja Timo Heinonen kertoo jättävänsä molemmista asioista esityksen sisäministerille alkuviikosta eduskunnassa.

Kommentit