Kansanedustaja Timo Heinonen: Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että luovumme omista perinteistämme

Uutiset, sunnuntaina 10.11.2019

Kokoomuksen kansanedustaja ja aiemmin luokanopettajana toiminut Timo Heinonen haluaa suomalaisten perinteiden näkyvän koulujen arjessa myös tulevaisuudessa. Heinonen ei myöskään näe järkevänä rajata koulujen toimintaa kouluseinien sisään vaan kouluista ulos lähtemiseen pitää ennemminkin kouluja kannustaa.

-On äärimmäisen tärkeää, että koulut eivät jää vain omien seinien sisään. Erilaisia tiloja kannattaa käyttää opetuksessa hyväksi. Oppitunteja voi viedä kirjastoihin, nuoppareille, kauppakeskuksiin, mutta myös esimerkiksi kirkkoihin ja museoihin, toteaa kansanedustaja Timo Heinonen.

Heinonen ottaa samalla kantaa myös eduskunnan oikeusasiamiehen kannanottoon siitä, että koulujen joulujuhlien järjestäminen kirkoissa olisi lainvastaista.

-Eduskunnan apulaisoikeusasiamies tyrmäsi kouvolalaiskoulun käytännön, missä juhla järjestettiin kirkkotilassa. Ei oleellista tai kiellettyä voi olla jokin paikka missä opetusta järjestään. Oleellista on se, että opetus ja myös juhlien sisältö ovat säädösten mukaisia.  Ja onneksi myös Perustuslakivaliokunta on linjannut, että uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä myös koulujen perinteisiin juhliin.

Kirkot ovat myös suosittuja tiloja konserttien järjestämiseen ja myös monet seurakunnat ovat uudistaneet tilojaan ja myös kirkkojaan monikäyttöisimmiksi tiloiksi.

-Samaan aikaan tuntuu voimistuvan kuitenkin koko ajan myös äänenpainot siitä, että joulu ja muista kristilliseen suomalaiseen perinteeseen kuuluvista perinteistä vaaditaan luovuttavan. Näin ei tietenkään pidä toimia. Hoosianna, joukukuvaelma ja myös Suvivirsi kuuluvat sellaiseen perinteeseen mitä pitää voida ja mitä myös kouluissa tulisi vaalia, toteaa Heinonen.

Heinonen sanookin, että ei suvaitsevaisuus tarkoita sitä, että perinteistä pitäisi luopua.

-Suvaitsevaisuus sallii myös perinteet ja niiden vaalimisen. Itse pidän tärkeänä, että nämä linjaukset tarkistetaan myös kouluille niin, että kouluilla ei ole epäselvyyttä perinteiden ylläpitämisestä myös osana kouluvuotta, vaatii Heinonen ja toivoo, että Perustuslakivaliokunta ottaisi myös kantaa koulujen ulkopuolella tapahtuvaan opetukseen ja siihen liittyviin tiloihin kuten mm. kirkkoihin.

Kommentit