Kansanedustaja Timo Heinonen: Miksi maatalouden ja puutarha-alan tarvitsevat 15 000 kausityöntekijää eivät pääse Suomeen?

Uutiset, perjantaina 24.04.2020

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen on huolissaan tiedoista, että Suomeen oltaisiin ottamassa vain 1500 kausityöntekijää tarvittavista 15 000 – 20 000. EU ei estä kausityövoiman saantia matkustusrajoitteisiin vedoten ja siksikin tilanne aiheuttaa paljon kysymyksiä.

-Huolestuneita viestejä tulee koko ajan maatiloilta ja puutarha-alalta. Tilat eivät saa työntekijöitä ja moni ihmetellee, miksi maamme hallitus ei anna kausityöntekijöiden tulla Suomeen, kun EU:kin siihen on antanut luvan ja jopa kannustanut tähän, ihmettelee Timo Heinonen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on Maa- ja metsätalousministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen toimesta arvioinut, että kriittinen tarve olisi vain 1500 kausityöntekijästä.

-Marinin hallitus on itse linjannut  reunaehdot sille, että maatalousalalle saadaan heidän mukaan vain huoltovarmuuden kannalta oleellinen 1 500 ulkomaisen kausityöntekijän ydinjoukko. Tämä ei yksinkertaisesti riitä ja edessä on kesä, jolta sadot jäävät paljon totutusta. On mahdoton ymmärtää, että tekijöitä ei maahan vastaanotettaisi, kummastelee Heinonen.

Hallitus on linjannut, että vain välttämättömäksi katsottujen toimialojen työtehtäviin voidaan ottaa tekijöitä ulkomailta ulkorajojen sulkemisesta huolimatta. Maatilat ja puutarha-ala kuuluvat näihin toimialoihin.

-Tutut monessa tilanteesta jo vuosia suomalaisilla tiloilla kausitöissä olleet ulkomaalaiset kausityöntekijät ovat monelle puutarhalle ja maatilalle aivan välttämättömiä. Nyt pitäisi varmistaa tekijöiden pääsy Suomeen välittömästi. Eduskunnassa on kerrottu, että osa hallituspuolueista vastustaisi ulkomaalaisen jopa välttämättömän työvoiman saantia Suomeen. En haluaisi tällaista uskoa, toteaa Heinonen.

Heinonen kertoo saaneensa tiloilta viestejä, että työtehtäviin on haettu myös suomalaisia koronakriisin takia lomautetuksi joutuneita.

-On hyvä tarjota työtä kaikille, jotka nyt ovat ilman työtä. Mutta tilat eivät voi odottaa ja monin paikoin myös kyse on siitä, että kevään ja kesän aikana ja saatikka satokautena ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta opettaa ja kouluttaa kokonaan uutta työntekijäjoukkoa tärkeisiin tehtäviin.

Voimassa olevien määräysten mukaan kaikki Suomeen saapuvat henkilöt joutuvat lisäksi noudattamaan terveysviranomaisten ohjeistusta ja pysymään karanteenia vastaavissa olosuhteissa 14 vuorokauden ajan.

-Tämä voidaan hoitaa tilojen toimesta. Karanteeninkin aikana on mahdollista tehdä valmistelevia töitä ja muutenkin toimia karenssivaatimukset huomioon ottaen.

Heinonen on jättänyt eduskunnalle ja maamme hallitukselle kirjallisen kysymyksen, missä vaaditaan selvitystä siitä, miksi maatalouden kausityövoimaa ei maahamme saada.

-Onko tässä nyt taustalla jotain ideologiaa vai mitä. Se pitää nyt selvittää. Maatilat ja puutarhat ovat jo nyt suuressa hädässä, kysyy Heinonen.

 

Kommentit